Vammaispalvelujen lainsäädännön uudistaminen

Kyse on pitkään tavoitellusta uudistuksesta, jonka keskeinen lähtökohta on vammaisten henkilöiden osallisuus ja yhdenvertaisuus sekä aidosti vammaisen henkilön tarpeiden mukaiset ja itsenäistä elämää tukevat palvelut.

Uusi vammaispalvelulaki sisältäisi laajan palveluvalikoiman. Vammaisella henkilöllä olisi subjektiivinen oikeus lähes kaikkiin vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin. Tarkoituksena on, että jokainen vammainen henkilö voisi saada yksilöllisiä tarpeitaan vastaavan palvelukokonaisuuden.  

Vammaiset henkilöt saisivat jatkossa tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut saman lainsäädännön perusteella diagnoosista riippumatta.

Uudistusta on valmisteltu avoimesti ja yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Eri sidosryhmät, kuten vammaiset henkilöt ja heitä edustavat järjestöt sekä muut edunvalvontatahot, kunnat, kuntayhtymät ja muut vammaisalan toimijat on otettu asianmukaisesti ja tasapuolisesti mukaan valmisteluun.

Vuoden 2021 aikana järjestettiin yhteensä 100 kuulemistilaisuutta, työkokousta ja keskustelua. 

Valmistelun tausta-aineistona olivat keväällä 2019 rauennut vammaispalvelulainsäädännön uudistusta koskeva hallituksen esitys ja siitä annetut lausunnot sekä ns. osallisuustyöryhmän raportti. 

Luonnos uudeksi vammaispalvelulaiksi oli lausunnolla 17.2.-4.4.2022. Lausuntoja annettiin 223. Lausuntopalautteen perusteella lakiehdotukseen tehtiin useita muutoksia. Esitysluonnos oli myös lainsäädännön arviointineuvoston arvioitavana. Neuvoston lausunto oli kokonaisuutena positiivinen. Jatkovalmistelussa on otettu huomioon neuvoston ehdottamat esityksen kehittämiskohteet, jotka koskivat erityisesti lain kohderyhmien henkilömäärien arvioimista sekä tekstin tiivistämistä.

Hallituksen esitys annetaan eduskunnalle 8.9.2022. Laki tulisi voimaan vuonna 1.1.2023, kun sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnilta hyvinvointialueille. 

Lakiin tulisi kuitenkin siirtymäaika niin, että vanhat päätökset pysyisivät voimassa päätöksiin merkityn voimassaoloajan tai enintään kolme vuotta, jos vammaisen henkilön palvelun tarve ei muutu. Tuettua päätöksentekoa koskevat säännökset tulisi voimaan 1.1.2025.

On tärkeää huolehtia, että palveluita koskevat päätökset tehdään niin, että ne pysyvät voimassa vuodenvaihteen yli. Mitä pidempään päätökset pysyvät voimassa, sitä paremmin voidaan turvata palveluiden jatkuvuus ja hyödyntää kolmen vuoden siirtymäaikaa. Näin myös hyvinvointialueet voivat rauhassa valmistautua uudistuksen voimaantuloon. Uusiin palvelutarpeisiin on oltava valmius vastata uuden lain mukaisesti heti palvelutarpeen ilmettyä.

Aiemmin vammaispalvelulain mukaisten erityispalveluiden järjestämisvastuu on ollut kunnilla ja kuntayhtymillä. Uudistuksen jälkeen hyvinvointialueet vastaavat sote-palveluiden järjestämisestä. Myös uuden vammaispalvelulain mukaisten erityispalveluiden järjestäminen kuuluisi hyvinvointialueen vastuulle.

Kehitysvammahuollon järjestämisestä nykyisin pääosin vastaavat erityishuoltopiirit purkautuvat ja kaikkien vammaispalveluiden järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille. 

Sosiaalihuollon yleislakina sovelletaan sosiaalihuoltolakia ja terveydenhuollon yleislakina terveydenhuoltolakia. Myös vammaiset henkilöt saisivat tarvitsemansa sosiaalihuollon palvelut ja tuen aina ensisijaisesti sosiaalihuoltolain perusteella. Vammaisten henkilöiden terveydenhuolto järjestettäisiin yhdenvertaisesti muiden kanssa terveydenhuoltolain nojalla.

