Ikääntyneiden soviteltu työttömyysetuus pitenee
Ikääntyneille maksetaan ns. soviteltua työttömyysetuutta nykyistä pidempään. Soviteltua työttömyysetuutta voidaan myöntää 36 kuukauden enimmäismaksuajan täyttymisestä huolimatta henkilölle, joka on syntynyt ennen vuotta 1950 ja on täyttänyt 57 vuotta ennen kuin 36 kuukauden enimmäisaika on täyttynyt. Vuonna 1950 ja sen jälkeen syntyneillä vastaava ikäraja on 59 vuotta. Hallitusohjelman linjauksen mukaisella pysyvällä lain muutoksella parannetaan ikääntyneiden mahdollisuuksia osa-aikaiseen työntekoon.
Soviteltua etuutta voidaan väliaikaisesti maksaa 36 kuukauden enimmäisajan täyttymisestä huolimatta kaikille siihen oikeutetuille henkilöille iästä ja työttömyysetuuden lajista riippumatta 31.12. 2004 saakka. Vastaava säännös enimmäismaksuajasta poikkeamisesta on ollut voimassa 30.9.2003 saakka. Poikkeussäännöstä sovelletaan takautuvasti 1.10. 2003 lukien.
Soviteltuun työttömyysetuuteen on oikeus muun muassa osa-aikatyötä tekevällä, lomautetulla ja sivutoimisella yrittäjällä. Soviteltua työttömyyspäivärahaa yli 30 kuukautta saaneista henkilöistä runsaat puolet on 55 vuotta täyttäneitä. Sovitellun päivärahan saajista kolme neljäsosaa on ollut naisia. Päivärahaa on maksettu pisimpään yhdenjaksoisesti kiinteistönhoidon, siivoustyön, sihteeri- ja toimistoalan työntekijöille. Työttömyysetuuden enimmäisajan pidentäminen hyödyttääkin ennen kaikkea matalapalkkaisia naisaloja.
Sovittelusäännöistä poiketen rakennus- ja metsätyöaloilla ns. sääesteen (pakkasen) johdosta työttömälle maksetaan yksittäisiltä työttömyyspäiviltä sen suuruista etuutta kuin henkilö saisi kokonaan työttömänä. Sääesteen ajalta maksettuun työttömyyspäivärahaan ei makseta valtionosuutta.
Työttömyysturvalain muutos tulee voimaan 1.12. 2003.
Lisätietoja: hallitussihteeri Marjaana Maisonlahti, p. 160 73174