Evästeistä verkkosivustolla

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallentuvat selaimeesi, kun käytät verkkosivustoa. Evästeiden tarkoituksena on, että sivusto säilyttää tietyt valintasi (esimerkiksi kielen) tietyn ajan. Näin sinun ei tarvitse tehdä samoja valintoja uudelleen, kun siirryt sivustolla sivulta toiselle saman istunnon aikana.

Verkkosivustolla käytettävistä evästeistä osa on välttämättömiä, ja sivusto tarvitsee niitä toimiakseen tarkoituksenmukaisesti. Välttämättömien evästeiden avulla varmistetaan verkkosivuston tekninen toimivuus, eikä niitä käytetä muihin tarkoituksiin. Verkkosivustolla liikennöidään aina suojatulla yhteydellä (https). 

Lisäksi käytössä on evästeitä, joiden keräämää tietoa käytetään verkkosivuston käyttäjätilastointiin ja analysointiin sekä sivujen ja niiden sisältöjen kehittämiseen. Kerättyä tietoa ei käytetä markkinointiin, eikä kävijäseurannan tietoja luovuteta valtioneuvoston ulkopuolelle. Vain ministeriöt voivat hyödyntää toistensa kävijäseurantatietoja verkkoviestinnän kehittämiseen.

Evästeitä voivat asettaa selaimeesi myös kolmannet osapuolet, joiden palveluista näytämme sivuillamme sisältöä upotuksina (sosiaalisen median kanavien upotukset). 

Evästeiden käyttö ja kävijäseuranta sivustollamme on toteutettu yhdessä valtioneuvoston kanslian kanssa. Palveluntarjoajina toimivat valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori ja sen sopimuskumppanit Ambientia Group Oy (julkaisujärjestelmän toimittaja), Snoobi Technology B.V. (kävijäseurannan tarjoaja) ja Cloudflare, Inc. (sisällönjakeluverkon tarjoaja) sekä Amazon Web Services, Inc. (palvelinkapasiteetin tarjoaja).

Välttämättömät evästeet

COOKIE_SUPPORT
Julkaisujärjestelmän (Liferay) asettama eväste, joka säilyttää tiedon evästeiden sallimisesta selaimen asetuksissa. Eväste on voimassa vuoden.

GUEST_LANGUAGE_ID
Julkaisujärjestelmän eväste, joka säilyttää tiedon käyttäjän kielivalinnasta ja tallentaa sen seuraavaa sivustolla vierailua varten. Eväste on voimassa vuoden.

JSESSIONID
Julkaisujärjestelmän eväste, jota käytetään yhdistämään käyttäjä omaan istuntoon. Eväste on voimassa sivustolla vierailun ajan.

LFR_SESSION_STATE_10161
Julkaisujärjestelmän eväste, jota käytetään käyttäjän istunnon aikaleiman tallentamiseen ja istunnon umpeutumisesta varoittamiseen. Eväste on voimassa vuoden.

AWSALB, AWSALBCORS  
Amazonin asettamia evästeitä, joiden tarkoituksena on tasata palvelinten kuormitusta ja varmistaa, että käyttäjän istunto ei katkea, ja parantaa siten käyttäjäkokemusta. Jälkimmäisellä evästeellä varmistetaan sivustojen oikea toiminta uusimmilla selainversioilla. Evästeet ovat voimassa viikon.

yja_cookie_acceptance
Valtorin asettama eväste, joka säilyttää tiedon evästeiden hyväksymisestä tai kieltämisestä se-laimella (evästebanneri). Eväste on voimassa vuoden.

JSV, MTV1CONFSUM, MTV1PULSE
Roskapostin estämiseen käytettävän palvelun eväste, jonka avulla palvelu tulkitsee, onko käyttäjä botti. Evästettä hyödynnetään lomakkeiden lähettämisessä. Eväste on voimassa sivustolla vierailun ajan.

_GRECAPTCHA
Roskapostin estämiseen käytettävän palvelun eväste, jonka avulla palvelu tulkitsee, onko käyttäjä botti. Evästettä hyödynnetään lomakkeiden lähettämisessä. Eväste on voimassa kuusi kuukautta.

__cf_bm, _cfuvid, cf_clearance

Palvelinympäristön evästeitä, joita käytetään botti- ja haittaliikenteen, sekä hyökkäyksien tunnistamisessa ja torjunnassa.

Kävijäseurannan evästeet

Jos kävijä on hyväksynyt evästeiden käytön, sivuston kävijäseuranta kerää sivuston käytöstä yleisiä tilastotietoja, joita hyödynnetään verkkopalvelun kehittämisessä ja laadunvalvonnassa. Näitä tietoja ovat esimerkiksi sivu, jonka kautta kävijä saapui sivustolle, ladatut sivut, sivulatausten ajankohta, verkkoselain ja käyttöjärjestelmä sekä kävijän internet-palveluntarjoaja.

Kävijäseurannan perusteella ei ole tarkoitus tunnistaa yksittäisiä henkilöitä, eikä IP-osoitteita tallenneta kokonaisena. Kävijän IP-osoitetta käytetään kuitenkin sen selvittämiseen, mille organisaatiolle kyseinen IP-osoite on rekisteröity ja mikä kävijän maantieteellinen sijainti on.

