Vammaispalvelujen lainsäädännön uudistaminen

Mistä vammaislainsäädännön uudistuksessa on kyse?

Kyse on pitkään tavoitellusta uudistuksesta, jonka keskeinen lähtökohta on vammaisten henkilöiden osallisuuden ja yhdenvertaisuuden parantaminen ja aidosti vammaisen henkilön tarpeista lähtevän päätöksenteon vahvistaminen.

Tavoitteena on säilyttää nykyiset hyvin perusoikeuksia turvaavat, vahvat oikeudet palveluihin, kuten subjektiivinen oikeus asumisen tukeen, henkilökohtaiseen apuun sekä liikkumisen tukeen. 

Lisäksi tavoitteena on kehittää useita palveluita, muun muassa valmennusta, erityistä tukea sekä lyhytaikaista huolenpitoa uudenlaisina palveluina sekä tehdä liikkumisen tuesta aiempaa monimuotoisempaa. 

Palveluita on aiempaa enemmän, jotta jokainen vammainen henkilö voisi saada yksilöllisiä tarpeitaan vastaavan palvelukokonaisuuden.  

Miten vammaislainsäädännön kokonaisuudistus on edennyt ja etenee?

Uudistusta on valmisteltu avoimesti ja yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Eri sidosryhmät, kuten vammaiset henkilöt ja heitä edustavat järjestöt sekä muut edunvalvontatahot, kunnat, kuntayhtymät ja muut vammaisalan toimijat on otettu asianmukaisesti ja tasapuolisesti mukaan valmisteluun.

Vuoden 2021 aikana järjestettiin yhteensä 100 kuulemistilaisuutta, työkokousta ja keskustelua. 

Valmistelun tausta-aineistona olivat keväällä 2019 rauennut vammaispalvelulainsäädännön uudistusta koskeva hallituksen esitys ja siitä annetut lausunnot sekä ns. osallisuustyöryhmän raportti. 

Luonnos uudeksi vammaispalvelulaiksi on lausunnolla 17.2.-4.4.2022.

Tavoitteena on antaa esitys eduskunnalle syksyllä 2022. Laki tulisi voimaan vuonna 1.1.2023, kun sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta hyvinvointialueille. Lakiin tulisi kuitenkin siirtymäaikoja niin, että vanhat päätökset olisivat voimassa enintään kaksi vuotta ja uudet palvelut, kuten erityinen osallisuuden tuki ja tuettu päätöksenteko, tulisivat voimaan 1.1.2025.

Miten uuden lain voimaantuloon voi varautua?

On tärkeää, että nykyisten palveluita koskevien päätösten voimassaolo jatkuu vuodenvaihteen yli, mielellään mahdollisimman pitkään, jotta vammaisilla henkilöillä ei tule ongelmia palveluiden kanssa siirtymävaiheessa. Näin myös hyvinvointialueet voivat rauhassa valmistautua uudistuksen voimaantuloon. Uusiin palvelutarpeisiin on oltava valmius vastata heti palvelutarpeen ilmettyä. 

Miten sote-uudistus vaikuttaa vammaispalveluihin?

Aiemmin vammaispalvelulain mukaisten erityispalvelujen järjestämisvastuu on ollut kunnilla ja kuntayhtymillä. Uudistuksen jälkeen hyvinvointialueet vastaavat sote-palveluiden järjestämisestä. Myös uudessa vammaispalvelulaissa tarkoitetut erityispalvelut kuuluisivat hyvinvointialueen vastuulle.

Kehitysvammahuollon järjestämisestä nykyisin pääosin vastaavat erityishuoltopiirit purkautuvat ja kaikkien vammaispalvelujen järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille. 

Mikä esityksessä on muuttunut verrattuna viime hallituskaudella tehtyyn esitykseen? 

Pykäliä on kirjoitettu eri tavalla. Pyrkimyksenä on saada mahdollisimman selkeät säännökset. Palvelujen toteuttaminen on usean palvelun kohdalla eriytetty omaksi pykäläkseen. 

