Vammaispalvelujen lainsäädäntö on uudistettu 

Kyse on pitkään tavoitellusta uudistuksesta, jonka keskeinen lähtökohta on vammaisten henkilöiden osallisuus ja yhdenvertaisuus sekä vammaisen henkilön tarpeiden mukaiset ja itsenäistä elämää tukevat palvelut.

Vammaiset henkilöt saavat jatkossa tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut saman lainsäädännön perusteella diagnoosista riippumatta.

Uusi vammaispalvelulaki sisältää laajan palveluvalikoiman. Vammaisella henkilöllä on subjektiivinen oikeus lähes kaikkiin vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin. Tarkoituksena on, että jokainen vammainen henkilö voi saada yksilöllisiä tarpeitaan vastaavan palvelukokonaisuuden.  

Sosiaalihuollon yleislakina sovelletaan sosiaalihuoltolakia ja terveydenhuollon yleislakina terveydenhuoltolakia. Jatkossakin myös vammaiset henkilöt saavat tarvitsemansa sosiaalihuollon palvelut ja tuen aina ensisijaisesti sosiaalihuoltolain perusteella. Vammaisten henkilöiden terveydenhuolto järjestetään yhdenvertaisesti muiden kanssa terveydenhuoltolain perusteella.

Lainsäädännön tavoitteiden ja myös sen toteutettavuuden näkökulmasta on tärkeää erottaa iäkkäille henkilöille järjestettävät palvelut vammaispalveluista. Iäkkäiden henkilöiden palvelut tulee järjestää pääsääntöisesti sosiaalihuoltolain perusteella kuten aikaisemminkin. 

Vammaispalvelulain perusteella järjestetään erityispalveluita vammaiselle henkilölle, joka ei saa yksilöllisen tarpeensa mukaisia, sopivia ja tavanomaisessa elämässä tarvittavia palveluita yleislakien perusteella. Jokaiselle palvelulle on lisäksi omat, tarkemmat myöntämisedellytykset.

Lain perusteella voisi saada seuraavia palveluja: 

• Valmennus itsenäisessä elämässä tarvittavien taitojen opetteluun ja elämän muutostilanteisiin sekä viittomakielen opetus ja vaihtoehtoisten kommunikaatiokeinojen käytön ohjaus.
• Henkilökohtainen apu päivittäisiin toimiin, työhön ja opiskeluun sekä vuorovaikutukseen, vapaa-ajan toimintoihin ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen.
• Erityinen osallisuuden tuki, jonka avulla vammainen henkilö voi toisen henkilön tukemana päästä osalliseksi sosiaalisen vuorovaikutuksen tilanteissa tai tehdä ohjattuna itselleen mieluisia osallisuutta edistäviä asioita vapaa-aikana.
• Tuettu päätöksenteko, jonka tarkoitus on tukea vammaista henkilöä siten, että hän voi tehdä itse omaa elämäänsä koskevia merkittäviä päätöksiä. 
• Vaativa moniammatillinen tuki vammaisen henkilön kommunikoinnin, sosiaalisen vuorovaikutuksen, itsemääräämisoikeuden tai osallisuuden turvaamiseksi taikka vammaisen henkilön haastavan käyttäytymisen syiden selvittämiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi vaativissa tilanteissa.
• Asumisen tuki vammaisille henkilöille, jotka tarvitsevat apua tai tukea päivittäisissä toiminnoissa.
• Lapsen asumisen tuki ensisijaisesti lapsen kotona asumisen turvaamiseksi ja toissijaisesti lapsen asumisen järjestämiseksi kodin ulkopuolella silloin, kun lapsella ei ole lastensuojelun tarvetta, mutta oman perheen kanssa asuminen ei ole mahdollista yksilöllisestä avusta ja tuesta huolimatta.
• Esteettömän asumisen tuki käsittää asunnon muutostyöt, välineet ja tekniset ratkaisut.
• Lyhytaikainen huolenpito oman perheen tai läheisen kanssa asuville.
• Päivätoiminta ensisijaisesti niille vanhuuseläkeikää nuoremmille vammaisille henkilöille, jotka tarvitsevat päivittäistä osallisuuden tukea eivätkä pysty osallistumaan sosiaalihuoltolain mukaisiin työllistymistä edistäviin toimiin tai sosiaalihuoltolain mukainen toiminta ei vastaa henkilön yksilöllisiin tarpeisiin.
• Kehitysvammaisten henkilöiden työtoiminta työ- ja toimintakyvyn tukemiseksi sekä työelämään pääsyn edistämiseksi toissijaisena palveluna suhteessa sosiaalihuoltolain työtoimintaan ja työllistymistä edistävään toimintaan. 
• Liikkumisen tuki monin eri tavoin järjestettynä (jaksottaminen, matkabudjetti, taksi, henkilökohtainen apu, saattaja, auto tai muu kulkuneuvo, muu soveltuva tapa).
• Taloudellinen tuki välineiden ja teknisten ratkaisujen hankkimiseen. 
• Taloudellinen tuki hengityslaitteen varassa elävälle henkilölle. 
• Muut lain tarkoituksen toteuttamiseksi tarvittavat palvelut ja taloudelliset tukitoimet.

Vammaispalveluita voi saada henkilö, joka ei saa yksilöllisen tarpeensa mukaisia, sopivia ja tavanomaisessa elämässä tarvitsemiaan palveluita muun lain perusteella.  Vammaispalvelut ja iäkkäiden henkilöiden palvelut on tarkoitus edelleen järjestää erillisinä siten, että iäkkäät henkilöt saisivat palvelunsa lähtökohtaisesti sosiaalihuoltolain perusteella. Lisäksi oikeus vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin edellyttää, että henkilö täyttää kaikki lain soveltamisalassa määritellyt edellytykset ja laissa palvelukohtaisesti määritellyt palvelun myöntämisedellytykset. 

Lakia sovelletaan henkilöön, jonka

• vamman tai sairauden aiheuttama fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen, sosiaalinen tai aisteihin liittyvä toimintarajoite on pitkäaikainen tai pysyvä 
• vamma tai sairaus yhdessä yhteiskunnassa esiintyvien esteiden kanssa estää osallistumisen yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa 
• itsenäisen elämän, osallisuuden tai yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää välttämättä vammaispalvelulain mukaisia palveluita. 

Oikeus saada vammaispalveluita ei perustu diagnoosiin, vaan vamman tai sairauden aiheuttamasta pitkäaikaisesta tai pysyvästä toimintakyvyn rajoitteesta johtuvaan yksilölliseen avun ja tuen tarpeeseen. Sairaus tai vamman laatu ei näin määrittele palveluiden saamista.

Vaikeavammainen-termiä ei käytetä uudessa laissa, koska uusi laki ei perustu diagnooseihin, vaan yksilölliseen avun ja tuen tarpeeseen. 

Vaikeavammainen-sana ei yksin kerro riittävästi ihmisen palveluiden tarpeesta.  Suomea sitovat ihmisoikeussopimukset ja Suomen perustuslaki edellyttävät, että kaikkia vammaisia ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti. Vammaissopimuksen tavoitteena on taata yhdenvertaiset oikeudet vammaisille henkilöille riippumatta diagnoosista tai vamman laadusta. Sen lisäksi avun ja tuen tarpeeseen vaikuttavat monet muutkin tekijät, kuten henkilön toimintaympäristö ja elämäntilanne. Vammaisuuden aiheuttama toimintarajoite tulee aina arvioida suhteessa henkilön ympäristöön.

Laissa on erilaisia palveluita, joista kootaan vammaisen henkilön yksilöllistä palvelutarvetta parhaiten vastaava kokonaisuus. 

Vammaisella henkilöllä on oikeus saada henkilökohtaista apua, jos hän tarvitsee toisen henkilön apua päivittäisissä toimissa, työssä tai opiskelussa tai vuorovaikutuksessa, vapaa-ajan toiminnassa tai yhteiskunnallisessa osallistumisessa.

Aikaisemmassa vammaispalvelulaissa henkilökohtaisen avun myöntämisen edellytyksenä on ollut lisäksi, että vaikeavammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa (ns. voimavaraedellytys). 

Uuteen vammaispalvelulakiin edellytys on muotoiltu lievemmin, aikaisemman lain aikana syntynyttä oikeuskäytäntöä vastaavalla tavalla. Uuden vammaispalvelulain mukaan oikeus saada henkilökohtaista apua edellyttää, että vammainen henkilö kykenee muodostamaan ja ilmaisemaan tahtonsa avun sisällöstä itsenäisesti tai tuettuna käyttäen itselleen soveltuvaa kommunikaatiokeinoa.

Erityinen osallisuuden tuki on toisen henkilön antamaa vammaisen henkilön tarpeiden ja toivomusten mukaista yksilöllistä osallisuuden tukea. Sitä voi saada sosiaalisen vuorovaikutuksen tilanteisiin ja vapaa-ajan toimintaan. Palvelu sisältää tarvittavan ohjauksen sosiaalisen vuorovaikutuksen tilanteissa sekä mieluisan toiminnan valinnassa. 

Palvelua antaa ensisijaisesti sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilö tai muun soveltuvan tutkinnon suorittanut henkilö ja toissijaisesti muuten osaamisensa puolesta tehtävään soveltuva henkilö. Palvelusta hyötyvät esimerkiksi ne vammaiset henkilöt, joiden yksilöllisiin osallisuuden tuen tarpeisiin henkilökohtainen apu ei vastaa.

Erityistä osallisuuden tukea myönnetään ensisijaisesti kodin ulkopuolelle ja toissijaisesti kotiin.

Tuettu päätöksenteko on laissa säädettynä uusi palvelu. Sen tarkoitus on, että vammainen henkilö pystyy tekemään itse omaa elämäänsä koskevia päätöksiä.

Tuettu päätöksenteko tarkoittaa esimerkiksi tukea tiedon saamiseen, päätös- tai toimintavaihtoehtojen selvittämiseen ja oman tahdon muodostamiseen. Tuettua päätöksentekoa tulee saada tarvittaessa koko päätöksentekoprosessin ajan.