Vammaispalvelulain perusteella järjestettäisiin erityispalveluita vammaiselle henkilölle, joka ei saa yksilöllisen tarpeensa mukaisia, sopivia ja tavanomaisessa elämässä tarvittavia palveluita yleislakien perusteella. 

Lain perusteella voisi saada seuraavia palveluja: 

• Valmennus itsenäisessä elämässä tarvittavien taitojen opetteluun, viittomakielen opetus ja vaihtoehtoisten kommunikaatiokeinojen käytön ohjaus, valmennus elämän muutostilanteisiin.
• Henkilökohtainen apu päivittäisiin toimiin, työhön ja opiskeluun sekä vuorovaikutukseen, vapaa-ajan toimintoihin ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen.
• Erityinen osallisuuden tuki, jonka avulla vammainen henkilö voi toisen henkilön tukemana pitää yhteyttä itselleen tärkeisiin ihmisiin tai tehdä ohjattuna itselleen mieluisia osallisuutta edistäviä asioita.
• Tuettu päätöksenteko, jonka tarkoitus on tukea vammaista henkilöä päätöksenteossa siten, että hän voi tehdä itse omaa elämäänsä koskevia merkittäviä päätöksiä. 
• Vaativa moniammatillinen tuki vammaisen henkilön kommunikoinnin, sosiaalisen vuorovaikutuksen, itsemääräämisoikeuden tai osallisuuden turvaamiseksi taikka vammaisen henkilön haastavan käyttäytymisen syiden selvittämiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi vaativissa tilanteissa.
• Asumisen tuki vammaisille henkilöille, jotka tarvitsevat apua tai tukea päivittäisissä toiminnoissa.
• Lapsen asumisen tuki ensisijaisesti lapsen kotona asumisen turvaamiseksi ja toissijaisesti lapsen asumisen järjestämiseksi kodin ulkopuolella silloin, kun lapsella ei ole lastensuojelun tarvetta, mutta oman perheen kanssa asuminen ei ole mahdollista yksilöllisestä avusta ja tuesta huolimatta.
• Esteettömän asumisen tuki käsittää asunnon muutostyöt, välineet ja tekniset ratkaisut.
• Lyhytaikainen huolenpito oman perheen tai läheisen kanssa asuville.
• Päivätoiminta niille vanhuuseläkeikää nuoremmille vammaisille henkilöille, jotka tarvitsevat päivittäistä osallisuuden tukea eivätkä pysty osallistumaan sosiaalihuoltolain mukaisiin työllistymistä edistäviin toimiin tai sosiaalihuoltolain mukainen toiminta ei vastaa henkilön yksilöllisiin tarpeisiin.
• Liikkumisen tuki monin eri tavoin järjestettynä (jaksottaminen, matkabudjetti, taksi, henkilökohtainen apu, saattaja, auto tai muu kulkuneuvo, muu soveltuva tapa).
• Taloudellinen tuki välineiden ja teknisten ratkaisujen hankkimiseen. 
• Muut lain tarkoituksen toteuttamiseksi tarvittavat palvelut ja taloudelliset tukitoimet.

Vammaispalveluita voisi saada henkilö, joka ei saa yksilöllisen tarpeensa mukaisia, sopivia ja tavanomaisessa elämässä tarvitsemiaan palveluita muun lain perusteella. Lisäksi oikeus vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin edellyttäisi, että henkilö täyttää kaikki lain soveltamisalassa määritellyt edellytykset ja laissa palvelukohtaisesti määritellyt palvelun myöntämisedellytykset. 