Lain soveltamisalaa on tarkennettu sisällyttämällä siihen vammaisen henkilön määritelmä. Palvelujen sisältö on pääosin ennallaan. Rauenneen hallituksen esityksen valmennus ja tuki -palvelu on jaettu kahdeksi eri palvelukokonaisuudeksi. Liikkumisen tuen toteuttamistapoja on monipuolistettu.

Vammaispalvelulaki on toissijainen laki, mitä se tarkoittaa?

Sosiaalihuollon yleislakina sovelletaan sosiaalihuoltolakia ja terveydenhuollon yleislakina terveydenhuoltolakia. Myös vammaiset henkilöt saisivat tarvitsemansa sosiaalihuollon palvelut ja tuen aina ensisijaisesti sosiaalihuoltolain perusteella. Vammaisten henkilöiden terveydenhuolto järjestettäisiin yhdenvertaisesti muiden kanssa terveydenhuoltolain nojalla.

Vammaispalvelulain perustella järjestettäisiin erityispalveluita vammaiselle henkilölle, joka ei saa yksilöllisen tarpeensa mukaisia, välttämättömiä, sopivia ja tavanomaisessa elämässä tarvittavia palveluita yleislakien perustella. 

Mitä ovat palvelut, joita voisi saada vammaispalvelulain perusteella? 

Lain perusteella voisi saada seuraavia palveluja: 

• Valmennus tavanomaisen elämän taitojen opetteluun, kommunikointiin (puhevammaiset, viittomakieliset), elämän merkittäviin muutostilanteisiin.
• Henkilökohtainen apu päivittäisiin toimiin, työhön ja opiskeluun sekä vuorovaikutukseen, vapaa-ajan toimintoihin ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen.
• Erityinen tuki 
  1. osallisuuteen ja vuorovaikutukseen (ns. erityinen osallisuuden tuki niille, jotka eivät saa henkilökohtaista apua), 
  2. elämän merkittäviin päätöksentekotilanteisiin (ns. tuettu päätöksenteko), 
  3.  vaativissa tilanteissa (ns. vaativa moniammatillinen tuki esim. henkilöille, jotka käyttäytyvät aggressiivisesti, vahingoittavat itsenään tai joiden ihmisarvo on uhattuna)
• Asumisen tuki vammaisille henkilöille, jotka tarvitsevat välttämättä ja toistuvasti tukea päivittäisissä toiminnoissa.
• Esteettömään asumisen tuki käsittää asunnon muutostyöt, välineet ja tekniset ratkaisut.
• Lyhytaikainen huolenpito oman perheen kanssa asuville.
• Päivätoiminta niille työikäisille, jotka eivät pysty osallistumaan sosiaalihuoltolain mukaisiin työllistymistä edistäviin toimiin.
• Liikkumisen tuki monin eri tavoin järjestettynä (taksi, henkilökohtainen apu, saattaja, auto)
• Taloudellinen tuki auton, harrastusvälineen, kommunikointivälineen hankkimiseen. 

Lisäksi hyvinvointialueen on järjestettävä lapsen asuminen kodin ulkopuolella, jos lapsella ei ole lastensuojelun tarvetta, mutta vanhempien kanssa asuminen ei ole mahdollista, vaikka kaikki tarvittava apu ja tuki on annettu.

Kuka voisi saada uuden vammaispalvelulain mukaisia palveluja?

Vammaispalveluja voisi saada henkilö, joka ei saa yksilöllisen tarpeensa mukaisia, välttämättömiä ja sopivia, tavanomaisessa elämässä tarvitsemiaan palveluita muun lain perusteella. Lisäksi oikeus vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin edellyttäisi, että henkilö täyttää uudessa laissa olevan vammaisen henkilön määritelmän ja laissa palvelukohtaisesti määritellyt palvelun myöntämisedellytykset. 

Laissa vammaisella henkilöllä tarkoitettaisiin henkilöä, jonka 

• toimintakyky on olennaisesti (merkittävästi) ja pitkäaikaisesti heikentynyt pitkäaikaisen vamman tai sairauden takia
• toimintakyvyn heikentyminen ei johdu pääasiassa korkeaan ikään liittyvästä sairaudesta, vammasta tai rappeutumisesta
• avun tarve ei ole normaalia ikäkauteen liittyvää tarvetta
• avun tarve on välttämätöntä ja toistuvaa

Sisältyykö henkilökohtainen budjetointi uuteen lakiin?