SnoobiID
Eväste rekisteröi käyttäjälle yksilöllisen tunnisteen. Eväste on voimassa kaksi vuotta.

Snoobisession
Käytetään säilyttämään istunnon tiedot, kunnes käyttäjä poistuu sivustolta. Eväste on voimassa istunnon ajan.

Snoobi30minute
Käytetään säilyttämään istunnon tiedot enintään 30 minuutin ajaksi yhdelle istunnolle, vaikka kävijä välillä siirtyisi toiselle sivustolle tai selaimen välilehdelle.

Hotjar

​​​Analysointi- ja palautetyökalu Hotjar auttaa analysoimaan, kuinka stm.fi-sivustoa käytetään. Se tallentaa joillakin sivuilla anonyymisti sivulla liikkumisen tietoja, kuten tietoja sivun vierittämisestä, hiiren liikuttamisesta ja klikkauksista. Palvelun kautta ei kerätä tunnistettavissa olevia henkilötietoja. Tietojen avulla voidaan sivustoa kehittää entistä toimivammaksi. Lisätietoja Hotjarin tietosuojakäytännöistä

Kolmansien osapuolten sovellukset

Joillakin sivuilla käytetään kolmansien osapuolien sovelluksia sisältöjen näyttämiseen. Näitä ovat esimerkiksi sivuille upotetut Youtube-videot, Twitter- ja Facebook-upotukset sekä Slideshare-diaesitykset. Nämä sovellukset voivat sivulatauksen yhteydessä asettaa käyttäjän selaimeen evästeitä, jotka välittävät tiedon sivun latauksesta ja osoitteesta kolmannelle osapuolelle. 

Näiden evästeiden toimintaan ei voi vaikuttaa verkkosivustolla säädettävistä evästeasetuksista. Kolmannen osapuolen evästeet voi estää tai sallia selaimen evästeasetuksissa. Ohjeita löytyy osoitteesta aboutcookies.org.
Palvelujen evästekäytännöstä ja tietosuojasta saat tietoa palveluiden omilta sivuilta: 

Linkitykset muiden palveluihin

Sivuillamme olevat linkit ja jakopainikkeet sosiaalisen median palveluihin eivät välitä kävijästä tietoja näille palveluntarjoajille, jos linkkejä ja jakopainikkeita ei klikata. Sosiaalisen median palveluiden evästeistä saa tietoja kunkin palvelun tietosuojalausekkeista.

Sivuston ja tietoliikenteen tekniset lokitiedot

Sivuston tietoliikenneyhteyksistä ja käytöstä kerätään teknisiä lokitietoja, joita tarvitaan verkkopalvelun tuottamiseen ja tietoturvallisuudesta huolehtimiseen. Lokitietoihin sisältyy tietoja, jotka voi olla mahdollista yhdistää henkilöön, kuten IP-osoite ja aikaleima. Näitä lokitietoja käytetään vain palvelun mahdollistamiseksi tietoliikenneverkossa sekä virhetilanteiden ja tietoturvapoikkeamien selvittämiseksi.

Verkkopalvelun tuottamiseen ja tietoturvallisuudesta huolehtimiseen liittyvä henkilötietojen käsittely on tarpeen lakisääteisten velvoitteiden noudattamiseksi tietosuoja-asetuksen mukaisesti.

Verkkopalvelujen palveluntarjoajana toimii Valtori. Valtorin sopimuskumppani Cloudflare Inc. hyödyntää yhtä prosenttia käyntilokitiedoista palvelunsa kehittämiseksi ja siirtää ne siinä tarkoituksessa Yhdysvaltoihin. Henkilötietojen Yhdysvaltoihin siirtämisen perusteena ovat EU:n komission hyväksymät mallisopimuslausekkeet.

Evästeiden käytön kieltäminen

Verkkosivustolla on käytössä evästebanneri. Kävijä voi sivustolla vieraillessaan antaa suostumuksensa ei-välttämättömien evästeiden sekä liitännäisten käyttöön.

Jos kävijä ei hyväksy evästeitä, myöskään ei-välttämättömiä evästeitä tai liitännäisiä ei asenneta.

Jos kävijä on estänyt evästeiden tallennuksen selaimen asetuksissa tai käyttää selainta yksityisyys-tilassa, evästebannerin valintaa ei voida tallentaa. Jos selaimessa on päällä "Do not track" -tila (älä jäljitä), evästehyväksyntää ei kysytä, vaan sivuston toiminnan kannalta välttämättömät evästeet hyväksytään automaattisesti, ja muut evästeet hylätään automaattisesti.

Kävijä voi muuttaa aiemmin tekemäänsä evästevalintaa klikkaamalla alla olevaa linkkiä. Linkin klikkaaminen näyttää evästebannerin uudelleen.

Lisätietoja

Lassi Kauttonen, hallitusneuvos 
sosiaali- ja terveysministeriö, Yhteisöt ja toimintakyky -osasto / YTO, Yhteiset palvelut -yksikkö / YPA Puhelin:0295163577   Sähköpostiosoite: