Toinen valtionavustushaku

Suomen kestävän kasvun ohjelman toinen valtionavustushaku sosiaali- ja terveysministeriössä järjestettiin 1.9.2022–6.10.2022. Valtionavustuksia myönnettiin yhteensä noin 255 miljoonaa euroa käytettäväksi vuoden 2025 loppuun mennessä. Avustukset myönnettiin 22 hyvinvointialueelle, Helsingin kaupungille ja sosiaalialan osaamiskeskukselle.  

Myönnetyillä avustuksilla on toteutettu kestävän kasvun ohjelman tavoitteita edistäviä toimia sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuuden vahvistamiseksi ja kustannusvaikuttavuuden lisäämiseksi. Avustuksilla on toteutettu myös työllisyysastetta ja osaamistason nostamiseen liittyviä toimenpiteitä. Rahoitus myönnettiin alueellisten toimenpiteiden toimeenpanon lisäksi kansalliseen yhteistyöhön osallistumiseen. 

Rahoitetut hankkeet ovat edistäneet palveluiden saatavuutta ja niihin pääsyä kehittämällä toimintamalleja ja monikanavaisuutta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon digipalveluita. Lisäksi hyvinvointialueilla on kehitetty ja käyttöönotettu ratkaisuja hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi, rakennettu monialaisia palveluita sekä kohdennettu palveluita haavoittuville ihmisryhmille. 

Vuoden 2024 lopussa päättyneiden hankkeiden avulla laajennettiin IPS – Sijoita ja valmenna -toimenpidettä sekä Työkykyohjelmaohjelma kuudelle uudelle hyvinvointialueelle. (Koonti myönnetyistä avustuksista)

Usein kysytyt kysymykset

Kestävän kasvun ohjelmaan liittyviin kysymyksiin voi etsiä vastausta Usein kysytyistä kysymyksistä.

 

Lisätietoja

Kirsi Paasovaara, hankepäällikkö 
sosiaali- ja terveysministeriö, Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjausosasto / OHO, Palvelujen ohjausyksikkö / OHJA Puhelin:0295163012   Sähköpostiosoite:

Ajankohtaista

Suomen kestävän kasvun ohjelma puolivälissä

STM
Tyyppi:Kolumni Julkaisuajankohta:4.3.2024 13.20

Tavoitteena hyvä työkyky ja terve mieli työpaikoilla

STM
Tyyppi:Kolumni Julkaisuajankohta:24.11.2023 8.38
— 5 Merkintöjä per sivu
Näytetään tulokset 1 - 5 / 8