Tuettua päätöksentekoa on oikeus saada erillisenä palveluna vain silloin, jos vammainen henkilö tarvitsee tukea tehdäkseen omaa elämäänsä koskevia merkittäviä päätöksiä. Merkittävillä päätöksillä tarkoitetaan muita kuin jokapäiväiseen elämään kuuluvia päätöksiä. Merkittäviä päätöksiä ovat esimerkiksi asuin- ja opiskelupaikan valintaan liittyvät sekä omaan terveydentilaan merkittävällä tavalla vaikuttavat päätökset. Muissa tilanteissa tuettu päätöksenteko sisältyy toimintatapana vammaispalvelulain perusteella järjestettäviin palveluihin, jos se soveltuu palvelun luonteeseen.

Vaativa moniammatillinen tuki on sosiaalihuollon järjestämisvastuulle kuuluva sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden yhteistyössä toteuttama palvelukokonaisuus vaativissa tilanteissa, jotka edellyttävät erityistä ammatillista osaamista ja moniammatillista työskentelyä. Vaativia tilanteita ovat yleensä tilanteet, joissa vammaisen henkilön oma tai muiden henkilöiden ihmisarvo, terveys tai turvallisuus on uhattuna. Vaativaa moniammatillista tukea annetaan vammaisen henkilön kommunikoinnin, sosiaalisen vuorovaikutuksen, itsemääräämisoikeuden tai osallisuuden turvaamiseksi tai haastavan käyttäytymisen syiden selvittämiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi. 

Vaativa moniammatillinen tuki sisältää moniammatillisen asiantuntijaryhmän jäsenten vammaiselle henkilölle antaman asiantuntijatuen ja asiantuntijaryhmän yhteisen työskentelyn yhdessä vammaisen henkilön kanssa. Vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmissä tulee olla riittävä lääketieteen, psykologian, sosiaalityön, vuorovaikutuksen ja muu asiantuntemus vaativan moniammatillisen tuen toteuttamista varten. Tarvittava asiantuntijuus määräytyy vammaisen henkilön yksilöllisen tuen tarpeen ja tilanteen vaativuuden mukaan.

Vaativa moniammatillinen tuki sisältää lisäksi vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen edellyttämät terveydenhuollon tutkimukset.  

Vaativaa moniammatillista tukea järjestetään ensisijaisesti vammaisen henkilön kotiin tai muuhun omaan toimintaympäristöön. 

Vaativa moniammatillinen tuki on erillinen palvelu suhteessa asumisen tukeen. Sillä voidaan kuitenkin täydentää asumisen tuen kokonaisuutta.
 

Vaativan moniammatillisen tuen yksikkö on sellainen ympärivuorokautinen yksikkö, jolla on käytettävissään vaativan moniammatillisen tuen toteuttamiseen ja tahdosta riippumattomaan erityishuoltoon liittyvien tutkimusten suorittamiseen tarvittava lääketieteen, psykologian ja sosiaalityön osaaminen. 

Koska moniammatillisten asiantuntijaryhmien työ on yleensä pitkäjänteistä ja tiivistä yhteistyötä edellyttävää, tulee tarvittavien moniammatillisten asiantuntijaryhmien olla mahdollisuuksien mukaan pysyviä. Vammaisen henkilön yksilölliset tarpeet määrittävät kuitenkin sen, mitkä asiantuntijat hänen kanssaan työskentelevät. Vammaisen henkilön kanssa työskentelevän moniammatillisen asiantuntijaryhmän jäsenten on oltava eri henkilöitä kuin päätöksiä tekevän moniammatillisen asiantuntijaryhmän jäsenet. 

Vaativan moniammatillisen tuen yksikkö voi olla sosiaalihuoltolain 21 c §:ssä tarkoitettu ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö tai 22 §:ssä tarkoitettu laitosyksikkö taikka terveydenhuoltolain 67 §:n 1 momentissa tarkoitettu kehitysvammapsykiatrian osasto. Vaativan tuen yksikkö määritellään kehitysvammalain 9 §:ssä. Vaativan moniammatillisen tuen yksiköissä voi olla muitakin kuin erityishuollon tarpeessa olevia henkilöitä. 

Hyvinvointialueella on oltava alueella esiintyvän tarpeen mukainen määrä vaativan moniammatillisen tuen yksiköitä. Yksiköiden riittävyydestä on mahdollista huolehtia myös yhteistyössä muiden hyvinvointialueiden kanssa. Erityisesti silloin, jos tarvittava palvelu on erityisen vaativaa, on järkevää keskittää osaamista.  

Vaativan moniammatillisen tuen yksikössä olevan henkilön asuminen järjestetään jatkossa aina asumisen tukena vammaispalvelulain perusteella, ellei kyseessä ole pitkäaikainen laitoshoito.

Lyhytaikaista huolenpitoa järjestetään erityisesti vammaisen henkilön huolenpidosta vastaavien henkilöiden hyvinvoinnin ja jaksamisen tukemiseksi sekä heidän työntekonsa mahdollistamiseksi. Lyhytaikaiseen huolenpitoon sisältyy samoja palveluita, joita aikaisemmin on myönnetty kehitysvammalain nojalla erityishuoltona ja vammaispalvelulain nojalla esimerkiksi lyhytaikaisena hoitona. 