Henkilökohtainen budjetointi ei ole mukana tässä lainsäädäntöuudistuksessa. Henkilökohtaisen budjetoinnin piirteitä kuitenkin sisältyy lakiesitykseen sisältyvään ns. matkabudjettiin, joka olisi uusi vaihtoehtoinen tapa toteuttaa vammaisen henkilön oikeutta liikkumiseen. Matkabudjetti olisi yksi liikkumisen tuki –palvelun toteuttamistapa. Matkabudjetissa matkoihin myönnettäisiin matkojen lukumäärän sijaan tietty euromäärä tai euro- ja kilometrimäärä.

Onko laissa diagnoosi- tai ikärajoja?

Laki ei perustu diagnooseihin, vaan yksilöllisiin tarpeisiin. Diagnoosi tai vamman laatu ei määrittelisi palvelujen saamista. Palveluja saisi, jos henkilö ei vammasta tai sairaudesta aiheutuvan toimintarajoitteen takia suoriutuisi tavanomaisessa elämässä ilman ehdotetun lain mukaisia palveluja.

Laissa ei myöskään asetettaisi ikärajaa palvelujen saamiselle.

Säilyisikö iäkkäillä vammaisilla henkilöillä oikeus vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin?

Lain soveltamisen piiriin ei kuuluisi sellainen toimintakyvyn heikentyminen, joka on seurausta pääasiassa korkeaan ikään liittyvästä sairaudesta, vammasta tai rappeutumisesta. Rajaus ei sulkisi henkilöitä iän perusteella vammaispalvelulain soveltamisalan ulkopuolelle, vaan tavoitteena olisi erityispalvelujen kohdentuminen lain tarkoituksen mukaisesti.

Vammaisen henkilön ikääntyessä olisi arvioitava, liittyykö uusi tai lisääntynyt toimintakyvyn rajoite jo olemassa olevaan vammaan tai sairauteen vai onko se seurausta pääasiassa korkean iän myötä tulleesta toimintakyvyn heikkenemisestä. Henkilöt, joiden avun ja tuen tarve johtuu ennen korkeaa ikää tapahtuneesta vammautumisesta ja siitä seuranneesta toimintakyvyn heikentymisestä, säilyttäisivät oikeutensa erityispalveluihin, samoin kuin henkilöt, joiden korkeassa iässä tapahtuva vammautuminen ei liittyisi ikääntymisestä johtuvaan sairauteen, vammaan tai rappeutumiseen.

Miksi lakiesityksessä ei puhuta vaikeavammaisista?

Nykyisessä vammaispalvelulaissa olevaa vaikeavammainen-termiä ei käytettäisi uudessa laissa. Termi ei ole sopusoinnussa uudistuksen perustavoitteen kanssa, joka lähtee oikeudesta yksilöllisen tarpeen eikä vamman laadun mukaiseen apuun ja tukeen. Sana vaikeavammainen johtaa ajatukset siihen, että olisi joku tietty, helposti määriteltävissä oleva erityisryhmä, jolle palvelut olisi järjestettävä.

Vaikeavammainen-sana ei yksin kerro riittävästi ihmisen palvelujen tarpeesta. Palvelujen saamisen perusteena on oltava toimintarajoitteista aiheutuva välttämätön ja toistuva avun tai tuen tarve. Tällaisia vaikeita toimintarajoitteita voi syntyä paitsi liikuntavamman, myös esimerkiksi kehitysvamman, neurologisen sairauden, näkövamman tai erilaisten vammojen yhdistelmän seurauksena.

Suomea sitovat ihmisoikeussopimukset ja Suomen perustuslaki edellyttävät, että kaikkia vammaisia ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti. Vammaissopimuksen tavoitteena on taata yhdenvertaiset oikeudet vammaisille henkilöille riippumatta diagnoosista tai vamman laadusta. Sen lisäksi avun ja tuen tarpeeseen vaikuttavat monet muutkin tekijät, kuten henkilön toimintaympäristö ja elämäntilanne. Vammaisuuden aiheuttama toimintarajoite tulee aina arvioida suhteessa henkilön ympäristöön. 

