Sosiaaliturvan uudistamisen kaikissa vaihtoehdoissa on hyviä ja huonoja puolia

Miksi haluamme uudistaa sosiaaliturvaa? Mitä vikaa nykyisessä järjestelmässä on? Näihin kysymyksiin sosiaaliturvakomitea on pyrkinyt vastaamaan koko kuluvan kauden ajan. On helppoa keksiä kaikenlaista uutta ja mukavaa, mutta olemassa olevien rakenteiden ja toimintojen uudistaminen on vaikeampaa, koska kaikissa vaihtoehdoissa on sekä hyviä että huonoja puolia. Siksi riittävän yksimielisyyden löytäminen siitä, mikä on ratkaisua vaativa ongelma, puhumattakaan ratkaisuista, on hidasta ja vaikeaa.

Komitea on päätynyt tutustumaan nykyjärjestelmän ongelmakohtiin sekä erilaisiin vaihtoehtoisiin järjestämistapoihin, joista pääasialliset ovat perustulo, perustili, yksi perusturvaetuus sekä syyperusteisen järjestelmän uudistaminen. Lisäksi näistä vaihtoehdoista voi olla variaatioita. Kaikille vaihtoehdoille löytyy kannattajansa ja he kertovat yleensä vaihtoehtojen hyvistä puolista. On kuitenkin tärkeä hahmottaa, että eri vaihtoehtoihin liittyy sekä hyviä että huonoja puolia. Tämä pätee sekä nykyjärjestelmään että kaikkiin vaihtoehtoihin. Yleensä hyvät ja huonot puolet vain näyttäytyvät eri tavoin.

Perustulo on vaihtoehdoista kenties kiistanalaisin ja sitä vastustetaan ja kannatetaan erilaisista lähtökohdista määrittelemättä usein tarkemmin, mitä perustulolla tarkoitetaan. Yleisesti perustuloon liittyy ainakin vastikkeettomuus eli etuudensaajaa ei velvoiteta osallistumaan palveluihin tai hakemaan työtä. Ansioturva halutaan usein jättää perustulon ulkopuolelle, eli sen saisi perustulon lisäksi syyperusteisesti. Jos nykyinen perusturva muotoiltaisiin perustuloksi kaikille täysi-ikäisille, olisi suurin hyötyjä todennäköisesti opiskelija. Muut ryhmät häviäisivät, jollemme käyttäisi lisää rahaa. Kaikki saisivat perustulossa saman, joten sosiaaliturva olisi ehkä yksinkertaisempi, mutta tunnistaisi nykyistä heikommin yksilöllisiä tilanteita ja tarpeita. 

Perustili muistuttaa perustuloa kaavamaisuutensa osalta. Tämän vaihtoehdon mukaan kaikille tarjotaan oma tili, jonne saa rahaa elämänkaaren varrella ja sieltä voi nostaa sitä omaan tahtiin. Jos rahaa ei käytä työikäisenä, voi työuran päättyessä nostaa tilin tyhjäksi. Perustiliin liittyy usein mahdollisuus osallistua yhteiskunnan kannalta hyödyllisiin asioihin, joista on mahdollisuus saada tilille lisää rahaa. Perustilin kannattajat luottavat yksilön rationaaliseen harkintakykyyn. Täysi-ikäisen pitäisi ymmärtää tarpeensa eri elämänvaiheissa ja pyrkiä säästäväisyyteen ilman ulkoista pakkoa. Vaihtoehdosta katoaa myös vakuutusperusteisuuteen liittyvä ennakoimattomien riskien tuki. Esimerkiksi itsestä riippumatonta vakavaa sairastumista ja siihen liittyvää ansionmenetystä olisi tätä kautta hankala kompensoida. Vakuutusperusteisten vaihtoehtojen pyrkimys on puolestaan usein tasata riskiä.

