Satavuotiaan neuvolan tulevaisuus hyvinvointialueilla

10.6.2022 11.05
STM
Neuvolatoiminta täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Se sai alkunsa Helsingissä, Lastenlinnan halkoliiteriin remontoidussa huoneessa muun muassa arkkiatri, lastentautien professori Arvo Ylpön ja ylisairaanhoitaja, vapaaherratar Sophie Mannerheimin perustamana.

Perhevapaat tasan – jakaminen ratkaistaan perheissä, laissa ja työpaikoilla

2.6.2022 14.10
STM
Kuvassa kolumnin kirjoittajat projektipäällikkö Outi Viitamaa-Tervonen ja projektikoordinaattori Milla Sandt
Elokuussa voimaantulevan perhevapaauudistuksen tavoitteena on edistää hoivavastuun ja perhevapaiden tasa-arvoista jakautumista. Vapaiden jakamiseen pyritään kiintiöimällä vanhempainvapaat puoliksi. Lähtökohta on hyvä, sillä nykyisin vapaat jakautuvat huomattavan epätasaisesti ja hoivavastuuta kantavat pääosin naiset. Tällä on vaikutuksia työelämän hankalimpiin tasa-arvokysymyksiin, kuten naisten palkkoihin, urakehitykseen, eläkkeisiin ja työelämäsyrjintään. Perhevapaauudistus antaa mahdollisuuksia työelämän tasa-arvon lisäämiseen ja sukupuolten palkkaerojen pienentämiseen. Tavoitteiden toteutuminen edellyttää isoja muutoksia myös työpaikoilla. 

Avohuollon apteekit tulevaisuudessa – lääkelogistiikasta kohti rationaalista lääkehoitoa

23.5.2022 15.21
STM
Pääministeri Marinin hallitusohjelman mukaista lääkeasioiden uudistuksen valmistelua on aloitettu tällä hallituskaudella. Apteekkitalouden ja lääkkeiden vähittäisjakelun kokonaisuuden suunnittelu aloitettiin helmikuussa 2021, jolloin lääkeasioiden uudistuksen koordinaatioryhmän nimeämä apteekkijaos aloitti valmistelutyönsä. 

Mielen hyvinvointiin panostamalla parempi työelämä

19.5.2022 11.47
STM
Työn psykososiaalisella kuormituksella on jo pitkään tunnistettu olevan keskeinen merkitys terveyteen. Henkisen työkuormituksen hallinta on osa työpaikkojen lakisääteisiä tehtäviä. Työympäristön riskien arvioinnin perusteella suunnitellaan tarvittavat toimenpiteet, toteutetaan ne ja seurataan toimenpiteiden vaikuttavuutta. 

Perhevapaauudistus vahvistaa sukupuolten tasa-arvoa ja samapalkkaisuutta

3.5.2022 9.58
STM
Nykyiset perhevapaat ja hoivavastuut jakautuvat epätasaisesti sukupuolen mukaan. Naiset ovat päävastuussa lasten hoivasta ja pitävät suurimman osan perhevapaista. Miesten osuus vapaiden käytöstä on pieni. Erityisesti pitkät ja toistuvat poissaolot työelämästä vaikuttavat haitallisesti varsinkin naisten työuriin ja ylläpitävät sukupuolten palkkaeroja.

Sosiaaliturvaa tarvitaan ekologisesti kestävään hyvinvointiin siirryttäessä

15.3.2022 10.26
STM
Ilmastonmuutos, biodiversiteetin väheneminen ja luonnonvarojen liikakäyttö muodostavat kestävyyskriisin, joka uhkaa ihmiskunnan hyvinvointia. Siirtyminen hiilineutraaliin yhteiskuntaan ja riippumattomuuteen fossiilisista polttoaineista on saanut viime päivinä aivan uudenlaista merkitystä Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Istanbulin sopimus velvoittaa toimimaan naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi

8.3.2022 9.07
STM
Elämme epävarmoja aikoja maailmaa ravistelevien kriisien keskellä. Jo muutaman vuoden olemme pakon edessä etsineet uusia toimintatapoja terveyttä uhkaavan globaalin koronapandemian keskellä. Usein kriisitilanteissa, erityisesti aseellisissa konflikteissa, on ollut nähtävissä, että naisiin kohdistuva väkivalta ja seksuaalinen väkivalta lisääntyvät. Pandemian aikana kasvua on meillä Suomessa tapahtunut ainakin yhteydenotoissa auttaviin puhelimiin ja chat-palveluihin. Tarkempia tietoja pandemian ja koronarajoitusten vaikutuksista naisiin kohdistuvaan ja lähisuhdeväkivaltaan tarvitaan jatkossa tilanteen arvioimiseksi.

Ministeri Sarkkinen:
Tästäkin selvitään

1.3.2022 8.49
STM
sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen
Juuri kun koronakriisin yhteiskunnallisesti akuutein vaihe on alkanut väistyä, sukeltaa Eurooppa sotilaalliseen kriisiin. Venäjän täysin tuomittava hyökkäys Ukrainaan järkyttää meitä kaikkia syvästi.

Lääkehoitoon parempaa tiedonhallintaa ja digitaalisia ratkaisuja

23.2.2022 13.19
STM
Lääkehuollon kokonaisuutta uudistetaan osana pääministeri Marinin hallituksen ohjelmaa. Lääkehoidon tiedonhallinnan jaos edistää näitä tavoitteita tiedonhallinnan ja digitaalisten välineiden ja palveluiden kehittämisen alueilla.