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää lyhytaikaisena huolenpitona silloin, jos koulun ensisijaisesti järjestämä palvelu ei ole lapselle hänen vammansa aiheuttamien erityisten tarpeiden vuoksi sopivaa.

Lyhytaikainen huolenpito on toteutettava siten, että se vahvistaa vammaisen henkilön osallisuutta. Lyhytaikaista huolenpitoa voidaan toteuttaa entistä monipuolisemmin henkilökohtaisena tai ryhmässä annettavana palveluna taikka osana muuta palvelua. Vammaisen henkilön omat toiveet ja tarpeet tulee aina ottaa huomioon.

Hyvinvointialueet voivat hankkia lyhytaikaista huolenpitoa kuntien opetustoimelta ilman, että hyvinvointialueiden tarvitsee kilpailuttaa hankintaa ja kuntien yhtiöittää toimintaa.
 

Kehitysvammaisten erityishuollosta annettua lakia on muutettu siten, että erityishuollon sisältö on supistunut merkittävästi. Kaikki vammaiset henkilöt saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut saman lainsäädännön perusteella diagnoosista riippumatta. Kehitysvammalain perusteella ei järjestetä palveluita. 

Kehitysvammalaissa on kuitenkin edelleen tahdosta riippumattoman erityishuollon järjestämistä sekä itsemääräämisoikeuden vahvistamista ja erityishuollossa tapahtuvaa rajoitustoimenpiteiden käyttöä koskevat säännökset. Kehitysvammalain perusteella tehdään ainoastaan päätökset erityishuollon antamisesta ja lopettamisesta, rajoitustoimenpiteiden käyttämisestä sekä tahdosta riippumattomasta erityishuollosta.

Jatkossa näistä asioista on tarkoitus säätää muun itsemääräämisoikeuden vahvistamista ja rajoitustoimenpiteiden käyttöä koskevan laajan kokonaisuudistuksen yhteydessä.
 

Vamman aiheuttaman toimintarajoitteen vuoksi vammaispalvelulain perusteella myönnettävät erityispalvelut ovat jatkossakin pääsääntöisesti maksuttomia. Tästä säädetään asiakasmaksulaissa vastaavasti kuin aikaisemmin. Niin sanotusta ylläpidosta eli asioista, joita kaikki ihmiset tarvitsevat (esim. asuminen, ruoka, siivousaineet), voidaan yleensä periä kohtuullinen maksu.

Vammaisten henkilöiden vamman vuoksi tarvitsemien palveluiden maksuttomuuden tarkoituksena on vammaisten henkilöiden toimintaedellytysten turvaaminen ja yhdenvertaisuuden edistäminen suhteessa vammattomiin henkilöihin. Vamman vuoksi tarvittavat palvelut ovat sellaisia, joita muut henkilöt eivät tarvitse ja tämän vuoksi niistä ei peritä maksuja.

Kyse on positiivisesta erityiskohtelusta, jota tarvitaan tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumiseksi. Jos palvelut eivät liity vammasta johtuvaan tarpeeseen, vammaiset henkilöt maksavat niistä kuten muutkin ihmiset.

Asiakasmaksulaissa säädetään kodin ulkopuolella järjestettävän lapsen asumisen tuen maksusta. Maksun tavoitteena on mahdollisimman yhdenvertainen tilanne suhteessa muihin lapsiin ja vanhempiin. Vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta myös silloin, kun lapsi ei asu kotona heidän kanssaan. 

Kuljetuspalveluna järjestettävästä liikkumisen tuesta on edelleen mahdollista periä enintään julkisen liikenteen maksua vastaava maksu tai muu siihen verrattava kohtuullinen maksu.
Kehitysvammalain perusteella ei järjestetä enää jatkossa palveluita. Asiakasmaksulaissa säädetään kuitenkin siitä, että erityishuolto ja tahdosta riippumattomaan erityishuoltoon tai sitä edeltävään tutkimukseen määrätyn henkilön kuljetukset toimintayksiköiden välillä ovat maksuttomia. 
Asiakasmaksut tai palvelun maksuttomuus riippuvat jatkossakin siitä, minkä lain perusteella palvelu järjestetään. Esimerkiksi sosiaalihuoltolain perusteella järjestettävästä palvelusta voi olla mahdollista periä asiakasmaksulainsäädännön mukainen asiakasmaksu.
 

