Työryhmä: Etuuspäätökset perusteltava tarkemmin
Työryhmä esittää myös hoitavan lääkärin ja vakuutuslaitoksen välisen molemminpuolisen tiedonkulun parantamista. Esimerkiksi uutta Kanta-potilastietoarkistoa voitaisiin hyödyntää, jotta hoitava lääkäri saisi vakuutuslaitokselta tiedon potilaansa etuuspäätöksestä. Lääketieteellisten tietokantojen, kuten Terveysportin, avulla voidaan lisätä hoitavien lääkäreiden tietämystä vakuutuslääketieteestä. Myös lääkärinlausuntolomakkeita ja lausuntojen laatua on parannettava, jotta vakuutuslaitoksen asiantuntijalääkäri saisi hoitavalta lääkäriltä enemmän tietoa hakijan terveydentilasta kannanottonsa perustaksi.
Lääkäreiden osaamista ja yhteistyötä parannettava Hakijan osallisuutta vahvistettava
"Perustin työryhmän etsimään ratkaisuja siihen, miten kansalaisten luottamusta järjestelmään lisätään. Etuuden hakijan on koettava olevansa itse osallinen oman asiansa käsittelyssä. Potilaiden kokemusten perusteella on selvää, että nimenomaan osallisuutta on vahvistettava. Yksi keino on työryhmän suosittelema suullisten käsittelyjen lisääminen muutoksenhakuelimissä", sanoo työryhmän puheenjohtajana toiminut sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko.
Ministeriöön tulevan palautteen perusteella erityisesti potilasta hoitavan lääkärin ja vakuutuslaitoksen asiantuntijalääkärin erilaiset tehtävät hämmentävät potilaita. Hoitavan lääkärin tehtävä on hoitaa potilasta parhaalla mahdollisella tavalla. Vakuutuslaitoksen asiantuntijalääkäri taas arvioi potilaan työkykyä suhteuttamalla potilaan terveysongelman esimerkiksi tämän ikään, koulutukseen, ammattiin ja vaihtoehtoisiin töihin. Sosiaali- ja terveysministeriössä on jo käynnistetty etuuksien hakijoille tarkoitetun verkkosivuston valmistelu, jotta hakijat löytäisivät tarpeellisen tiedon helposti ja ymmärrettävässä muodossa.
Työryhmän muistioon sisältyy Oikeutta vakuutetuille ry:n eriävä mielipide.
ylijohtaja Outi Antila (työryhmän varapuheenjohtaja), p. 0295 163164, [email protected]
hallitussihteeri Inka Hassinen (työryhmän sihteeri), p. 0295 163187, [email protected]
Liitteet
Vakuutuslääkärijärjestelmää kehittäneen työryhmän muistio (Raportteja ja muistioita 2014:1)
Muualla verkossa