Millä perusteella henkilökohtaista apua voi saada ja mitä tarkoittaa voimavaraedellytys?

Vammaisella henkilöllä olisi oikeus saada henkilökohtaista apua, jos hän tarvitsee välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua päivittäisissä toimissa, työssä tai opiskelussa, tai vuorovaikutuksessa, vapaa-ajan toiminnassa tai yhteiskunnallisessa osallistumisessa.

Oikeus saada henkilökohtaista apua edellyttää aina, että vammainen henkilö kykenee ilmaisemaan tahtonsa avun sisällöstä itsenäisesti tai tuettuna käyttäen itselleen soveltuvaa kommunikaatiokeinoa. (Henkilökohtaisen avun voimavaraedellytys)

Mitä tarkoitetaan erityisen tuen palvelulla ja kenelle se on tarkoitettu? 

Erityinen tuki on kolmen palvelun muodostama palvelukokonaisuus, johon sisältyy erityinen osallisuuden tuki, tuettu päätöksenteko ja vaativa moniammatillinen tuki.

Erityisen tuen saajina olevat vammaiset henkilöt täyttäisivät lähes poikkeuksetta sosiaalihuoltolain 3 §:n 3 kohdan mukaisen erityisen tuen tarpeessa olevan henkilön määritelmän. Palvelukokonaisuuden nimi korostaa myös tuen antajalta edellytettävää erityistä ammattitaitoa tai osaamista sekä palvelun luonnetta viimesijaisena palveluna suhteessa muihin palveluihin.

Erityinen osallisuuden tuki ja tuettu päätöksenteko olisivat lakiin kirjoitettuina palveluina uusia palveluita. Vaativaa moniammatillista tukea on myönnetty kehitysvammalain perusteella erityishuoltona. Tarkoituksena on turvata edelleen mahdollisuus saada tätä vaativaa moniammatillista osaamista edellyttävää tukea.

Erityinen osallisuuden tuki olisi tarkoitettu esimerkiksi tilanteisiin, joissa henkilö ei täytä henkilökohtaisen avun myöntämisedellytyksiä tai hän ei voi saada tarvitsemaansa osallisuuden tukea asumisen tuen osana. Tuettu päätöksenteko tarkoittaisi esimerkiksi tukea tiedon saamiseen, päätös- tai toimintavaihtoehtojen selvittämiseen ja oman tahdon muodostamiseen. Tuettua päätöksentekoa olisi mahdollista saada erillisenä palveluna vain merkittävällä tavalla omaan elämään vaikuttavissa päätöksentekotilanteissa, esimerkiksi asuin- ja opiskelupaikan valinnassa. 

Mitä lyhytaikaisen huolenpidon palvelu sisältää?

Lyhytaikaista huolenpitoa järjestettäisiin erityisesti vammaisen henkilön huolenpidosta vastaavien henkilöiden jaksamisen tukemiseksi. Lyhytaikaiseen huolenpitoon sisältyy samoja palveluita, joita nykyisin on myönnetty kehitysvammalain nojalla erityishuoltona ja vammaispalvelulain nojalla esimerkiksi lyhytaikaisena hoitona. 

Lyhytaikaista huolenpitoa olisivat esimerkiksi ns. tilapäishoito, lomituspalvelut sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta silloin, jos koulun järjestämä ensisijaisesti toteutettava palvelu ei olisi lapselle hänen vammansa aiheuttamien erityisten tarpeiden vuoksi sopivaa.

Lyhytaikaista huolenpitoa voidaan toteuttaa entistä monipuolisemmin henkilökohtaisena tai ryhmässä annettavana palveluna, lähi- tai etäpalveluna taikka osana muuta palvelua. Vammaisen henkilön omat toiveet ja tarpeet sekä palvelun tavoite osallisuuden vahvistamisesta tulee aina ottaa huomioon.

Mitä tapahtuu kehitysvammalain mukaiselle tahdosta riippumattomalle erityishuollolle ja missä säännellään itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta ja erityishuollossa tapahtuvasta rajoitustoimenpiteiden käytöstä?