Yksi perusturvaetuus on noussut monen uudeksi suosikiksi. Siinä nykyiset etuudet säilyisivät, mutta perusturvaetuudet paketoitaisiin samaan lakiin ja silloin etuuksien tasot ja maksupäivät yhdistyisivät. Mikäli perusturvan saajan elämäntilanne muuttuisi, hän hakisi edelleen etuudelta toiselle, mutta hänen taloudellinen asemansa ei muuttuisi. Ongelmaksi tässä vaihtoehdossa muodostuu suhde muihin etuuksiin. Usein ihmiset ovat perusturvan ja ansioturvan rajamailla. Mikäli ansioturva säilyisi nykyisenkaltaisena, pitäisi hakijan ilmeisesti hakea samalla perusturvaa ja ansioturvaa ja oikeus voisi muodostua myös vain toiseen, koska nämä kokonaisuudet hieman erkaantuisivat toisistaan. Näin on jo tällä hetkellä kansaneläkkeen ja työeläkkeen kohdalla. Jos henkilöllä olisi oikeus sekä perusturvaan että ansioturvaan, etuuksien hakeminen voisi siis monimutkaistua. Samoin perusturvaetuuden ulkopuolelle jäisivät ilmeisesti asumistuki ja toimeentulotuki, koska ne ovat kotitalouskohtaisia, eli myös niitä pitäisi hakea erikseen tarpeen mukaan, tosin tämä pätee lähes kaikkiin vaihtoehtoihin ainakin asumistuen osalta. Yksi perusturvaetuus auttaisi siis eniten niitä ihmisiä, jotka saavat vain perusturvaa, muiden etuuskokonaisuudet luultavasti monimutkaistuisivat.

Nykyjärjestelmä on syyperusteinen. Siinä hakijalla täytyy olla jokin syy, kuten työttömyys tai sairaus, saadakseen etuutta. Lisäksi järjestelmä on osin vastikkeellinen eli henkilön pitää yrittää kohentaa omaa tilannettaan esimerkiksi osallistumalla palveluun tai hakemalla töitä. Yleensä lähtökohtana pidetään sitä, että ihminen elättää itsensä, jos siihen kykenee. Syyperusteisen vaihtoehdon heikkous on sen tarkkarajaisuus. Väistämättä silloin jonkun kohdalla etuuden saamisen edellytykset eivät täyty eikä oikeutta etuuteen muodostu, vaikka hakija sitä toivoisi. Ongelmaa on paikattu sillä, että syitä on lisätty ja etuusjärjestelmiin on tehty poikkeuksia. Vaikka yksinkertaisuus on ollut jo vuosia kaikkien tavoitteena, ovat monet etuusjärjestelmät oikeasti monimutkaistuneet, koska hyvää tarkoittaen etuuksia on räätälöity hyvin pienille ryhmille. Jos siis valitsee tarkan kohdentumisen yksilöllisissä elämäntilanteissa, valitsee samalla tietyn monimutkaisuuden.

Sosiaaliturvauudistusta valmistelevien virkamiesten tehtävänä on kertoa rehellisesti ja tasapainoisesti siitä mitä saamme, jos teemme tietyn valinnan. Kaikista valinnoista seuraa hyviä ja huonoja puolia, vaikka se ei mukavalta tunnukaan. Melkein kaikki sosiaaliturvan järjestämistavat saadaan toimimaan jollain tavalla isolle osalle ihmisistä, mutta mitään vaihtoehtoa ei saada toimimaan täydellisesti kaikille. Meidän on siis valittava hyvien asioiden ohella, mitä huonoja puolia hyväksymme tulevaisuuden sosiaaliturvaan.

Voimme olla myös tekemättä mitään. Se vaikuttaa huonolta vaihtoehdolta. Komitean oma selvitystyö on osoittanut, että meillä ei tällä ikärakenteella ole tulevaisuudessa varaa nykyisen tasoiseen ja laajuiseen järjestelmään. Jos emme tee mitään, päädymme ottamaan lisää velkaa tai tekemään juustohöyläleikkauksia sieltä täältä. 

Joka tapauksessa komitean tavoite edelleen on uudistaa sosiaaliturvaa tukemaan työllisyyttä, osaamista, osallisuutta ja yrittäjyyttä yhä paremmin.

Syksyllä komitea työstää puheenjohtajiston tekemistä linjausehdotuksista välimietintöä. Työ menee nyt tarkemmalle ja konkreettisemmalle tasolle. Komitean jäseniltä vaaditaan nyt kannanottoja, jotta välimietintö saadaan muotoiltua. Jos kesälukemista vielä puuttuu, suosittelen ennen syksyä jäsenille sekä heidän taustajoukoilleen tutustumista avoimesti saatavilla olevaan materiaaliimme, jotta jäsenillä on valmiit evästykset ja kannat syksyn keskusteluihin.

johtaja Liisa Siika-aho, sosiaaliturvakomitean 3. varapuheenjohtaja