• Lakia sovellettaisiin henkilöön, jonka vamman tai sairauden aiheuttama fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen, sosiaalinen tai aisteihin liittyvä toimintarajoite on pitkäaikainen tai pysyvä 
• Vamma tai sairaus yhdessä yhteiskunnassa esiintyvien esteiden kanssa estää osallistumisen yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa 
• Avun, tuen tai huolenpidon tarve johtuu pääasiassa muusta kuin iäkkäänä alkaneesta ja tyypillisesti iäkkäillä henkilöillä esiintyvästä sairaudesta tai yleisestä vanhuudesta johtuvasta rappeutumisesta taikka heikkoudesta
• Itsenäisen elämän, osallisuuden tai yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää välttämättä vammaispalvelulain mukaisia palveluita 

Henkilökohtainen budjetointi ei ole mukana tässä lainsäädäntöuudistuksessa. Henkilökohtaisen budjetoinnin piirteitä kuitenkin sisältyy lakiesitykseen sisältyvään ns. matkabudjettiin, joka olisi uusi vaihtoehtoinen tapa toteuttaa vammaisen henkilön oikeutta liikkumiseen. Matkabudjetti olisi yksi liikkumisen tuki –palvelun toteuttamistapa. Matkabudjetissa liikkumisen tukeen myönnettäisiin matkojen lukumäärän sijaan tietty euromäärä tai euro- ja kilometrimäärä. Euromäärään sekä kilometri- ja euromäärään perustuvia matkoja voisi tehdä koko maan alueella.

Oikeus saada palveluita ei perustu diagnoosiin, vaan vamman tai sairauden aiheuttamasta pitkäaikaisesta tai pysyvästä toimintakyvyn rajoitteesta johtuvaan yksilölliseen avun ja tuen tarpeeseen. Sairaus tai vamman laatu ei näin määrittelisi palveluiden saamista.

Iäkkään henkilön palvelut järjestettäisiin vammaispalvelulain perusteella, jos avun, tuen tai huolenpidon tarve johtuu pääasiassa muusta kuin iäkkäänä alkaneesta ja tyypillisesti iäkkäillä henkilöillä esiintyvästä sairaudesta tai yleisestä vanhuudesta johtuvasta rappeutumisesta taikka heikkoudesta. Laissa ei olisi ikärajaa, vaan iäkkään henkilön oikeus vammaispalveluihin arvioidaan aina yksilöllisesti. 

Rajaus ei sulkisi henkilöitä iän perusteella vammaispalvelulain soveltamisalan ulkopuolelle, vaan tavoitteena olisi erityispalveluiden kohdentuminen lain tarkoituksen mukaisesti.

Vammaisen henkilön ikääntyessä olisi arvioitava, liittyykö uusi tai lisääntynyt toimintakyvyn rajoite jo olemassa olevaan vammaan tai sairauteen vai iäkkäänä alkaneeseen ja tyypillisesti iäkkäillä henkilöillä esiintyvään sairauteen tai yleisestä vanhuudesta johtuvaan rappeutumiseen tai heikkouteen. Henkilöt, joiden avun ja tuen tarve johtuu ennen korkeaa ikää tapahtuneesta vammautumisesta ja siitä seuranneesta toimintakyvyn heikentymisestä, säilyttäisivät oikeutensa erityispalveluihin, samoin kuin henkilöt, joiden iäkkäänä tapahtuva vammautuminen ei liittyisi tyypillisesti ikääntymisestä johtuvaan sairauteen tai vanhuudesta johtuvaan rappeutumiseen tai heikkouteen.

Nykyisessä vammaispalvelulaissa olevaa vaikeavammainen-termiä ei käytettäisi uudessa laissa, koska uusi laki ei perustu diagnooseihin.  Esitys perustuu oikeuteen yksilöllisen tarpeen, ei vamman laadun mukaiseen apuun ja tukeen.  Vaikeavammainen-sana ei yksin kerro riittävästi ihmisen palveluiden tarpeesta.  Suomea sitovat ihmisoikeussopimukset ja Suomen perustuslaki edellyttävät, että kaikkia vammaisia ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti. Vammaissopimuksen tavoitteena on taata yhdenvertaiset oikeudet vammaisille henkilöille riippumatta diagnoosista tai vamman laadusta. Sen lisäksi avun ja tuen tarpeeseen vaikuttavat monet muutkin tekijät, kuten henkilön toimintaympäristö ja elämäntilanne. Vammaisuuden aiheuttama toimintarajoite tulee aina arvioida suhteessa henkilön ympäristöön.