Kehitysvammaisten erityishuollosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että erityishuollon sisältö supistuisi merkittävästi, koska suurin osa siihen nykyisin kuuluvista palveluista sisältyisi uuteen vammaispalvelulakiin. Tässä vaiheessa lakiin jäisivät kuitenkin tahdosta riippumattoman erityishuollon järjestämistä sekä itsemääräämisoikeuden vahvistamista ja erityishuollossa tapahtuvaa rajoitustoimenpiteiden käyttöä koskevat säännökset. 

Jatkossa näistä asioista on tarkoitus säätää muun itsemääräämisoikeuden vahvistamista ja rajoitustoimenpiteiden käyttöä koskevan laajan kokonaisuuden yhteydessä. Sen valmistelu jatkuu seuraavalla hallituskaudella.

Miten liikkumisen tuki ja palvelut toteutettaisiin?

Lähtökohtana on, että myös vammaisten henkilöiden liikkuminen tapahtuu ensisijaisesti osana esteetöntä ja toimivaa julkista joukkoliikennettä (ml. myös kutsu- ja palveluliikenne). Liikkumisen tuen myöntämisen edellytyksenä olisi, että vammaisella henkilöllä on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa eikä hän pysty itsenäisesti käyttämään julkista liikennettä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. 

Jos liikkumisen tuen tarve liittyy korkean iän myötä heikentyneeseen toimintakykyyn, palvelut järjestetään sosiaalihuoltolain mukaisina palveluina.

Laissa säädettäisiin liikkumisen tukeen kuuluvien palvelujen määrästä ja määrän arvioinnista sekä matkojen alueellisesta ulottuvuudesta ja matkojen yhdistelystä.

Liikkumisen tuki voitaisiin toteuttaa perinteisen kuljetuspalvelun lisäksi myös esimerkiksi henkilökohtaisen avun tai saattajan avulla taikka antamalla vammaisen henkilön käyttöön auto tai muu kulkuneuvo. 

Lisäksi liikkumisen tuessa otettaisiin käyttöön hyvinvointialueen harkinnan mukaan ns. matkabudjetti. Matkoihin myönnettäisiin matkojen lukumäärän sijaan tietty euromäärä tai euro- ja kilometrimäärä huomioon ottaen henkilön liikkumisen tarve, esimerkiksi asuinpaikan välimatkat. Matkabudjettia voisi käyttää koko maan alueella. Matkabudjetti olisi asiakkaalle vapaaehtoinen.

Sisältyykö liikkumisen tukeen mahdollisuus saada käyttöön auto?

Liikkumisen tukea voidaan järjestää monella eri toteuttamistavalla. Hyvinvointialue voi antaa vammaiselle henkilölle auton käyttöön. Hyvinvointialue voi myös myöntää vammaiselle henkilölle taloudellista tukea auton hankintaan kuten nykyisinkin. 

Uutta on, että tukea voitaisiin jatkossa antaa muunkin vammaiselle henkilölle sopivan kulkuneuvon hankintaan. Vakiomallisen kulkuvälineen välttämättömät ja kohtuulliset muutostyöt voitaisiin myöntää taloudellisena tukena kuten nykyisinkin.

Julkisesti tuetun auton tai muun kulkuneuvon käytettävissä olo otetaan huomioon kuljetuspalvelujen määrässä. Näissä tilanteissa henkilöllä olisi oikeus saada vähintään 24 yhdensuuntaista matkaa vuodessa, jollei tätä pienempi määrä riitä turvaamaan välttämätöntä liikkumista.

Miten vammaisten henkilöiden asuminen järjestetään?

Lähtökohtana on, että vammaiset henkilöt voivat asua tavallisissa asunnoissa ja asuinympäristöissä ja saada siihen tarvittavaa apua ja tukea.

Vammaisella henkilöllä on oikeus saada asumisen tukea, jos hän tarvitsee välttämättä ja toistuvasti apua ja tukea päivittäisissä toimissa. Vammaisen henkilön yksilölliset tarpeet ja toiveet määrittävät asumisen tuen sisällön ja määrän sekä toteuttamistavan. Asumisen tuki voidaan järjestää yksittäiseen ns. tavalliseen asuntoon, asuntoryhmään tai ryhmäkotiin. 

