Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistus

Yleisenä tavoitteena on parantaa mielenterveys-, päihde- ja riippuvuuspalvelujen saatavuutta, laatua ja tarpeen mukaisuutta sekä vahvistaa asiakkaan oikeuksia saada yhdenvertaisesti tarvitsemiaan palveluja kaikissa ikäryhmissä. 

Uudistuksessa selkeytetään sosiaalihuollon ja terveydenhuollon rooleja mielenterveys-, päihde- ja riippuvuustyössä ja –hoidossa sekä siten vahvistetaan niiden yhteensovittamista ja toimivien palvelukokonaisuuksien muodostumista. 

Tavoitteena on myös yhdistää mielenterveyteen ja päihteisiin sekä riippuvuuksiin liittyvät palvelut aikaisempaa selkeämmin osaksi muuta sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä vähentää palvelujen käyttöön liittyvää leimautumista.

Uudistus parantaa vaikeimmin tavoitettavien asiakkaiden pääsyä ja tavoittamista palvelujen piiriin. 

Korostamalla terveydenhuollossa annettavan hoidon monimuotoisuutta pyritään vähentämään hoidon saamisen viivästymistä ja siitä seuraavaa kroonistumista, ongelmien vaikeutumista tai päivystyksellisen avun tarvetta. 

Mielenterveys-, päihde- ja riippuvuushoitoa pyritään parantamaan myös turvaamalla potilaan hoidon jatkuvuutta potilaan siirtyessä palvelusta toiseen, esimerkiksi sairaalasta kotiin tai asumispalveluun taikka nuorten palveluista aikuisten palveluihin. Hoidon toteuttaminen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyönä parantaa varhaista hoitoon pääsyä. 

Uudistus tähdentää sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön tärkeyttä, jotta asiakas saisi tarvitsemansa palvelut ja hoidon tarvittaessa samanaikaisesti. 

Uudistus tulee voimaan pääosin vuoden 2023 alusta.

Seuraavilta osin kuitenkin vasta 1.7.2023: Sosiaalihuoltolaissa säädetään hyvinvointialueille velvollisuus järjestää syrjäytymistä vähentävää etsivää työtä osana yhteisösosiaalityötä tai muita sosiaalipalveluja. Lisäksi säädetään päihdetyön erityisenä palveluna järjestettävästä päiväkeskuspalvelusta, joka myös parantaisi avun tarpeessa olevien tavoittamista.

Jatkossa hoidosta ja sosiaalihuollon mielenterveys- ja päihdetyöstä säädetään ensisijassa sosiaalihuoltolaissa ja terveydenhuoltolaissa. Mielenterveys- ja päihdehuoltolakeihin jää vain tahdosta riippumatonta hoitoa koskeva sääntely.

Päihde- ja mielenterveystyötä ja -hoitoa koskevien säännöksien kokoaminen yleislakeihin selkeyttää palvelujen kokonaisuutta ja nivoo palvelut aikaisempaa tiiviimmin osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon muuta sisältöä ja toimintaa.

Sääntelyn tarkoituksena on muun muassa auttaa toimijoita tunnistamaan, milloin sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisesti toteuttamissa palveluissa tulisi soveltaa sosiaalihuoltolakia ja sen säännöksiä ja milloin kyse on terveydenhuollon toteuttamisesta.

Mielenterveys- ja päihdetyön sisältöjen tarkentaminen sosiaali- ja terveydenhuollon välillä on asiakkaan yhdenvertaisen kohtelun vuoksi välttämätöntä. Käytännössä se voi aiheuttaa jonkin verran toiminnallisia muutoksia niillä alueilla tai toimijoilla, joilla tehtävät eivät ole olleet selkeitä ja jotka sääntelyn yhdenmukaistuessa joutuvat tarkentamaan toimintaprosessejaan esimerkiksi hallinnollisten päätösten, asiakastietojen kirjaamisen tai toimivaltasuhteiden osalta. 

Jatkossa sekä sosiaalihuollon että terveydenhuollon mielenterveys- ja päihdepalveluista saatava tietopohja on nykyistä yhdenmukaisempiin tulkintoihin perustuvaa ja siten luotettavampaa ja kattavampaa tietoa antava kuin nykyisin.   

Lakiin tuodaan ne sosiaalipalvelut, joita käytännössä päihde- ja riippuvuustyön erityispalveluihin ja toisaalta mielenterveystyön palveluihin on jo ennestään laajasti katsottu kuuluviksi. 

