Ministeri Hyssälä asetti työryhmän uudistamaan vanhempainvapaajärjestelmää
Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä on asettanut työryhmän selvittämään vanhempainvapaajärjestelmän uudistamisen mahdollisuuksia. Uudistuksella halutaan muun muassa tukea vanhemmuutta sekä kannustaa isiä pitämään perhevapaita nykyistä enemmän.
Selvitystyön lähtökohtana on perheen ja työn nykyistä parempi yhteensovittaminen sekä lasten hyvinvoinnin ja vanhempien valinnanmahdollisuuksien edistäminen.
Työryhmän on otettava huomioon hallitusohjelman tavoitteet vanhemmuudesta työnantajalle aiheutuvien kustannusten korvaamisen parantamisesta, kustannusten tasapuolisemmasta jakamisesta mies- ja naisvaltaisten alojen työnantajien kesken ja yhteiskunnan rahoitusosuuden lisäämisestä.
Selvitystyössä on myös otettava huomioon, miten perhevapaajärjestelmä kytkeytyy muihin pienten lasten hoitojärjestelyihin ja -tukiin. Näitä ovat julkiset ja yksityiset päivähoidon ja varhaiskasvatuksen palvelut sekä pienten lasten kotihoidon tuki ja osittainen hoitovapaa ja -raha.
Työryhmän puheenjohtajana toimii lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula ja ryhmän toimikausi on 1.9.2009-31.12.2010.
TaustaHallituksen vuosia 2008 - 2011 koskevan tasa-arvo-ohjelman mukaan vanhempainvapaiden epätasainen jakautuminen on ongelmallista muun muassa naisten työmarkkina-aseman ja lasten ja isien välisen suhteen, hoivavastuun jakamisen ja naisten palkkakehityksen kannalta.Myös hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteisen samapalkkaisuusohjelman yhtenä tavoitteena on, että perhevapaitten käyttö ja perhevelvoitteiden hoito jakautuu tasapuolisesti vanhempien kesken.
Lisätietojapuheenjohtaja Maria Kaisa Aula, puh. (09) 160 73985, 050 5309697
lakimies Pekka Humalto, puh. (09) 160 73914
ministerin erityisavustaja Marja Tallavaara, puh. (09) 160 73754, 040 5012889
Muualla palvelussamme