Hoppa till innehåll
Statsrådet och ministerierna Media

Ministeri Risikko: Työkyvyn ylläpito vaatii työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyötä

Social- och hälsovårdsministeriet
30.1.2012 7.32
Tiedote -

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon mukaan työnantajan, työntekijän ja työterveyshuollon tiivis yhteistyö on välttämätöntä pitkittyvien sairauslomien ja työkyvyttömyyden vähentämisessä.

"Terveyden ja työkyvyn edistäminen sekä työhönpaluun tukeminen on työnantajan ja työntekijöiden yhteistyötä, johon työterveyshuolto tuo mukaan oman asiantuntemuksensa. Laadukas työterveyshuolto toteutuu, kun yhteistyö työpaikkojen kanssa on sujuvaa ja suunnitelmallista", sanoi ministeri Risikko puhuessaan tänään Atrian työterveysaseman vihkiäistilaisuudessa Nurmossa.

Ensi kesäkuun alussa astuu voimaan lakimuutos, jonka tavoitteena on puuttua pitkittyviin sairauspoissaoloihin mahdollisimman varhain.

"Uusi laki määrittelee työkyvyn arvioinnin vaiheet: Ensin työterveyslääkärin on arvioitava työntekijän jäljellä oleva työkyky. Sen jälkeen työnantaja, työntekijä ja työterveyshuolto yhdessä selvittävät työntekijän mahdollisuudet jatkaa työssä. Työntekijän on toimitettava Kelalle lausunto työkyvystään ja mahdollisuudestaan jatkaa työssä viimeistään silloin, kun sairauspäivärahaa on kahden vuoden aikana maksettu 90 arkipäivää."

Risikko korosti kuitenkin, että olennaisinta on varhainen puuttuminen, ei laissa annettu aikaraja:

"Aktiivisessa yrityksessä ja työterveyshuollossa asioihin on yhdessä puututtu jo paljon aikaisemmassa vaiheessa. Tästä hyvänä esimerkkinä on Atrialla käytössä olevat esimiehen ja työntekijän väliset, työhyvinvointia kartoittavat ja tukevat keskustelut, jotka aloitetaan heti, kun merkkejä työkyvyn heikkenemisestä on huomattu."

Lisätietoja

Erityisavustaja Suvi Aherto, puh. 050 349 6121, [email protected]

 



Muualla palvelussamme Työkyky on arvioitava 90 sairauspäivärahapäivän jälkeen (STM:n tiedote 19.2.2012)
Työterveyshuolto
Paula Risikko
Tillbaka till toppen