Muutos vahvistaa ja selkeyttää sosiaalihuollon roolia ja tehtävää päihde- ja riippuvuuspalvelujen kokonaisuudessa sekä vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja asiakkaan oikeuksia saada tarpeisiin vastaavat sosiaalipalvelut.

Säännökset tukevat ja ohjaavat myös sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä ja yhteisten sopivien ratkaisujen etsimistä asiakkaan tavoitteita tukevasti. 

Tarkoituksena on, että sekä tarvittavat sosiaalihuollon päihdetyön palvelut että terveydenhuoltolain mukainen hoito ja lääkinnällinen kuntoutus toteutuvat tarpeiden mukaisesti. Sosiaalihuoltolaissa säädetään sosiaalihuollon päihdetyön palveluista ja terveydenhuoltolaissa hoidosta. 

Lakimuutokset eivät vaikuta siihen, millä tavoin palvelut järjestetään hallinnollisesti, mutta ne määrittelevät, miten toteutetaan luonteeltaan sosiaalihuoltoa tai terveydenhuoltoa olevia palveluita ja niiden työnjakoa, yhteistyötä ja yhteen sovittamista. 

Muutoksilla tavoitellaan muun muassa kiireelliseen päihdehoitoon pääsyn sekä kiireettömään laitoshoitoon pääsyn paranemista. 

Jatkossa hoidosta ja sosiaalihuollon mielenterveys- ja päihdetyöstä säädetään sosiaalihuoltolaissa ja terveydenhuoltolaissa, eikä lakiteknisesti enää puhuta erillisestä päihdehuollosta. Päihteidenkäyttäjille ja riippuvuustyöhön kohdennettuja palveluja on silti jatkossakin sekä sosiaalihuollossa että terveydenhuollossa.

Päihde- ja riippuvuustyön erityisten palvelujen sisältöä selkeytetään. Sosiaalihuollon päihde- ja riippuvuustyön erityisillä palveluilla tarkoitetaan päihteiden ongelmakäytöstä tai muusta riippuvuuskäyttäytymisestä johtuvaan tuen tarpeeseen kohdennettuja palveluja.

Hyvinvointialueiden on järjestettävä sellaisina ainakin sosiaalityötä, sosiaaliohjausta, sosiaalista kuntoutusta ja asumispalveluja. Tältä osin uudistus ei sisällä uusia tehtäviä hyvinvointialueille vaan mainitut palvelut ovat sellaisia, joita jo nykyisinkin laajasti järjestetään päihdehuoltolain mukaisina sosiaalihuollon erityispalveluina. 

Lisäksi sosiaalihuoltolakiin lisätään 1.7.2023 lukien hyvinvointialueille järjestämisvelvollisuus päihteitä ongelmallisesti käyttäville henkilöille päihdetyön palveluna järjestettävästä päiväkeskuspalvelusta, jonka tulee sisältää arjen välttämättömien toimintojen tukea ja sosiaaliohjausta. Palvelua tulee järjestää myös päihtyneille ja siinä on oikeus asioida nimettömästi. Palvelu on asiakkaalle maksuton. 

Uudistuksen tavoitteena on parantaa mielenterveys-, päihde- ja riippuvuuspalvelujen saatavuutta, laatua ja tarpeen mukaisuutta sekä vahvistaa asiakkaan oikeuksia saada yhdenvertaisesti tarvitsemiaan palveluja kaikissa ikäryhmissä. 

Terveydenhuollon osalta päihde- ja mielenterveyspalveluja koskevan sääntelyn siirtäminen terveydenhuoltolakiin vahvistaa kokonaisvaltaisen terveyden- ja sairaanhoidon saamista. 

Sosiaalihuoltolakiin tehtyjen muutosten tavoitteena on vastaavasti pyrkiä tunnistamaan mielenterveydestä ja päihteiden käytöstä johtuvat olennaiset tuen tarpeet ja turvaamaan asiakkaan oikeus saada tarvitsemansa sosiaalipalvelut ja tuki tarvittaessa samanaikaisesti hoitoprosessin toteuttamisen kanssa.

Palvelujen ja hoidon mahdollisen samanaikaisuuden määrittelee asiakkaan tilanne ja tarve.

Asiakkaan edun mukaista on, että hän saa tarpeisiinsa nähden oikea-aikaisen, oikeanlaisen ja riittävän sosiaalihuollon tuen ja tarvitsemansa lääketieteellisen hoidon. 

Tarkoituksena on sääntelyä selkeyttämällä edelleen 

• turvata asiakkaan edun toteutuminen ja yhdenvertainen kohtelu,
• vahvistaa sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä sekä
• selventää ja edistää yhdessä toteutettuja palveluja sosiaali- ja terveydenhuollossa silloin, kun se on palvelujen antamiseksi tarkoituksenmukaista. 

