Ympäristö- terveydenhuoltoon yhteistoiminta-alueet

Ympäristöterveydenhuoltoa säätelee kuusi lakia ja ohjaa kolme ministeriötä. "Tehtäväkenttä on niin monitahoinen, että yhden henkilön on kunnassa vaikea hallita kaikkia tehtäviä. Siksi on päädytty kuntien yhteistoiminta-alueisiin, missä voidaan muun muassa viranhaltijoiden erikoistumisella varmistaa monipuolinen asiantuntemus ja parantaa valvontaa ja palveluja", johtaja Jari Keinänen STM:n ympäristöterveysryhmästä perustelee.

Aiemmin pienissä kunnissa terveystarkastaja tai eläinlääkäri huolehti kaikista ympäristöterveydenhuollon tehtävistä elintarvikeliikkeiden valvonnasta asuntojen homeongelmiin ja uimavesien valvonnasta eläinten suojeluun.

"1990-luvulla kunnista alkoi kuulua ääniä, että yhden terveystarkastajan asiantuntemus ei riitä näin laaja-alaiseen tehtävien hoitamiseen. Kunnat huusivat valtiota apuun. 2000-luvun alkupuolella tehtiin periaatepäätös, että tarvittavan asiantuntemuksen varmistamiseksi ryhdytään edistämään kuntien yhteistyötä. Valtioneuvosto antoi periaatepäätöksen kuntien yhteistoiminnasta ympäristöterveydenhuollossa ja kuntia tuettiin rahoittamalla yhteistoimintakokeiluja", Jari Keinänen kertoo.

Kesäkuussa 2009 tuli voimaan laki, joka velvoittaa kunnat muodostamaan yhteistoiminta-alueen, jos kunnalla ei ole käytettävissään vähintään 10 henkilötyövuotta ympäristöterveydenhuollon tehtäviin.

Kuntien piti tehdä päätös yhteistoiminta-alueen perustamisesta vuoden 2009 loppuun mennessä. Jos kunta ei ole tehnyt päätöstä, valtioneuvosto voi päättää kuntien kuulumisesta yhteistoiminta-alueeseen kesäkuun loppuun 2011 mennessä. Yhteistoiminta-alueiden on aloitettava toimintansa viimeistään vuoden 2013 alusta.

Useimmat kunnat ovat jo muodostaneet yhteistoiminta-alueen. Tällä hetkellä ympäristöterveydenhuollon yksiköitä on 126. Osa niistä on yksittäisiä kuntia, osa yhteistoiminta-alueita. Näistä 60 täyttää 10 henkilötyövuoden vähimmäisvaatimuksen.

"Kun kuntien nykyiset suunnitelmat toteutuvat, vähimmäisvaatimukset täyttäviä kuntia tai yhteistoiminta-alueita on vuoden 2013 alussa noin 80", Keinänen arvioi.

Tavoitteena on 60 vähimmäisvaatimuksen täyttävää yhteistoiminta-aluetta.

Runsaalla kymmenellä kunnalla on vielä tekemättä päätös ympäristöterveydenhuoltonsa järjestämisestä lain mukaiseksi. Joissakin kunnissa pitkät välimatkat ovat yhteistoiminnan esteenä. Jotkut kunnat ovat vastahakoisia liittymään yhteistoiminta-alueeseen kustannusten kasvun vuoksi. Yhteistoiminta-alueella kustannukset jaetaan asukasluvun mukaan. Jos jossakin kunnassa ympäristöterveydenhuoltoon ei ole aiemmin satsattu, saattaa yhteistoiminta-alueen muodostaminen ympäristöterveydenhuoltoon enemmän satsanneiden kuntien kanssa lisätä kustannuksia.

"Aluehallintovirastot käyvät syksyn 2010 aikana neuvotteluja päätöstä vailla olevien kuntien kanssa. Jos neuvottelut johtavat ratkaisuun, valtioneuvoston päätöksiä ei tarvita. Laki sallii poikkeaman vähimmäisvaatimuksesta esimerkiksi Lapissa pitkien matkojen vuoksi", Keinänen sanoo.

Yhteistoiminta-alueet ovat muodostuneet paljolti elintarvike- ja ympäristölaboratorioiden ympärille syntyneiden asiantuntijaverkostojen pohjalta. Ympäristöterveydenhuollolla ja perusterveydenhuollolla on joitakin yhteisiä toiminta-alueita. Useimmiten ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueet ovat kuitenkin muodostuneet ympäristösuojelun ja/tai rakennusvalvonnan kanssa

"Tehtävät hoituvat hyvin näin. Hyvät yhteydet perusterveydenhuoltoon pitää tietenkin olla, erityisesti epidemioiden hoidossa, mutta päivittäinen yhteys perusterveydenhuoltoon on aika vähäistä", Keinänen painottaa.

Uudistuksen tavoitteena on, että ympäristöterveydenhuollon taso nousee ja toiminnanharjoittajat saavat parempaa palvelua. Keinäsen mukaan työntekijöiden motivaatiota parantaa, kun he saavat keskittyä joihinkin osa-alueisiin ja voivat antaa parempaa palvelua.

Yhteistoiminta-alueiden muodostamisessa noudatetaan liikkeenluovutusperiaatetta, joten ketään ei irtisanota. Toisaalta nykyisessä kuntien taloustilanteessa myöskään uusia virkoja ei juuri perusteta.

Joissakin kunnissa ja yhteistoiminta-alueilla uusia virkoja on voitu perustaa ympäristöterveydenhuollossa käyttöön otetuilla maksuilla. Esimerkiksi Helsingissä perustettiin tupakkalain myyntilupamaksuilla muutama uusi virka tupakkalain mukaiseen valvontaan.

Jari Keinänen kertoo, että toiminnanharjoittajat eivät juuri ole purnanneet ympäristöterveydenhuollon palveluiden maksuista, enemmänkin työntekijät. Heistä on ikävä periä maksuja, ja toisaalta asiakkaat ovat vaativampia, kun joutuvat maksamaan valvonnasta ja palveluista. Hyödyttömistä palveluista ei haluta maksaa. Tämäkin kannustaa parantamaan palveluja.

Merja Moilanen