Valmennuksen tarkoitus on vahvistaa vammaisen henkilön itsenäisessä elämässä tarvittavia taitoja ja parantaa vammaisen henkilön toimintakykyä elämän muutostilanteissa. Tämä tarkoittaa käytännössä tavoitteellista ja määräaikaista itsenäisessä elämässä tarvittavien tiedollisten ja toiminnallisten taitojen opettelua, viittomakielen opetusta ja vaihtoehtoisten kommunikaatiokeinojen käytön ohjausta sekä vammaisen henkilön toimintakyvyn, toimintaympäristön tai perhetilanteen muuttuessa annettavaa tukea.
Esimerkiksi liikkumistaidon ohjauksella voidaan valmentaa vammaisia henkilöitä julkisen liikenteen käyttöön, vähentää tarvetta liikkumisen tukeen ja lisätä näin itsenäisyyttä liikkumisessa. 
Osa vammaisista henkilöistä pystyy riittävän valmennuksen avulla elämään itsenäisesti tavallisessa asunnossa tai siirtymään ryhmäkodista itsenäisempään asumiseen. Valmennus ei korvaa terveydenhuollon järjestämiä kuntoutus- ja terapiapalveluita. 
 

Uuden lain mukaan välttämättömyyden edellytys täyttyy, jos vammainen henkilö ei saa yksilöllisen tarpeensa mukaisia ja sopivia itsenäisen elämän, osallisuuden tai yhdenvertaisuuden toteutumisen edellytyksenä olevia palveluita sosiaalihuoltolain tai muiden yleislakien perusteella. Apu tai tuki on välttämätöntä, jos henkilö ei ilman sitä kykene suoriutumaan kulloinkin kyseessä olevasta toiminnosta. Apu tai tuki on arvioitava välttämättömäksi myös, jos henkilön terveys tai turvallisuus vaarantuu ilman apua tai tukea.

Aikaisemman vammaispalvelulain mukaan saattajapalvelu liittyi aina kuljetuspalveluun eikä sitä ole myönnetty erillisenä palveluna. Uudistuksen myötä saattajan apua voi saada myös erillisesti toteutettuna. Tarkoituksena on, että saattajan antamaa apua liikkumiseen järjestetään eri tavoin toteutettuna aiempaa enemmän.

Lähtökohtana on, kuten aikaisemminkin, että myös vammaisten henkilöiden liikkuminen tapahtuu ensisijaisesti osana esteetöntä ja toimivaa julkista joukkoliikennettä (ml. myös kutsu- ja palveluliikenne). Liikkumisen tuen myöntämisen edellytyksenä on, että vammaisella henkilöllä on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa eikä hän pysty itsenäisesti käyttämään julkista joukkoliikennettä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. 

Liikkumisen tukea järjestetään työ- ja opiskelumatkoihin sekä työllistymistä tukevan toiminnan, työtoiminnan ja muun tavanomaisen elämän matkoihin. Lisäksi liikkumisen tukea järjestetään tarvittaessa valmennuksen, erityisen osallisuuden tuen, tuetun päätöksenteon, vaativan moniammatillisen tuen ja lyhytaikaisen huolenpidon matkoihin.  

Laissa säädetään liikkumisen tukeen kuuluvien palveluiden määrästä ja määrän arvioinnista, oikeudesta tehdä matkan aikana kohtuullinen pysähdys tai poikkeama asiointia varten sekä matkojen alueellisesta ulottuvuudesta ja matkojen yhdistelystä.

Työ- ja opiskelumatkojen laajuutta arvioitaessa on otettava huomioon vammaisen henkilön yhdenvertainen oikeus työntekoon ja opiskeluun sekä vammaisen henkilön yksilöllinen liikkumisen tuen tarve. 

Muita matkoja voi tehdä oman asuinkunnan alueella, oman asuinkunnan
ja toiminnallisten lähikuntien välillä sekä oman asuinkunnan ja oman elämän kannalta merkittävien kuntien välillä. Toiminnallisella lähikunnalla tarkoitetaan lähintä mahdollista kuntaa, josta vammaisen henkilön tarvitsema palvelu on saatavissa. Oman elämän kannalta merkittävällä kunnalla tarkoitetaan kuntaa, jossa vammaisella henkilöllä on tarve käydä toistuvasti perhe- tai ystävyyssuhteen, vapaa-ajan asunnon tai muun vastaavan syyn vuoksi. Erityisestä syystä kertaluonteisia muita matkoja voi tehdä myös muiden kuntien alueelle.

Liikkumisen tuki voidaan toteuttaa perinteisen kuljetuspalvelun lisäksi henkilökohtaisen avun tai saattajan avulla, antamalla vammaisen henkilön käyttöön auto tai muu kulkuneuvo, myöntämällä auton tai muun kulkuneuvon hankintaan taloudellista tukea tai muulla soveltuvalla tavalla. 
Liikkumisen tuessa otetaan käyttöön ns. matkabudjetti. Liikkumisen tukemiseksi voidaan vammaisen henkilön hakemuksesta myöntää matkojen lukumäärän sijaan tietty euromäärä tai euro- ja kilometrimäärä huomioon ottaen henkilön liikkumisen tarve, esimerkiksi välimatkat asuinpaikkakunnalla. Mahdollisuuksien mukaan otetaan huomioon myös vammaisen henkilön aiemmin liikkumiseen käyttämä kilometri- tai euromäärä ja se, miten tämä määrä vastaa vammaisen henkilön tarpeisiin. 

Matkabudjettia voi käyttää koko maan alueella. Vammaisella henkilöllä on hakemuksesta oikeus siirtyä matkabudjetista matkojen määrään perustuvaan liikkumisen tukeen.