Sosiaalihuollon mielenterveystyöhön kuuluvat neuvonta ja ohjaus sekä muut sosiaalihuoltolain 14 §:ssä tarkoitetut sosiaalipalvelut joko yleisinä sosiaalipalveluina tai erityisesti psyykkisen toimintakyvyn heikkenemisestä johtuvaan tuen tarpeeseen vastaavina palveluina. Jälkimmäisinä on järjestettävä ainakin asumispalveluja sekä niiden yhteydessä annettavaa sosiaaliohjausta, sosiaalityötä ja sosiaalista kuntoutusta. 

Lisäksi mielenterveystyöhön kuuluvat mielenterveyttä suojaaviin ja sitä vaarantaviin tekijöihin liittyvä tarpeenmukainen yksilön ja perheen psykososiaalinen tuki sekä yksilön ja yhteisön psykososiaalisen tuen yhteensovittaminen.

Mielenterveyden hoito tulee järjestää monimuotoisesti, jatkuvuutta varmistaen sekä varmistaen potilaan tarvitseman muun terveyden- ja sairaanhoidon toteutumista. 

Palvelujen monimuotoisuudella tarkoitetaan muun muassa sitä, että perusterveydenhuollon käytettävissä on tarpeen mukaan vastaanottotoiminnan lisäksi esimerkiksi sähköisiä omahoidon palveluja ja muita sähköisiä hoitomuotoja, kuten sähköisiä psykoterapioita (niin sanotut nettiterapiat).

Erikoissairaanhoidon palveluihin sisältyy jo nykyisin avosairaanhoidon ja sairaalahoidon lisäksi potilaan arjen elämänpiiriin, kuten kotiin tai kouluympäristöön vietäviä liikkuvia palveluja. Tavoitteena on näitä palveluja lisäämällä helpottaa hoidon piirissä pysymistä ja myös vähentää suunnittelemattoman kiireellisen sairaalahoidon tarvetta. 

Jatkuvuutta on varmistettava erityisesti potilaan hoidon siirtyessä terveydenhuollon yksiköstä toiseen. 

Palveluja on toteutettava perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyönä. Esimerkiksi konsultaatioilla ja erikoissairaanhoidon palvelujen tarjoamisella perusterveydenhuollossa voidaan madaltaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välistä raja-aitaa.

Myös sosiaalihuollon palvelut tulee sovittaa yhteen terveydenhuollon kanssa. Mielenterveyskuntoutujalle sosiaalihuollon palveluna järjestettävät asumispalvelut ja kodin ulkopuolelle suuntaavat toiminnot ja yleiset sosiaalipalvelut ovat usein kuntoutumisen kannalta keskeisessä osassa. Tuki voi olla tarpeen myös tarvittavaan hoitoon tai kuntoutukseen pääsemiseksi.

Päihde- ja riippuvuushoito tulee järjestää monimuotoisesti, jatkuvuutta varmistaen ja huomioiden terveyden hoitaminen kokonaisuutena. 

Terveydenhuollon tehtäviä tarkennetaan niin, että päihde- ja riippuvuushoitoon kuuluu päihdehäiriöiden ja muiden riippuvuushäiriöiden ehkäiseminen, tutkimus, hoito ja kuntoutus.

Terveydenhuollon lainsäädännön alaista toimintaa ovat käytännössä esimerkiksi päihteiden riskikäytön hoito, vieroitustilojen hoito sekä potilaan päihde- tai riippuvuushäiriön ja liitännäissairauksien tutkimus, hoito ja lääkinnällinen kuntoutus, sisältäen myös tarvittavan psykososiaalisen hoidon ja terveydenhuollon kuntoutuksen. 

Palveluja on toteutettava myös perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyönä. Näitä palveluja voidaan edelleen antaa myös erillisissä päihdepalveluiden yksiköissä yhdessä sosiaalihuollon palvelujen kanssa. 

Työnohjauksen järjestämisen velvoite laajenee koskemaan mielenterveyden hoidon lisäksi päihde- ja riippuvuushoitoa.

Terveydenhuoltolaissa säädetään potilaan tarvitseman terveyden- ja sairaanhoidon kokonaisuuden turvaamisesta. Sillä on tarkoitus korostaa tarvittavan muun terveyden- ja sairaanhoidon toteutumista mielenterveyden häiriötä sairastavalla potilaalla. 

