Selvitysmies Lehto: Osatyökykyisten työllistymisen suurimmat esteet ovat luott
Selvitysmies Markku Lehdon mukaan valtion, työmarkkinajärjestöjen, kuntien ja järjestöjen on sitouduttava pitkäjänteiseen ja järjestelmälliseen uudistustyöhön osatyökykyisten työllistämiseksi.
Suurimpina esteinä osatyökykyisten työllistymiselle Lehto pitää ennakkoluuloja sekä luottamuksen ja tiedon puutetta. Osatyökykyisten asema työmarkkinoilla paranee vain jos työmarkkinat luottavat heihin ja heidän työpanoksensa tarpeellisuuteen.
Selvitysmies Lehto luovutti selvityksensä tänään 9. helmikuuta sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehulalle.
"Sen sijaan, että tuijotetaan heikkouksia, pitäisi arvioida vahvuuksia eli on siirryttävä työkyvyttömyyden arvioinnista työkyvyn arviointiin. Lisäksi sekä työntekijöiden että työnantajien kannustimia olisi kehitettävä. Keinot on kuitenkin sovittava yhdessä työntekijä- ja työnantajaosapuolten kanssa. Osatyökykyisten työllistäminen on yhteinen asiamme, ja olen valmis viemään sitä eteenpäin, jotta parhaat mahdolliset ratkaisut löydetään" totesi Rehula.
Lehto painottaa, että kysymys on arvovalinnasta eli siitä, kuinka tärkeäksi tavoitteeksi osatyökykyisten työllistyminen koetaan ja miten paljon siihen ollaan valmiita panostamaan. Eri tahojen on ensin arvioitava, onko niillä edellytyksiä sitoutua mittaviin ponnistuksiin esimerkiksi kannusteiden, tukitoimien, lainsäädännön ja viime kädessä asenteiden muuttamiseksi. Vasta sen jälkeen on mahdollista suunnitella konkreettisia toimia. Tällaisia ovat muun muassa hyvien toimintamallien vakiinnuttaminen, lainsäädännön johdonmukaistaminen sekä erillisen viestintä-, koulutus- ja tutkimusohjelman käynnistäminen.
Osatyökykyiset eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaan työmarkkinoille olisi tarjolla hyvin erilaista osaamista ja kokemusta. Arvioiden mukaan noin 30 000 työkyvyttömyyseläkkeellä olevaa haluaisi tehdä osa- tai kokoaikaista työtä. Lehto pitää mahdollisena, että luku kasvaa, jos suhtautuminen osatyökykyisten asemaan muuttuisi.
Rehula arvioi, että tahtoa ja halukkuutta muutokseen on:
"Meillä ei ole varaa jättää käyttämättä osatyökykyisten työpanosta. Asia on tärkeä sekä yksittäisen ihmisen että yhteiskunnan kannalta. Työssäkäynti kohentaa osatyökykyisten taloudellista asemaa ja elämänlaatua, ja toisaalta käyttöön saadaan lisää työvoimaa, mikä tukee talouden kasvua. Samaan aikaan sosiaalimenot pienenevät. Uskon, että näihin tavoitteisiin kaikki toimijat voivat sitoutua."
LisätietojaSelvitysmies Markku Lehto, puh. 050 555 1333
Valtiosihteeri Eeva Kuuskoski, puh. 040 353 2432
Liitteet
Markku Lehdon esitysaineisto luovutustilaisuudessa: Osatyökykyiset työmarkkinoille (pdf, 3335 kB)