Lisäksi hyvinvointialue voi vammaisen henkilön hakemuksesta päättää, että liikkumisen tuki jaksotetaan kuukauden sijaan pidemmälle, korkeintaan yhden vuoden pituiselle ajalle.
 

Liikkumisen tukea voidaan järjestää monella eri toteuttamistavalla. Hyvinvointialue voi antaa vammaiselle henkilölle auton käyttöön. Hyvinvointialue voi myös myöntää vammaiselle henkilölle taloudellista tukea auton hankintaan, kuten aikaisemminkin. Edellytyksenä liikkumisen tuen järjestämiselle tällä tavalla on, että vammaisen henkilön liikkumisen tuen tarve on runsasta.
Uutta on, että tukea voidaan jatkossa antaa muunkin vammaiselle henkilölle sopivan kulkuneuvon hankintaan. Kyseeseen voi tulla esimerkiksi moottorikelkka tai mönkijä. Vakiomallisen kulkuvälineen välttämättömät ja kohtuulliset muutostyöt voidaan myöntää taloudellisena tukena kuten aikaisemminkin.

Julkisesti tuetun auton tai muun kulkuneuvon käytettävissä olo otetaan huomioon muun liikkumisen tuen määrässä. Näissä tilanteissa henkilöllä on oikeus saada vähintään 24 yhdensuuntaista matkaa vuodessa, jollei henkilö hae pienempää määrää matkoja.

Lähtökohtana on, että vammaiset henkilöt voivat asua tavallisissa asunnoissa ja asuinympäristöissä ja saada siihen tarvittavaa apua tai tukea.

Vammaisella henkilöllä on oikeus saada asumisen tukea, jos hän tarvitsee apua tai tukea voidakseen hoitaa päivittäiset toimensa. Vammaisen henkilön yksilölliset tarpeet ja toiveet määrittävät asumisen tuen sisällön ja määrän sekä toteuttamistavan. Asumisen tuki voidaan järjestää yksittäiseen ns. tavalliseen asuntoon, asuntoryhmään tai ryhmäkotiin. 

Asumisen tuki voi muodostua vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen mukaisesta palvelukokonaisuudesta, kuten aiemman vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen. Palvelukokonaisuuteen voi kuulua esimerkiksi henkilökohtaista apua, omaishoidon tukea ja kotihoitoa taikka ryhmäkodissa saatavaa apua päivittäisiin toimiin ja henkilökohtaista apua vapaa-ajan toimintaan.

Vammaiselle lapselle myönnettävän asumisen tuen tarkoituksena on turvata lapsen mahdollisuus asua kotona oman perheensä kanssa. Vammaiselle lapselle ja hänen perheelleen on järjestettävä sellainen yksilöllinen apu ja tuki, joka mahdollistaa lapselle hänen ikäänsä ja kehitysvaiheeseensa nähden tarpeellisen hoidon ja huolenpidon, osallisuuden sekä turvallisen kasvuympäristön. Vammaisen lapsen ensisijainen asuinpaikka on jatkossakin kotona oman perheen kanssa.

Vammaisen lapsen ja hänen perheensä on aina saatava sellainen tuki, joka mahdollistaa lapsen asumisen oman perheensä kanssa. Niissä poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa lapsi ei voi vammansa aiheuttaman avun ja tuen tarpeen vuoksi asua vanhempiensa kanssa, asuminen voidaan huoltajien hakemuksesta järjestää vammaispalvelulain perusteella perhehoidossa tai enintään seitsemän lapsen ryhmäkodissa. Asiakasprosessissa tulee huolehtia lapsen mielipiteen selvittämisestä. 
Silloin, kun lapsen huostaanoton ja sijaishuollon edellytykset täyttyvät, lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle tehtäisiin jatkossakin lastensuojelulain perusteella.

Esitykseen sisältyy kolmen vuoden siirtymäaika. Aikaisempien säännösten perusteella tehdyt päätökset pysyvät voimassa niihin merkityn voimassaoloajan, vaikka uusi laki tulee voimaan. Jos päätös on esimerkiksi tehty ajalle 1.1.2023 - 31.1.2024, päätös pysyy voimassa kyseisen ajan, minkä jälkeen pitää tehdä uuden lain mukainen päätös.

Toistaiseksi voimassa olevat päätökset pysyvät voimassa enintään kolme vuotta uuden lain voimaantulosta, minkä jälkeen päätösten on vastattava uutta lakia. Kolmen vuoden siirtymäaikana päätökset on saatettava uuden vammaispalvelulain mukaisiksi aina silloin, kun vammainen henkilö niin haluaa. Lisäksi hyvinvointialueen on saatettava päätökset siirtymäaikana uuden lain mukaisiksi, jos vammaisen henkilön palvelutarve sitä edellyttää.