Mielenterveyden häiriöiden, päihdehäiriöiden sekä fyysisten terveysongelmien samanaikainen esiintyminen on yleistä. Esimerkiksi perusterveydenhuollon tasolla ei ole lähtökohtaisesti tarkoituksenmukaista erottaa näitä toisistaan. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisesti toteutetuissa palveluissa tai, kun asiakas tai potilas muutoin tarvitsee sekä sosiaalihuollon että terveydenhuollon palveluja, on sovellettava sosiaalihuoltolain palvelujen osalta sosiaalihuollon säännöksiä ja terveydenhuollon palvelujen osalta terveydenhuollon säännöksiä.  Laki määrittelee aikaisempaa selkeämmin sosiaalihuollon vastuulla olevat päihteiden käyttäjille kohdennetut erityiset sosiaalipalvelut sekä terveydenhuollon vastuulla olevan päihdehoidon.

Lainsäädäntö ja siitä seuraavat menettelytavat tulee valita annetun palvelun sisällön perusteella eikä sen mukaan, millaiseen toimintayksikköön annettava palvelu on hallinnollisesti organisoitu. Monissa tilanteissa asiakas tarvitsee samanaikaisesti sekä sosiaalihuollon palveluja että terveydenhuoltolain mukaista hoitoa.

Laitoskuntoutusjaksoissa, joihin sisältyy terveydenhuoltolain mukaista päihdehoidon tarvetta, on suositeltavaa, että hoito jatkuu saumattomasti avohoidosta tai vieroitushoidosta. Sosiaalihuollon hallintopäätös sosiaalisesta kuntoutuksesta voidaan liittää (jo käynnistyneeseen) hoitoon. 

Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon roolit eivät muutu.

Tarkoituksena on, että sosiaalihuollon palvelujen antamiseen sovelletaan sosiaalihuoltolain säännöksiä ja lääketieteellisen tarpeen mukaisen terveyden- ja sairaanhoidon antamiseen terveydenhuoltolain säännöksiä. Annettavan palvelun sisältö määrittää myös sen, kirjataanko palvelun antamista koskevat tiedot sosiaalihuollon asiakasrekisteriin vai potilasrekisteriin. 

Koska palvelun sisältö ratkaisee valittavan lainsäädännön, ei hallinnollinen organisaatio, voi tästä kuitenkin aiheutua tarvetta toimintatapojen muutokseen organisaatioiden sisällä alueilla, joilla rajanveto sosiaalihuoltoon kuuluvien palvelujen ja terveydenhuollon toiminnan välillä ei ole ollut kaikissa tilanteissa selkeä. Työn kirjautuminen väärin sosiaali- ja terveydenhuollon välillä voi vaikuttaa sote-rahoituksen tarvekertoimiin ja sitä kautta hyvinvointialueen rahoitukseen.

Uudistuksesta aiheutuu hyvinvointialueille kustannuksia: 

• sosiaalihuoltolakiin lisättävät yhteisösosiaalityö ja etsivä työ (2,04 milj. euroa) sekä päiväkeskus päihdetyön erityisenä palveluna (0,75 milj. euroa);  
• terveydenhuoltolain muutokset koskien monimuotoista päihde- ja riippuvuushoitoa ja mielenterveyden hoitoa (9,74 milj. euroa), hoidon jatkuvuutta (4,77 milj. euroa) sekä työnohjauksen laajennusta päihde- ja riippuvuushoitoon (0,70 milj. euroa). 

Hyvinvointialueiden rahoitusosuuteen lisätään tämän uudistuksen hyvinvointialueille aiheuttamat kustannukset 16,25 miljoonaa euroa vuonna 2023 ja sen jälkeen 18 miljoonaa euroa vuodessa.   

Voidaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen palvelu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki tekisivät samaa työtä tai ettei sosiaalihuoltolain ja terveydenhuoltolain säännöksiä tarvitsisi noudattaa. Yhteisessä palvelussa asiakas on yhteinen ja palvelua toteutetaan samanaikaisesti tai yhdessä, mutta kunkin ammattilaisen tulee tunnistaa ja ymmärtää oma tehtävänsä kokonaisuudessa. 

Terveydenhuollon osalta on tärkeää varmistaa, että tällaisessa yksikössä toteutettu terveydenhuolto on kiinteä osa terveydenhuollon hoitoketjuja ja kokonaisuuksia. Vastaavasti on varmistettava, että sosiaalihuollon osalta toteutuvat tarpeen mukaan myös yleiset sosiaalihuollon palvelut. 

