Työttömyysturvalakiin ehdotetaan tarkennuksia
Työttömyysturvalain mukaisen koulutuspäivärahan myöntämisen edellytyksiä ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan nykyistä paremmin työttömyysetuuksien myöntämisen edellytyksiä.
Ehdotuksen mukaan koulutuspäivärahaa ei voitaisi myöntää henkilölle, joka työllistyy päätoimisesti yrittäjänä, on työssä kokoaikaisesti yli kahden viikon ajan tai saa opintotukea. Lisäksi esitetään, ettei ansioperusteisen koulutuspäivärahan suuruutta määriteltäisi uudelleen, vaikka henkilö työskentelisi koulutuspäivärahakauden aikana niin paljon, että hän täyttäisi päivärahan perusteena olevan työskentelyehdon. Tällöin ei myöskään omavastuuaika katkaisisi koulutuspäivärahan maksamista. Ehdotuksessa täsmennetään myös koulutuspäivärahaan oikeutetun työttömän työnhakijan määritelmää.
Lisäksi päivärahan perusteena olevan palkan indeksitarkistusta koskevaa lainkohtaa ehdotetaan tarkennettavaksi. Osa-aikaeläkkeen tai osatyökyvyttömyyseläkkeen päättymisen lisäksi kyseisen eläkkeen rinnalla olleen osa-aikaisen työn päättyessä päivärahan perustepalkkaa voitaisiin tarkistaa indeksillä.
Työttömyyskassan tai Koulutusrahaston antama päätös voitaisiin, kuten tähänkin asti, antaa aina tiedoksi tavallisena postina lähetetyllä kirjeellä ja asiavirheen korjaaminen asianosaisen vahingoksi edellyttäisi aina asianosaisen suostumuksen.
Lakien on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian niiden tultua hyväksytyiksi.
Hallitus päätti lakiesityksen sisällöstä torstaina 6.marraskuuta.