Poikkeuksena on kehitysvammalain perusteella tehty päätös kuntouttavasta varhaiskasvatuksesta, jota ei koske kolmen vuoden enimmäisaika. Päätös pysyy voimassa päätökseen merkityn voimassaoloajan, vaikka voimassaoloaika olisi pidempi kuin kolme vuotta. Uusiin ja muuttuneisiin palvelutarpeisiin on oltava valmius vastata uuden vammaispalvelulain mukaisesti heti palvelutarpeen ilmettyä. Tuettua päätöksentekoa erillisenä palveluna on kuitenkin velvollisuus järjestää vasta 1.1.2025 alkaen.  Erityisen osallisuuden tuen minimituntimäärä 30 tuntia kuukaudessa tulee voimaan 1.1.2026 alkaen. Erityistä osallisuuden tukea on järjestettävä lain voimaantulosta alkaen ja 1.1.2025 saakka vähintään 10 tuntia kuukaudessa ja sen jälkeen vuoden 2025 ajan eli 1.1.2026 saakka vähintään 20 tuntia kuukaudessa. 

Kun uusi laki tulee voimaan, lähtökohta on uuden lain noudattaminen. Jos hakemus kuitenkin jätetään ennen uuden lain voimaantuloa eli ennen 1.10.2023, hakemus käsitellään vanhojen säännösten mukaisesti, vaikka hakemus käsiteltäisiin vasta uuden lain tultua voimaan eli 1.10.2023 jälkeen. 

Myös uuden lain tullessa voimaan jo vireillä oleva muutoksenhakuasia käsitellään loppuun vanhojen säännösten mukaisesti. 
 

Asiakasmaksut ja palvelupäätökset kulkevat käsi kädessä. Jos palvelupäätös on tehty vanhojen säännösten mukaan, myös asiakasmaksu määräytyy vanhojen säännösten mukaan niin kauan, kunnes vanha palvelupäätös saatetaan uuden lain mukaiseksi. Jos palvelupäätös tehdään uuden lain perusteella, asiakasmaksu määräytyy myös uusien säännösten mukaan.

Aikaisemmin hengityslaitteen varassa elävän henkilön (entisen lain mukaan ”hengityshalvauspotilaan”) hoito on tullut järjestää sairaalassa tai sairaalan kirjoista poistamatta kotihoidossa. Hoito jatkuu ennallaan kolmen vuoden siirtymäajan, ellei hengityslaitteen varassa elävä henkilö henkilö itse halua siirtyä uuden lain piiriin. 

Uudistuksen myötä hengityslaitteen varassa elävä henkilön  palvelut voidaan järjestää esimerkiksi vammaispalvelulain mukaisena asumisen tukena. 

Hengityslaitteen varassa elävien henkilöiden tarvitseman palvelukokonaisuuden järjestäminen sosiaalihuollon palveluina vahvistaa heidän itsemääräämisoikeuttaan, osallisuuttaan ja oikeusturvaansa. Lisäksi se turvaa heidän yhdenvertaiset oikeutensa suhteessa muihin vammaisiin henkilöihin ottaen huomioon myös muut kuin lääketieteelliseen hoitoon liittyvät tarpeet.
Sekä terveydenhuollon laitoshoidossa että kotihoidossa olevat hengityslaitteen varassa elävät henkilöt saavat jatkossakin kaikki terveydenhuollon palvelunsa ja niihin liittyvät kuljetukset maksutta. 

Hengityslaitteen varassa elävän henkilön ylläpito terveydenhuollon laitoshoidon aikana on maksutonta kuten aikaisemminkin. Terveydenhuollon laitoshoitoon sisältyvät myös tarvittavat lääkkeet. Kotihoidossa olevat hengityslaitteen varassa elävät henkilöt ovat oikeutettuja aikaisempaa ylläpitokorvausta vastaavaan korvaukseen eli uuden vammaispalvelulain 33 §:n mukaiseen taloudelliseen tukeen hengityslaitteen varassa elävälle henkilölle. 

Päätöksiä tekevä vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä tekee päätöksen erityishuollon antamisesta kehitysvammaiselle henkilölle. Tämä päätös on edellytys rajoitustoimenpiteiden käyttämiselle. Päätöksen tekee aina ryhmä yhdessä, ei sen yksittäiset jäsenet. Päätöksiä tekevä moniammatillinen ryhmä ei tee päätöksiä yksittäisten rajoitustoimenpiteiden käyttämisestä. 
Kuten aikaisemmin, jokaisen rajoitustoimenpiteen osalta tehdään lisäksi päätös rajoitustoimenpiteen käyttämisestä siten kuin kehitysvammalain 3 a luvussa säädetään. Rajoitustoimenpiteitä koskevat yksityiskohtaiset säännökset eivät ole muuttuneet uudistuksessa. Ratkaisun tai päätöksen rajoitustoimenpiteen käyttämisestä tekee jatkossakin kussakin rajoitustoimenpidettä koskevassa pykälässä mainittu henkilö. 

Jatkossa päätöksiä tekevä vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä tekee päätöksen myös henkilön määräämisestä tahdosta riippumattomaan erityishuoltoon. Tätä edeltää tutkimus vaativan moniammatillisen tuen yksikössä ja siitä annettu kirjallinen tutkimuslausunto. Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän päätös tahdosta riippumattomasta erityishuollosta on alistettava hallinto-oikeuden vahvistettavaksi. 