Psykiatrisissa yksiköissä (osastot ja avohoito) työskentelee yleensä sosiaalityöntekijöitä osana terveydenhuollon työryhmää. Tällöin yleensä on kyse sisällöllisesti terveydenhuollon työstä (terveyssosiaalityö), eikä siis tällöin kyse ole sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisestä palvelusta.  Kun puhutaan yhteisestä palvelusta, tulisi sen tarkoittaa, että yksikössä olisi tosiasiallisesti saatavissa sekä sosiaalihuoltolain että terveydenhuoltolain mukaisia palveluja.

Sosiaali-  ja terveydenhuollon yhteisissä palveluyksiköissä on tärkeä tunnistaa, mistä palvelutehtävästä kulloinkin on kyse ja toimia sen mukaisesti. Asiakas- ja potilastietojen käyttöoikeudet määritellään aina työtehtävän perusteella, ei ammattinimekkeen tai koulutuksen. Lainsäädännön soveltamisen kannalta keskeistä on, että työntekijä ja asiakas ovat tietoisia, milloin kyse on terveydenhuollon toteuttamisesta ja milloin sosiaalihuollosta. Sekä asiakkaan asema että työntekijän roolit, vastuut ja toimivalta ovat erilaiset riippuen siitä, koskeeko toiminta sosiaali- vai terveydenhuoltoa. Asiakkaan ja potilaan oikeuksiin sekä hallintopäätöksiin liittyvät hallinnolliset prosessit on huolella suunniteltava, mikäli tällainen kahta eri palvelutehtävää sisältävä tehtävänkuva tehtäisiin työntekijälle. Tehtävissä on usein erilaiset osaamisedellytykset, minkä vuoksi rooleja voi olla käytännössä vaikea yhdistää. 

Sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan eri roolien ja toimivallan yhdistäminen saman työntekijän työssä on käytännössä vaikeaa ja usein myös mahdotonta.

Terveydenhuoltolain 78 c §:n mukaan työnohjaus koskee henkilöstöä, joka työskentelee terveydenhuoltolain 27 §:ssä tarkoitettua mielenterveyden hoitoa antavissa yksiköissä. 1.7.2023 lukien pykälä laajenee henkilöstöön, joka työskentelee terveydenhuoltolain 28 §:ssä tarkoitetuissa päihde- ja riippuvuushoitoa antavissa yksiköissä.

Erikoissairaanhoidossa työnohjaus koskee psykiatrian alojen henkilöstöä. Perusterveydenhuollossa työnohjaus koskee ainakin henkilöstöä, jonka toteuttaa mielenterveystyön tai päihdetyön palvelumuotoja. Palvelumuodot on määritelty THL:n Hilmo-oppaassa.

Kun palveluja järjestetään terveydenhuoltolain 8 a §:n mukaisina sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisesti toteutettuina palveluina, työohjaus koskee koko yhteisesti toteutettuun palveluun osallistuvaa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä.

Toistaiseksi lainsäädännössä ei ole tunnistettu velvoittavina muita sosiaalihuollon mielenterveystyön palveluja, kuin asumispalvelut. Mielenterveystyön palveluna annettavissa asumispalvelujen asiakasmaksuissa noudatetaan asumispalveluja koskevaa sääntelyä. Asumispalveluihin liittyvä sosiaalityö, sosiaaliohjaus ja sosiaalinen kuntoutus ovat asiakasmaksulain mukaan maksuttomia. 

Jos hyvinvointialue kehittää uusia, mielenterveystyön kohdennettuja, erityisiä palveluja, voi se soveltaa niiden mahdollisiin maksuihin asiakasmaksuja koskevaa sääntelyä. Hyvinvointialueen on myös aina mahdollisuus päättää palvelut kokonaan maksuttomiksi. Lisäksi hyvinvointialueita velvoittaa kaikkien sosiaalihuollon palvelujen osalta asiakasmaksulain 11 §, jonka nojalla hyvinvointialueen on alennettava maksua tai jätettävä maksu kokonaan perimättä, jos asiakkaan tai perheen toimeentulo taikka lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttaminen vaarantuisi maksun perimisen seurauksena.

Jotta toiminnalliset riippuvuudet tulisivat näkyviin, terveydenhuoltolain päihdehoitoa koskevan pykälään otsikkoon lisättiin riippuvuushoito ja vastaavasti sosiaalihuoltolakiin lisättiin päihdetyön pykälän otsikkoon näkyviin riippuvuustyö. Toiminnallisten riippuvuuksien hoito on tyypillisesti sisällytetty osaksi päihdehoidon palveluita. Erilaisista toiminnallisista riippuvuuksista aiheutunut tuen tarpeiden tunnistaminen ja avun tarjoaminen on myös sosiaalihuollossa osa normaalia palvelutoimintaa. 