Vammaisella henkilöllä olisi oikeus saada henkilökohtaista apua, jos hän tarvitsee toisen henkilön apua päivittäisissä toimissa, työssä tai opiskelussa tai vuorovaikutuksessa, vapaa-ajan toiminnassa tai yhteiskunnallisessa osallistumisessa.

Uuden vammaispalvelulain mukaan oikeus saada henkilökohtaista apua edellyttäisi aina, että vammainen henkilö kykenee muodostamaan ja ilmaisemaan tahtonsa avun sisällöstä itsenäisesti tai tuettuna käyttäen itselleen soveltuvaa kommunikaatiokeinoa. 

Voimavaraedellytys viittaa kumottavan vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain henkilökohtaisen avun myöntämisen edellytykseen, jonka mukaan vaikeavammaisella henkilöllä tulee olla voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa. Edellytys on muotoiltu uuteen vammaispalvelulakiin lievemmin, kumottavan lain aikana syntynyttä oikeuskäytäntöä vastaavalla tavalla.

Erityinen osallisuuden tuki olisi laissa säädettynä uusi palvelu. Se olisi toisen henkilön antamaa vammaisen henkilön tarpeiden ja toivomusten mukaista yksilöllistä osallisuuden tukea. Palvelu sisältäisi tarvittavan avun sisältöön ja käytännön toteuttamiseen liittyvän ohjauksen. Palvelua antaisi ensisijaisesti sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilö tai muun soveltuvan tutkinnon suorittanut henkilö ja toissijaisesti muuten osaamisensa puolesta tehtävään soveltuva henkilö. Palvelusta hyötyisivät esimerkiksi ne vammaiset henkilöt, joiden yksilöllisiin osallisuuden tuen tarpeisiin henkilökohtainen apu ei vastaa.

Vammaisella henkilöllä olisi oikeus saada erityistä osallisuuden tukea, jos hän tarvitsee sitä voidakseen pitää yhteyttä itselleen tärkeisiin ihmisiin tai voidakseen tehdä ohjattuna itselleen mieluisia osallisuutta edistäviä asioita. Erityistä osallisuuden tukea myönnettäisiin ensisijaisesti kodin ulkopuolelle ja toissijaisesti kotiin.

Tuettu päätöksenteko olisi laissa säädettynä uusi palvelu. Tuetun päätöksenteon tarkoitus on tukea vammaista henkilöä päätöksenteossa siten, että hän voi tehdä itse omaa elämäänsä koskevia päätöksiä.

Tuettu päätöksenteko tarkoittaisi esimerkiksi tukea tiedon saamiseen, päätös- tai toimintavaihtoehtojen selvittämiseen ja oman tahdon muodostamiseen. Tuettua päätöksentekoa tulee saada tarvittaessa koko päätöksentekoprosessin ajan.

Tuettua päätöksentekoa olisi mahdollista saada erillisenä palveluna vain merkittävällä tavalla omaan elämään vaikuttavissa päätöksentekotilanteissa, esimerkiksi asuin- ja opiskelupaikan valinnassa. Muissa tilanteissa tuettu päätöksenteko sisältyy toimintatapana vammaispalvelulain perusteella järjestettäviin palveluihin, jos se soveltuu palvelun luonteeseen.

Vaativa moniammatillinen tuki on sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden yhteistyössä toteuttama palvelukokonaisuus vaativissa tilanteissa, joita ei voida ratkaista yksittäisillä sosiaali- tai terveydenhuollon toimenpiteillä ja jotka edellyttävät moniammatillista työskentelyä. Vaativaa moniammatillista tukea tarvitaan vammaisen henkilön kommunikoinnin, sosiaalisen vuorovaikutuksen, itsemääräämisoikeuden tai osallisuuden turvaamiseksi tai haastavan käyttäytymisen syiden selvittämiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi.