Koska kaikki palvelut järjestetään uuden vammaispalvelulain perusteella, erityishuolto-ohjelmaa ei enää tehdä. 

Kehitysvammaisen henkilön palveluista tehdään hallintopäätökset vammaispalvelulain perusteella. Sitä ennen tehdään palvelutarpeen arviointi ja asiakassuunnitelma yhteistyössä vammaisen henkilön kanssa.

Kehitysvammaiselle henkilölle tehdään aina päätös uuden vammaispalvelulain mukaisesta asumisen tuesta samoin kuin muillekin vammaisille henkilöille. Asumiseen tukeen voidaan tarvittaessa liittää muita, esimerkiksi sosiaalihuoltolain mukaisia palveluita. Silloin, kun nämä palvelut järjestetään osana asumisen tukea, ne ovat maksuttomia. Päätös tehdään siten kuin uuden vammaispalvelulain 5 §:ssä säädetään.

Jotta asumisen tukea saavaan kehitysvammaiseen henkilöön voidaan kohdistaa rajoitustoimenpiteitä, hänelle pitää lakiuudistuksen myötä tehdä lisäksi päätös erityishuollon antamisesta vaativan moniammatillisen tuen yksikössä kehitysvammalain 2 §:n perusteella. Tämän päätöksen tekee päätöksiä tekevä vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä.

Vaativan moniammatillisen tuen yksikkö tarkoittaa käytännössä ympärivuorokautista yksikköä, jolla on käytettävissään riittävä lääketieteen, psykologian ja sosiaalityön asiantuntemus vaativan moniammatillisen tuen toteuttamista varten. Vaativan moniammatillisen tuen sisältö määrittyy uuden vammaispalvelulain 16 ja 17 §:n perusteella. Siitä tehdään tarvittaessa erillinen päätös.

Oikeus saada vammaispalvelulain mukaisia palveluita edellyttää, että henkilöllä on pitkäaikainen tai pysyvä toimintarajoite. Toimintarajoitteen pitkäaikaisuutta arvioidaan uuden vammaispalvelulain voimaan tultua samalla tavalla kuin aikaisemmin. Pitkäaikaiseksi toimintarajoitteeksi katsotaan yleensä toimintarajoite, jonka arvioidaan kestävän vähintään vuoden. Pysyvällä toimintarajoitteella tarkoitetaan sellaista vamman tai sairauden aiheuttamaa toimintarajoitetta, joka ei ole luonteeltaan ohimenevä. Jos esimerkiksi tapaturman satuttua tiedetään, että siitä aiheutuu henkilölle pitkäaikainen tai pysyvä vamma, palveluita on myönnettävä niiden tarpeen ilmetessä ilman vuoden odotusaikaa. Sama pätee tilanteeseen, jossa toimintarajoite aiheutuu nopeasti etenevästä sairaudesta.

Sosiaalihuoltolaissa edellytetään, että palvelutarpeen arvioinnista ja asiakassuunnitelman laatimisesta vastaa tarkoituksenmukainen sosiaalihuollon ammattihenkilö. Tarkoituksenmukaisuutta arvioidaan jatkossa samalla tavalla kuin aikaisemmin. Uudessa vammaispalvelulaissa edellytetään lisäksi, että kyseessä on virkasuhteessa oleva ammattihenkilö. Tämä on tärkeää siksi, että vammaispalvelulain mukaisten palveluiden tarpeen arviointi ja asiakassuunnitelman laatiminen sekä vammaispalveluja koskeva päätöksenteko sisältävät julkisen vallan käyttöä, joka liittyy kiinteästi perusoikeuksien kannalta keskeiseen sääntelyyn eli vammaisten henkilöiden oikeussuojan ja heille kuuluvien subjektiivisten oikeuksien toteuttamiseen. 

Erityisen tuen tarpeessa olevan vammaisen henkilön palveluja koskevasta palvelutarpeen arvioinnista ja palveluja koskevasta päätöksenteosta vastaa jatkossakin virkasuhteessa oleva sosiaalityöntekijä sosiaalihuoltolain 36 §:n ja 46 §:n mukaisesti.

Asiakassuunnitelma laaditaan yhdessä vammaisen henkilön ja tarvittaessa hänen perheensä tai muiden henkilön läheisten kanssa. Myös eriävät näkemykset kirjataan asiakassuunnitelmaan. Uudistuksessa sosiaalihuoltolakiin on lisätty sosiaalihuollon päätöstä koskeva tarkennus, joka vahvistaa asiakassuunnitelman merkitystä. Jos asiakassuunnitelmaan kirjatusta sosiaalipalvelujen kokonaisuudesta poiketaan, se on perusteltava päätöksessä. Asiakassuunnitelmaan kirjatusta asiakkaan näkemyksestä poikkeaminen tulee perustella myös silloin, kun asiakkaan näkemys eroaa asiakassuunnitelmaan kirjatusta työntekijän arviosta. Asiakassuunnitelma ei kuitenkaan luo jatkossakaan oikeutta palveluihin.