Kuten nykyinen palveluasuminen, asumisen tuki voi muodostua yksilöllisen tarpeen mukaisesta palvelukokonaisuudesta. Palvelukokonaisuuteen voi kuulua esimerkiksi henkilökohtaista apua, omaishoidon tukea ja kotisairaanhoitoa taikka ryhmäkodissa saatavaa apua päivittäisiin toimiin. 

Voiko vammainen lapsi saada asumisen tukea?

Vammaiselle lapselle myönnettävän asumisen tuen tarkoituksena on turvata lapsen mahdollisuus asua oman perheensä kanssa. Vammaiselle lapselle ja hänen perheelleen on järjestettävä sellainen yksilöllinen apu ja tuki, joka mahdollistaa lapselle hänen ikäänsä ja kehitysvaiheeseensa nähden tarpeellisen hoidon ja huolenpidon sekä turvallisen kasvuympäristön. Vammaisen lapsen ensisijainen asuinpaikka on kotona oman perheen kanssa. 

Onko vammaisen lapsen asumisen tuki mahdollista järjestää oman kodin ulkopuolella?

Vammaisen lapsen ja hänen perheensä on aina saatava sellainen tuki, joka mahdollistaa lapsen asumisenoman perheensä kanssa. Niissä poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa lapsi ei voi vammansa aiheuttaman avun ja tuen tarpeen vuoksi asua vanhempiensa kanssa, asuminen voitaisiin huoltajien hakemuksesta järjestää vammaispalvelulain perusteella perhehoidossa tai pienryhmäkodissa. Silloin, kun lapsella on lastensuojelun tarve, lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle tehdään aina lastensuojelulain perusteella.

Ovatko vammaisten henkilöiden erityispalvelut maksuttomia myös jatkossa?

Tarkoitus on, että myös jatkossa vamman aiheuttaman toimintarajoitteen vuoksi myönnettävät erityispalvelut ovat maksuttomia. Tästä säädettäisiin asiakasmaksulaissa vastaavasti kuin nykyisin. Niin sanotusta ylläpidosta eli asioista, joita kaikki ihmiset tarvitsevat (esim. vuokra, ruoka, siivousaineet), voitaisiin periä kohtuullinen maksu.

Vammaisten henkilöiden vamman vuoksi tarvitsemien palvelujen maksuttomuuden taustalla on ajatus siitä, että kyse on palveluista, joiden tarkoituksena on vammaisten henkilöiden toimintaedellytysten turvaaminen ja yhdenvertaisuuden edistäminen suhteessa vammattomiin henkilöihin. Vamman vuoksi tarvittavat palvelut ovat sellaisia, joita muut henkilöt eivät tarvitse ja tämän vuoksi niistä ei peritä maksuja.

Kyse on positiivisesta erityiskohtelusta, jota tarvitaan tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumiseksi. Jos palvelut eivät liity vammasta johtuvaan tarpeeseen, vammaiset henkilöt maksavat niistä kuten muutkin ihmiset.

Miten vahvistetaan vammaisen henkilön omia voimavaroja ja itsenäisyyttä?

Vammaisen henkilön omia voimavaroja voitaisiin tarvittaessa vahvistaa valmennuksella. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi tavoitteellista tavanomaisessa elämässä tarvittavien uusien taitojen opettelua ja tukea kommunikaatiossa tai elämän merkittävissä muutostilanteissa. Valmennukseen sisältyisi viittomakielen opetus.

Valmennuksella voitaisiin tukea vammaisen henkilön itsenäistä elämää niin, että hänen muut palvelutarpeensa saattaisivat vähentyä. Esimerkiksi liikkumistaidon ohjauksella voidaan valmentaa etenkin nuoria vammaisia henkilöitä julkisen liikenteen käyttöön, vähentää tarvetta liikkumisen tukeen ja lisätä näin itsenäisyyttä liikkumisessa. 

Osa vammaisista henkilöistä pystyy riittävän valmennuksen avulla selviytymään itsenäisesti tavallisessa asunnossa tai siirtymään ryhmäkodista itsenäisempään asumiseen. Valmennus ei korvaisi terveydenhuollon järjestämiä kuntoutus- ja terapiapalveluita.