Avustus on tarkoitettu valtakunnalliseen laaja-alaiseen työikäisten ruokapalvelujen laadun kehittämiseen.
Avustuksiin on käytettävissä noin 350 000 euroa. (sosiaali- ja terveysministeriön Terveydeksi-ohjelman momentilta 33.03.31)
Avustusta voidaan myöntää kunnille, kuntayhtymille, hyvinvointialueille, yliopistoille, järjestöille ja muille yleishyödyllisille yhteisöille ja yrityksille. Myös osakeyhtiömuotoiset ammattikorkeakoulut voivat toimia hakijoina. Avustuksia ei voida myöntää yksityishenkilöille.
Avustuksen hakijoilta toivotaan hankekonsortiota, joka koostuu useammasta organisaatiosta siten, että yksi organisaatio on avustuksen varsinainen hakija, ja avustusta siirretään muille hankekokonaisuuteen osallistuville organisaatioille.
Hakuaika alkoi 9.6. ja päättyi 8.8. klo 16.15. Päätökset avustusten saajista tehdään mahdollisimman pian hakuajan päätyttyä. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.
Hakijoille järjestetään hakuinfo webinaarina tiistaina 17.6. klo 13-14.
- STM:n Terveydeksi-ohjelman hankehakuinfowebinaari (ravitsemushaut)
- Usein kysyttyjä kysymyksiä ravitsemushauista
Lisätietoja
erityisasiantuntija Kasperi Holmberg, [email protected]