Kilpailua ja yhteistyötä tasa-arvon eteen

7.2.2022 11.43
STM
Euroopan tasa-arvoinstituutti EIGE julkaisi tasa-arvoindeksin lokakuun 2021 lopussa, nyt kuudennen kerran. Indeksi mittaa sukupuolten tasa-arvoa koskevia muutoksia EU-jäsenmaissa ja EU-tasolla vuodesta 2010 lähtien. Kilpailua parhaista sijoituksista käydään tietysti jäsenmaiden välillä.

Yhteinen työkalu tarpeen kestävän kehityksen edistämiseksi

28.1.2022 12.48
STM
Tavoite taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävästä kehityksestä on yhteinen, mutta siinä eteneminen on ollut tarpeeseen nähden liian hidasta. Yksittäisten tavoitteiden näkökulmasta valmistellut ehdotukset uhkaavat jäädä tehottomiksi ja kohtaannoltaan vinoiksi. Ilman yhteisvaikutusten tunnistamista ja riittäviä kompensoivia toimenpiteitä ehdotukset jäävät usein toteuttamiskelvottomiksi. Siksi eri hallinnonalojen toimenpiteiden yhteensovittamiseksi tarvitaan yhteistä hyvinvointitalouden tarkastelukehikkoa varmistamaan kokonaisuuden tasapainoisuus ja hyväksyttävyys.

Lisää huomiota nuorten mielenterveyden tukemiseen

26.1.2022 9.02
STM
Ahdistus- ja masennusoireet ovat korkeakouluopiskelijoilla yleisempiä kuin koko muulla aikuisväestöllä. Joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii ahdistus- ja masennusoireista. Nämä erittäin huolestuttavat tiedot käyvät ilmi THL:n ja Kelan toteuttamasta korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksesta (KOTT).

Nuorten ääntä tarvitaan sosiaaliturvauudistuksessa

21.1.2022 10.33
STM
Jotta sosiaaliturvauudistuksen kaltainen mittava yhteiskunnallinen uudistus on poliittisesti mahdollinen ja laajasti hyväksytty, sen on hyödynnettävä niiden näkemyksiä, joiden elämän aikana uudistus erityisesti vaikuttaa.

Raportit sosiaaliturvan ongelmakokonaisuuksista, valinnoista ja perusperiaatteista ovat valmistuneet

17.1.2022 14.48
STM
Sosiaaliturvan nykyisten ongelmien sekä valintojen ja perusperiaatteiden kuvaaminen on ollut sosiaaliturvakomitean työn ensimmäinen vaihe. Komitean jaostot ovat koonneet työn tulokset viiteen raporttiin, jotka julkaistaan nyt valmiina versioina. 

Pohjoismaisella yhteistyöllä on merkitystä HLBTI-ihmisten oikeuksien turvaamiseksi myös maailmanlaajuisesti

3.1.2022 11.55
OM STM
Tiistaina 30.11.2021 sosiaali- ja terveysministeriö ja oikeusministeriö järjestivät yhteistyössä HLBTI-ihmisten hyvinvointia ja turvallisuutta käsittelevän seminaarin osana Suomen Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajuuskauden ohjelmaa.

Tutkittua tietoa korona-ajan sosiaaliturvasta uudistuksen tueksi

10.12.2021 12.46
STM
Sosiaaliturvakomitea aloitti työnsä keskellä koronakriisiä. Jo silloin ymmärrettiin, että pandemialla on lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksia sosiaaliturvaan ja sen uudistamiseen.

Kehittyneen hyvinvointivaltion ongelmat ja vaihtoehtoiset sosiaaliturvamallit

26.11.2021 11.58
Sosiaaliturvakomitea on määritellyt sosiaaliturvan nykyjärjestelmän keskeiset ongelmat ja ne on konkretisoitu viiteen raporttiin. Komitea on pääsemässä yhteiseen näkemykseen siitä, mitkä raporttien kuvaamista ongelmista siirretään jaostoille jatkovalmisteluun.

Ministerit Sarkkinen, Kiuru ja Blomqvist:
1,3 miljoonaa tapaa olla isä

12.11.2021 11.06
STM
Ministerit Hanna Sarkkinen, Krista Kiuru, Thomas Blomqvist
Suomessa on yli miljoona isää. Tähän joukkoon mahtuu monia tarinoita ja kokemuksia siitä, mitä isyys on ja miten isän rooli on muuttunut vuosikymmenten varrella.

Työttömien monialaisista palveluista pitää huolehtia rakenteellisten uudistusten valmistelussa

8.11.2021 11.16
STM
Valtaosalla työttömistä on vastassaan monimutkaisia ja toisiinsa kytköksissä olevia työllistymisen esteitä, yksi tai useampia. OECD:n tutkimusraportin mukaan (2020) Suomessa näitä ovat erityisesti työkykyyn, kannustimiin ja työn hakuun liittyvät esteet. Erityisen vaikeaksi tilanteen kokevat ne ihmiset, jotka ovat olleet yhtäjaksoisesti työttöminä vuoden tai pidempään.

Paras työelämä tehdään yhdessä

28.10.2021 14.04
STM
Haluamme Suomen pysyvän hyvinvointivaltiona samalla kun väestömme ikääntyy ja työikäisten määrä vähenee. Sen turvaamiseksi tarvitsemme kestävää rahoituspohjaa, korkeaa työllisyyttä, työurien pidentymistä ja parempaa tuottavuutta.