Muutokset eivät muuta sitä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon yleistä lähtökohtaa,
jonka mukaan avun tai hoidon tarpeeseen vastaaminen ei edellytä täsmällistä sairauden määrittelyä, eikä se siten laajenna hyvinvointialueen järjestämisvelvollisuutta.

Päihdevieroitus voi olla lääkkeellinen tai lääkkeetön, asiakkaan hoidon tarpeesta riippuen. Päihdevieroitusta toteuttaessaan myös sosiaalihuollon ammattilainen toimii terveydenhuollon tehtävässä. 

Perusterveydenhuollon hoitotakuun muutoksen yhteydessä terveydenhuoltolain 1.9.2023 voimaan tulevan 51 §:n mukaan perusterveydenhuollossa, johon luetaan myös päihdeavohoidon yksiköissä annettu hoito, hoidon tarpeen arvioi yhteydenoton perusteella laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö. Ensimmäisen hoitotapahtuman jälkeen myös sosiaalihuollon ammattihenkilö voi osallistua hoitoon esimerkiksi tarjoamalla terapeuttisia keskusteluja. Työnantajan tehtävä on varmistaa, että työntekijöillä on riittävä koulutus ja osaaminen hoidon toteuttamiseen.

On tärkeää, että sekä sosiaalihuollon että terveydenhuollon keinot henkilön auttamiseksi otetaan tarkoituksenmukaisesti käyttöön. Sosiaalihuollon palvelutarpeen arviointi on usein tarkoituksenmukaista käynnistää samanaikaisesti hoidon tarpeen arvioinnin kanssa. Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon välisestä yhteistyötä on useita tarkentavia pykäliä sekä sosiaalihuolto- että terveydenhuoltolaissa. 

Sosiaalihuollon roolina terveydenhuoltona annettavan päihdekuntoutuksen aikana voi olla esimerkiksi alkaa yhdessä asiakkaan kanssa valmistelemaan tarvittavia tukitoimenpiteitä laitosjakson jälkeiselle ajalle. Tällaisia voivat olla esimerkiksi erilaiset asumispalvelut, kotiin vietävät palvelut, sosiaalinen kuntoutus tai kuntouttava työtoiminta.

Terveydenhuollon tietoihin merkitään aina joko diagnoosi tai käyntisyy. Diagnoosi on lääkärin kirjaama lääketieteellisesti määritelty terveysongelma tai terveyspalvelujen käytön syy.  Jos lääkärin määrittämää diagnoosia ei ole käytettävissä, muut työntekijät voivat käyttää erillistä käyntisyyluokitusta. Terveydenhuollossa järjestetään esimerkiksi lisä- ja täydennyskoulutettujen hoitajien ja muiden terveydenhuollon ammattihenkilöiden vastaanottoja, joihin voi ottaa yhteyttä suoraan neuvonnan tai ohjauksen saamiseksi elämäntilanteisiin liittyvissä kriiseissä, psyykkisen kuormituksen tilanteissa tai tuen saamiseksi mielenterveyden oireiden tai mielenterveyteen liittyvän toimintakyvyn alenemisen vuoksi. Työntekijä merkitsee silloin potilasrekisteriin käynnistä käyntisyyn, mutta ei diagnoosia.

Sekä sosiaalihuollon että terveydenhuollon lainsäädäntö velvoittavat psykososiaalisen tuen toimijat yhteistyöhön. Lainsäädännön mukaan sosiaalipäivystys vastaa kiireellisissä tilanteissa ensivaiheen psykososiaalisen tuen johtamisesta. Tämä tarkoittaa käytännössä hätäkeskuksen kautta tulevia kiireellisiä ilmoituksia, joiden osalta ensivaiheen toiminnan johtovastuu on aina sosiaalipäivystyksellä. Muilta osin lainsäädäntö ei ota kantaa palvelutuotannon organisointiin.  

Sosiaalihuollon vastuulla on sosiaalipäivystyksenä toteuttava kiireellisten sosiaalipalvelujen tarpeen arviointi ja päätöksenteko sekä äkillisissä järkyttävissä tilanteissa sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen keinoin annettava välitön tuki yksilölle, perheelle ja yhteisölle sekä tuen yhteensovittaminen. Terveydenhuollon vastuulla on akuuttina kriisityönä annettava välitön tuki yksilölle, perheelle ja yhteisölle sekä tuen yhteensovittaminen. Lisäksi terveydenhuollon vastuulle kuuluu mahdollisesti tarvittava hoidon tarpeen arviointi tai hoitoonohjaus.  Suositeltava ja monin paikoin käytössä oleva malli perustuu työparityöhön ja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tiiviiseen yhteistyöhön.

