Kahdeksan tienviittaa terveyteen: Aikuiset ja ammattilaiset välittäkää lapsista
Terveyden edistämisen politiikkaohjelman johtaja Maija Perho korosti erityisesti lasten ja nuorten aitoa kuuntelemista, kiinnostusta lapsen tekemisiin ja menemisiin: "Aikuisten nälkää ei tyydytetä lyhyen laatuajan pikaruoalla, vaan olemalla läsnä tavallisessa arjessa."
Kahdeksan tienviittaa terveyteen -opas nostaa välittämisen kaikkien aikuisten asiaksi. Tienviitat auttavat kasvattajia, lasten ja nuorten parissa työskenteleviä sekä päättäjiä hahmottamaan välittämisen keinoja ja hyviä käytäntöjä. Ne luovat uutta suuntaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Tienviitat julkistettiin 9.2.2010 Helsingissä.
"Terveyden edistämiseen on luotu paljon hyviä käytäntöjä, mutta ne pitää saada nyt leviämään. On asennemuutoksen aika. Aikuisten on pidettävä lapsista ja nuorista huolta - huollettava ja holhottava. Rakkaus on myös rajoja", peruspalveluministeri Paula Risikko painotti tienviittojen julkistamistilaisuudessa. "Paljon voi saada aikaan oikealla asenteella ja oivalluksilla. Kaikkiin parannuksiin ei tarvita lisää rahaa", hän jatkoi.
Tienviitat tuovat esimerkkejä aidoista välittämisen keinoista. Opas tukee lasten ja nuorten parissa työskenteleviä, esimerkiksi opettajia, rehtoreita, valmentajia ja terveydenhuollon ammattilaisia näkemään terävämmin työnsä tärkeyden ja vaikuttavuuden lasten ja nuorten terveyden edistämisessä. Tienviitat on tehty yhteistyössä Terveyden edistämisen politiikkaohjelman, Sitran Terveydenhuollon ohjelman ja Terveyden edistämisen keskuksen kanssa. Tienviitat on toteuttanut viestintä- ja tutkimustoimisto Kuule Oy.
Vastuu on aikuisillaTerveyden tienviitat ovat ajankohtaisia juuri nyt: Yhä useampi nuori syrjäytyy ja huoli lasten ja nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista kasvaa. Ministeri Risikko peräänkuuluttikin tilaisuudessa kaikkien aikuisten vastuuta. "Jokaisen vanhemman ja aikuisen pitää tajuta, että ilman aikuista lapsi ei pärjää. Jos lähipiiri ei tuo tarpeeksi turvaa lapselle, silloin ympärillä olevien ammattilaisten on otettava isompi vastuu", hän muistutti.
Nuorten terveyteen liittyvät haasteet ovat erilaisia. Kun halutaan edistää lasten ja nuorten terveyttä, pitää tuntea heidän näkökulmansa asioihin ja ymmärtää myös nuoria ympäröivää maailmaa. Tienviitat kehottavat aikuisia menemään mukaan nuorten maailmaan, myös virtuaalisesti.
Lisätietojaohjelmajohtaja Maija Perho, Terveyden edistämisen politiikkaohjelma, p. 09 160 72409
viestintäsuunnittelija Ulla Heinola, Terveyden edistämisen keskus ry, p. 09 7253 0325
toimitusjohtaja Seija Kurunmäki, Kuule Oy, p. 0400 460 894
Muualla verkossa