Vaativa moniammatillinen tuki sisältää moniammatillisen asiantuntijaryhmän jäsenten vammaiselle henkilölle antaman asiantuntijatuen ja asiantuntijaryhmän yhteisen työskentelyn yhdessä vammaisen henkilön kanssa. Vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmissä tulee olla riittävä lääketieteen, psykologian, sosiaalityön, vuorovaikutuksen ja muu asiantuntemus vaativan moniammatillisen tuen toteuttamista varten. Tarvittavat ryhmän asiantuntijat määräytyvät vammaisen henkilön yksilöllisen tuen tarpeen ja tilanteen vaativuuden mukaan.

Vaativa moniammatillinen tuki sisältää lisäksi vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen edellyttämät terveydenhuollon tutkimukset.  

Vaativaa moniammatillista tukea järjestetään ensisijaisesti vammaisen henkilön kotiin tai muuhun omaan toimintaympäristöön. 

Lyhytaikaista huolenpitoa järjestettäisiin erityisesti vammaisen henkilön huolenpidosta vastaavien henkilöiden hyvinvoinnin ja jaksamisen tukemiseksi sekä muun muassa heidän työnteon mahdollistamiseksi. Lyhytaikaiseen huolenpitoon sisältyy samoja palveluita, joita nykyisin on myönnetty kehitysvammalain nojalla erityishuoltona ja vammaispalvelulain nojalla esimerkiksi lyhytaikaisena hoitona. 

Lyhytaikaista huolenpitoa olisivat esimerkiksi ns. tilapäishoito, lomituspalvelut sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta silloin, jos koulun järjestämä ensisijaisesti toteutettava palvelu ei olisi lapselle hänen vammansa aiheuttamien erityisten tarpeiden vuoksi sopivaa.

Lyhytaikainen huolenpito on toteutettava siten, että se vahvistaa vammaisen henkilön osallisuutta. Lyhytaikaista huolenpitoa voidaan toteuttaa entistä monipuolisemmin henkilökohtaisena tai ryhmässä annettavana palveluna taikka osana muuta palvelua. Vammaisen henkilön omat toiveet ja tarpeet tulee aina ottaa huomioon.

Hyvinvointialueet voisivat hankkia lyhytaikaista huolenpitoa kuntien opetustoimelta ilman että hyvinvointialueiden tarvitsisi kilpailuttaa hankintaa ja kuntien yhtiöittää toimintaa. 

Kehitysvammaisten erityishuollosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että erityishuollon sisältö supistuisi merkittävästi. Kaikki vammaiset henkilöt saisivat tarvitsemansa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut saman lainsäädännön perusteella diagnoosista riippumatta. Kehitysvammalain perusteella ei järjestettäisi palveluita. 

Tässä vaiheessa kehitysvammalakiin jäisivät kuitenkin tahdosta riippumattoman erityishuollon järjestämistä sekä itsemääräämisoikeuden vahvistamista ja erityishuollossa tapahtuvaa rajoitustoimenpiteiden käyttöä koskevat säännökset. Kehitysvammalain perusteella tehtäisiin ainoastaan päätökset erityishuollon antamisesta ja lopettamisesta, rajoitustoimenpiteiden käyttämisestä sekä tahdosta riippumattomasta erityishuollosta.

Jatkossa näistä asioista on tarkoitus säätää muun itsemääräämisoikeuden vahvistamista ja rajoitustoimenpiteiden käyttöä koskevan laajan kokonaisuuden yhteydessä, jonka valmistelu on käynnissä. 

Lähtökohtana on, että myös vammaisten henkilöiden liikkuminen tapahtuu ensisijaisesti osana esteetöntä ja toimivaa julkista joukkoliikennettä (ml. myös kutsu- ja palveluliikenne). Liikkumisen tuen myöntämisen edellytyksenä olisi, että vammaisella henkilöllä on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa eikä hän pysty itsenäisesti käyttämään julkista joukkoliikennettä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. 

Jos liikkumisen tuen tarve liittyy pääasiassa iäkkäänä alkaneeseen ja tyypillisesti iäkkäillä henkilöillä esiintyvään sairauteen tai yleiseen vanhuudesta johtuvaan rappeutumiseen tai heikkouteen, palvelut järjestetään sosiaalihuoltolain mukaisina palveluina.