Työnantaja arvioi, mikä osaaminen kuuluu mihinkin työtehtävään. Terveydenhuollon ammattihenkilölain 18 §:n mukaan terveydenhuollon ammattihenkilö on velvollinen ylläpitämään ja kehittämään ammattitoiminnan edellyttämiä tietoja ja taitoja sekä perehtymään ammattitoimintaansa koskeviin säännöksiin ja määräyksiin. Terveydenhuollon ammattihenkilön työnantajan tulee seurata terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammatillista kehittymistä ja luoda edellytykset sille, että terveydenhuollon ammattihenkilö voi osallistumalla tarvittavaan ammatilliseen täydennyskoulutukseen ja muilla ammatillisen kehittymisen menetelmillä ylläpitää ja kehittää tietojaan ja taitojaan voidakseen harjoittaa ammattiaan turvallisesti ja asianmukaisesti.

Jos sosiaalihuollon ammattihenkilö osallistuu terveydenhuollon toteuttamiseen, arvioi työnantaja, onko henkilöllä riittävä osaaminen ja koulutustaso tehtävän suorittamiseen.  Käytännössä kriisityötä toteutetaan usein sosiaali- ja kriisipäivystyksissä, joissa monella sosiaali- ja kriisipäivystyksen sosiaalityöntekijällä tai sosionomilla näin onkin.

Kriisityöntekijä ei ole terveydenhuollon ammattinimike, joten työnantaja määrittelee, kuka sitä nimikettä voi käyttää. Työntekijöiden nimikkeet kuuluvat hyvinvointialueen itsehallinnon kokonaisuuteen (siltä osin, kun niitä ei lainsäädännössä määritellä/linjata), eikä sosiaali- ja terveysministeriö ohjaa niiden käytössä. Lähtökohtaisesti olisi kuitenkin toivottavaa, että henkilön ammattinimike kuvaisi sitä työtä, jota hän tosiasiallisesti tekee. 

Hätäkeskuslaitos välittää kaikki kiireellisten tilanteiden psykososiaalisen tuen palvelutehtävät sosiaalipäivystykselle. Ensivaiheen johtovastuu tarkoittaa työnjohdollista toimivaltaa varmistaa, että tilanteessa akuutit asiat tulevat hoidettua ja tarvittaessa yhteensovitettua terveydenhuollon palvelujen kanssa tarkoituksenmukaisella tavalla. Kukin palvelutehtävistä toimivaltainen taho viime kädessä vastaa, että palvelutehtävä tulee asianmukaisesti hoidettua. Terveydenhuolto vastaa hoidossaan olevien potilaiden psykososiaalisesta tuesta.

Lainsäädäntö ei määrittele tarkemmin päiväkeskuspalvelun aukioloaikoja, kuten ei minkään muunkaan sosiaalipalvelun osalta. Hyvinvointialueen on suunniteltava ja toteutettava sosiaali- ja terveydenhuolto sisällöltään, laajuudeltaan ja laadultaan sellaisena kuin asiakkaiden tarve hyvinvointialueella edellyttää. Arvioinnissa on hyvä huomioida se, että päiväkeskuspalvelu on kohdennettu kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville henkilöille, joita ovat esimerkiksi päihteitä ongelmallisesti käyttävät, asunnottomat tai huonoissa oloissa asuvat, taikka päihdekierteessä olevat, joiden perustarpeiden turvaaminen on muutoin vaikeutunut tai vaarantunut.

Laitosmuotoisesti toteutettu riippuvuuden hoito on terveydenhuoltolain mukaista hoitoa eli siihen sovelletaan terveydenhuoltoa ohjaavaa sääntelyä. Hoidolla pyritään vaikuttamaan päihteiden käyttöön sekä siitä aiheutuviin haittoihin. Terveydenhuollon hoito- ja kuntoutusmenetelmiin kuuluu biologisia ja psykososiaalisia keinoja. Palveluvalikoimaan sisältyvät psysosiaaliset hoito- ja kuntoutusmenetelmät määritellään Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston suosituksissa: Alkoholiriippuvuus ja Huumeriippuvuuksien hoidon ja kuntoutuksen psykososiaaliset menetelmät. 

