Päivitetyt ohjeet oppilaitoksille ja päivähoidolle influenssapandemian hoitoon
Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut oppilaitoksille ja päivähoidolle päivitetyt ohjeet influenssapandemian hoidosta. Tavoitteena on ehkäistä influenssan leviämistä sekä epidemian aiheuttamia vakavia sairauksia ja komplikaatioita.
Influenssan torjunnassa on erityisen tärkeää noudattaa käsi- ja yskimishygieniaan liittyviä ohjeita.
Jos oppilaat tai päivähoidossa olevat lapset saavat influenssan oireita, heidät on siirrettävä mahdollisuuksien mukaan erilliseen tilaan ja otettava yhteyttä vanhempiin tai huoltajiin kotiin kuljetuksen järjestämiseksi. Influenssa A(H1N1) -viruksen yleisimpiä oireita ovat äkillinen kuume, kurkkukipu, yskä ja nuha.
Tartunnan saaneet ihmiset voivat tartuttaa virusta noin vuorokauden ajan ennen oireiden ilmaantumista ja edelleen jopa seitsemän päivän ajan sairastumisen jälkeen. Oireinen henkilö on erityisen tartuttava ensimmäisen vuorokauden aikana. Sairastuneiden on oltava poissa oppilaitoksesta tai päivähoidosta, kunnes he ovat olleet kuumeettomia ja oireettomia vähintään vuorokauden.
Jos oppilaitoksessa, päivähoidon yksiköissä ja ryhmissä ilmenee useita kuumeisia hengitystieinfektiotapauksia, asiasta on ilmoitettava paikalliselle terveysviranomaiselle.
LisätietojaNeuvotteleva virkamies Maire Kolimaa, puh. (09) 160 74138 (oppilaitokset)
Lääkintöneuvos Merja Saarinen, puh. (09) 160 74030 (oppilaitokset)
Hallitussihteeri Hanna Kiiskinen, puh. (09) 160 73217 (päivähoito)
Neuvotteleva virkamies Tarja Kahiluoto, puh. (09) 160 73227 (päivähoito)
Ylilääkäri Olli Haikala, puh. (09) 160 73214 (oppilaitokset ja päivähoito)