Liikkumisen tukea järjestettäisiin työ- ja opiskelumatkoihin sekä työllistymistä tukevan toiminnan, työtoiminnan ja päivätoiminnan sekä muun tavanomaisen elämän matkoihin. Lisäksi liikkumisen tukea järjestettäisiin tarvittaessa valmennuksen, erityisen osallisuuden tuen, tuetun päätöksenteon, vaativan moniammatillisen tuen ja lyhytaikaisen huolenpidon matkoihin.  

Laissa säädettäisiin liikkumisen tukeen kuuluvien palveluiden määrästä ja määrän arvioinnista, oikeudesta tehdä matkan aikana kohtuullinen pysähdys tai poikkeama asiointia varten sekä matkojen alueellisesta ulottuvuudesta ja matkojen yhdistelystä.

Liikkumisen tuki voitaisiin toteuttaa perinteisen kuljetuspalvelun lisäksi henkilökohtaisen avun tai saattajan avulla, antamalla vammaisen henkilön käyttöön auto tai muu kulkuneuvo, myöntämällä auton tai muun kulkuneuvon hankintaan taloudellista tukea tai muulla soveltuvalla tavalla. 

Liikkumisen tuessa otettaisiin käyttöön ns. matkabudjetti. Matkoihin voitaisiin vammaisen henkilön hakemuksesta myöntää matkojen lukumäärän sijaan tietty euromäärä tai euro- ja kilometrimäärä huomioon ottaen henkilön liikkumisen tarve, esimerkiksi välimatkat asuinpaikkakunnalla. Matkabudjettia voisi käyttää koko maan alueella. 

Lisäksi hyvinvointialue voisi vammaisen henkilön hakemuksesta päättää, että liikkumisen tuki jaksotetaan kuukauden sijaan pidemmälle, korkeintaan yhden vuoden pituiselle ajalle.

Liikkumisen tukea voidaan järjestää monella eri toteuttamistavalla. Hyvinvointialue voi antaa vammaiselle henkilölle auton käyttöön. Hyvinvointialue voi myös myöntää vammaiselle henkilölle taloudellista tukea auton hankintaan kuten nykyisinkin. Edellytyksenä liikkumisen tuen järjestämiselle tällä tavalla on, että vammaisen henkilön liikkumisen tuen tarve on runsasta.

Uutta on, että tukea voitaisiin jatkossa antaa muunkin vammaiselle henkilölle sopivan kulkuneuvon hankintaan. Kyseeseen voisi tulla esimerkiksi moottorikelkka tai mönkijä. Vakiomallisen kulkuvälineen välttämättömät ja kohtuulliset muutostyöt voitaisiin myöntää taloudellisena tukena kuten nykyisinkin.

Julkisesti tuetun auton tai muun kulkuneuvon käytettävissä olo otetaan huomioon muun liikkumisen tuen määrässä. Näissä tilanteissa henkilöllä olisi oikeus saada vähintään 24 yhdensuuntaista matkaa vuodessa, jollei henkilö hae pienempää määrää matkoja.

Lähtökohtana on, että vammaiset henkilöt voivat asua tavallisissa asunnoissa ja asuinympäristöissä ja saada siihen tarvittavaa apua tai tukea.

Vammaisella henkilöllä on oikeus saada asumisen tukea, jos hän tarvitsee   apua ja tukea päivittäisissä toimissa. Vammaisen henkilön yksilölliset tarpeet ja toiveet määrittävät asumisen tuen sisällön ja määrän sekä toteuttamistavan. Asumisen tuki voidaan järjestää yksittäiseen ns. tavalliseen asuntoon, asuntoryhmään tai ryhmäkotiin. 

Kuten nykyinen palveluasuminen, asumisen tuki voi muodostua yksilöllisen tarpeen mukaisesta palvelukokonaisuudesta. Palvelukokonaisuuteen voi kuulua esimerkiksi henkilökohtaista apua, omaishoidon tukea ja kotisairaanhoitoa taikka ryhmäkodissa saatavaa apua päivittäisiin toimiin ja henkilökohtaista apua vapaa-ajan toimintaan. 