Osana hoidon ja lääkinnällisen kuntoutuksen kokonaisuutta voidaan ratkoa myös asiakkaan sosiaalisia ongelmia. Hoidon tarpeen arvioinnin tekee aina terveydenhuollon ammattihenkilö. Terveydenhuollon hoidosta ja kuntoutuksesta ei tehdä hallintopäätöstä. 

Jos henkilön päihdekuntoutuksen tarve ei ole lääketieteellinen vaan syyt ja tarpeet liittyvät sosiaalisiin olosuhteisiin ja toimintaympäristöön, toteutetaan kuntoutus sosiaalihuollon keinoin ja sisällöin. Sosiaalista kuntoutusta voi joissain tilanteissa olla tarkoituksenmukaista antaa myös laitosmuotoisena, esimerkiksi jos henkilön on tarve päästä eroon normaalista elämänpiiristään ja –olosuhteistaan päihteettömän elämän mahdollistamiseksi, eikä tilanteeseen liity ajankohtaista päihderiippuvuuden hoidon tarvetta. Virkasuhteinen sosiaalihuollon ammattihenkilö vastaa sosiaalipalvelujen tarpeen arvioinnista. Kun kyse on sosiaalihuoltona annettavasta sosiaalisesta kuntoutuksesta, tehdään palvelusta aina hallintopäätös. 

Mikäli päihdekuntoutusta antavassa palveluyksikössä toteutetaan samanaikaisesti sekä sosiaalihuoltoon että terveydenhuoltoon kuuluvia sisältöjä, tulee kuntoutuksessa huomioida sosiaalihuoltolain 2 a §:n ja terveydenhuoltolain 8 a §:n sääntely. Tilanteessa, jossa asiakas tarvitsee sosiaalihuollon keinoin annettavaa tukea ja terveydenhuoltolain mukaista hoitoa, palvelutarpeen ja hoidon tarpeen arviointi toteutetaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden yhteistyönä. Sosiaalihuollon rooli korostuu usein erityisesti ennen laitosjaksoa ja laitosjakson jälkeen, jolloin esimerkiksi sosiaalihuoltolain 42 §:n mukaisen omatyöntekijän merkitys on keskeinen jatkuvuuden varmistamiseksi. 

Sosiaalista kuntoutusta voidaan myös liittää laitosmuotoiseen hoitoon, jos jaksoon sisältyy sellaista arjen hallintaan tai sosiaalisiin olosuhteisiin sisältyvää kuntoutusta, jota ei ole tarkoituksenmukaista toteuttaa osana terveydenhuoltoa. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi perhekuntoutuksessa, jossa yksi perheen jäsenistä saa terveydenhuoltolain mukaista hoitoa ja muut sosiaalista kuntoutusta.
 

On tarkoituksenmukaista, että terveydenhuoltona (päihdeavohoitona tai laitosvieroitushoitona) alkaneen jakson aikana laitoshoitoon liittyvän päätöksen tekijätaho jatkuu samana niin kauan kuin hoidon ja lääkinnällisen kuntoutuksen tarvetta on. Tarkoituksena on turvata asiakkaalle yhtenäinen hoito- ja kuntoutusjatkumo avohoidosta tai laitosvieroitushoidosta edelleen tarvitsemaansa kuntoutukseen ja vähentää tarpeetonta hallintopäätösten tekemistä.

Jos asiakkaan päihdekuntoutuksen tarve ei ole lääketieteellinen vaan syyt ja tarpeet liittyvät sosiaalisiin olosuhteisiin ja toimintaympäristöön, ohjaus laitoskuntoutukseen tapahtuu sosiaalihuollon palveluntarpeen arvion perusteella, ja palvelusta tehdään hallintopäätös.

Terveydenhuollon toimija voi ohjata ja lähettää potilaan jatkohoitoon kuntoutuslaitokseen, jolla on yksityisen sosiaalihuollon toimilupa, jos yksiköllä on oikeus tuottaa sellaista hoitopalvelua, johon potilas ollaan ohjaamassa. Jos potilas tarvitsee kuntoutuslaitoksessa hoidon ja lääkinnällisen kuntoutuksen ohella sosiaalihuollon sisältöjä toteuttavaa palvelua, edellyttää sen saaminen myös sosiaalihuollon palvelutarpeen arvioinnin, ja sosiaalihuollon palvelun osalta tehdään sosiaalihuoltolain edellyttämä hallintopäätös. 

Asiakkaiden edun mukaista on, että kun asiakkaalla on tarve sekä sosiaalihuollon keinoin annettavaan tukeen että terveydenhuoltolain mukaiseen hoitoon, näissä tilanteissa palvelutarpeen ja hoidon tarpeen arviointi toteutetaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden yhteistyönä.