Ministeri Risikko OECD:n ministerikokoukseen Pariisiin
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko johtaa Suomen valtuuskuntaa OECD:n ministerikokouksessa, joka järjestetään Pariisissa 29.-30. toukokuuta. Kokouksen yhtenä pääteemana on eriarvoisuus. Lisäksi keskustellaan työpaikkojen luomisesta, aktiivisesta työmarkkinapolitiikasta ja julkisten instituutioiden asemasta.
Ministeri Risikko puhuu kokouksessa vakaan ja kestävän julkisen talouden sekä vahvan ja tasavertaisuuteen pohjaavan hyvinvointijärjestelmän tärkeydestä eriarvoisuuden vähentämisessä.
Puheessaan ministeri Risikko nostaa esiin myös osatyökykyisten työllistymistä ja työssä jatkamista edistävän hankkeen. Suomalainen hanke on kansainvälisesti ainutlaatuinen, sillä vastaavaa toimintaohjelmaa ei ole toteutettu muualla. Tarkoituksena on tarjota osatyökykyisille mahdollisuus tehdä töitä poistamalla työllistymisen esteitä ja räätälöimällä heille tarjottavat palvelut toimivaksi kokonaisuudeksi.
- Osatyökykyisten työllisyyden edistäminen vaikeassa taloustilanteessa on iso haaste. Uudet toimintamallit ovat tarpeen, sillä väestön ikääntyessä tarvitsemme kaikki kykenevät ihmiset mukaan työelämään, ministeri linjaa.
Lisätietojajohtaja Raija Volk, STM, p. 0295 163 263
ylitarkastaja Mari Korhonen, STM, p. 0295 163 119
terveys-, sosiaali- ja vakuutusneuvos Antero Kiviniemi, Suomen pysyvä OECD-edustusto, p. +331 452 47312
Muualla palvelussamme