Vammaiselle lapselle myönnettävän asumisen tuen tarkoituksena on turvata lapsen mahdollisuus asua kotona oman perheensä kanssa. Vammaiselle lapselle ja hänen perheelleen on järjestettävä sellainen yksilöllinen apu ja tuki, joka mahdollistaa lapselle hänen ikäänsä ja kehitysvaiheeseensa nähden tarpeellisen hoidon ja huolenpidon sekä turvallisen kasvuympäristön. Vammaisen lapsen ensisijainen asuinpaikka on kotona oman perheen kanssa. 

Vammaisen lapsen ja hänen perheensä on aina saatava sellainen tuki, joka mahdollistaa lapsen asumisen oman perheensä kanssa. Niissä poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa lapsi ei voi vammansa aiheuttaman avun ja tuen tarpeen vuoksi asua vanhempiensa kanssa, asuminen voitaisiin huoltajien hakemuksesta järjestää vammaispalvelulain perusteella perhehoidossa tai enintään seitsemän lapsen ryhmäkodissa. Silloin, kun lapsen huostaanoton ja sijaishuollon edellytykset täyttyvät, lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle tehdään lastensuojelulain perusteella.

Vamman aiheuttaman toimintarajoitteen vuoksi myönnettävät erityispalvelut ovat jatkossakin pääsääntöisesti maksuttomia. Tästä säädettäisiin asiakasmaksulaissa vastaavasti kuin nykyisin. Niin sanotusta ylläpidosta eli asioista, joita kaikki ihmiset tarvitsevat (esim. asuminen, ruoka, siivousaineet), voitaisiin periä kohtuullinen maksu.

Vammaisten henkilöiden vamman vuoksi tarvitsemien palveluiden maksuttomuuden taustalla on ajatus siitä, että kyse on palveluista, joiden tarkoituksena on vammaisten henkilöiden toimintaedellytysten turvaaminen ja yhdenvertaisuuden edistäminen suhteessa vammattomiin henkilöihin. Vamman vuoksi tarvittavat palvelut ovat sellaisia, joita muut henkilöt eivät tarvitse ja tämän vuoksi niistä ei peritä maksuja.

Kyse on positiivisesta erityiskohtelusta, jota tarvitaan tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumiseksi. Jos palvelut eivät liity vammasta johtuvaan tarpeeseen, vammaiset henkilöt maksavat niistä kuten muutkin ihmiset.

Asiakasmaksulaissa säädettäisiin kodin ulkopuolella järjestettävän lapsen asumisen tuen maksusta. Maksun tavoitteena on mahdollisimman yhdenvertainen tilanne suhteessa muihin lapsiin ja vanhempiin. Vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta myös silloin, kun lapsi ei asu kotona heidän kanssaan. Ehdotettu maksu vastaisi lisäksi pitkälti lastensuojelusta perittäviä maksuja.

Kuljetuspalveluna järjestettävästä liikkumisen tuesta olisi edelleen mahdollista periä enintään julkisen liikenteen maksua vastaava maksu tai muun siihen verrattava kohtuullinen maksu.

Vammaisen henkilön omia voimavaroja voitaisiin tarvittaessa vahvistaa esimerkiksi valmennuksella. Tämä tarkoittaisi tavoitteellista itsenäisessä elämässä tarvittavien taitojen opettelua, viittomakielen opetusta ja vaihtoehtoisten kommunikaatiokeinojen käytön ohjausta sekä valmennusta elämän muutostilanteissa. 

Esimerkiksi liikkumistaidon ohjauksella voidaan valmentaa vammaisia henkilöitä julkisen liikenteen käyttöön, vähentää tarvetta liikkumisen tukeen ja lisätä näin itsenäisyyttä liikkumisessa. 

Osa vammaisista henkilöistä pystyy riittävän valmennuksen avulla selviytymään itsenäisesti tavallisessa asunnossa tai siirtymään ryhmäkodista itsenäisempään asumiseen. Valmennus ei korvaisi terveydenhuollon järjestämiä kuntoutus- ja terapiapalveluita. Monet muutkin palvelut, kuten henkilökohtainen apu ja liikkumisen tuki sekä asumisen tuki edistäisivät vammaisen henkilön mahdollisuuksia elää itsenäistä elämää.