Suomalaisille organisaatioille eurooppalaista kunniaa
Kaksi suomalaista organisaatiota on menestynyt Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) järjestämässä kansainvälisessä kilpailussa. Kilpailussa etsittiin koko työuran kattavia hyviä käytäntöjä edistää työhyvinvointia, työterveyttä ja työturvallisuutta.
Palkinnon sai Lujatalo Oy ”Terveenä eläkkeelle Lujatalosta”, joka on tietoisesti rakentanut organisaatiokulttuuriaan tukemaan henkilöstön työhyvinvointia. Lujatalo on valtakunnallinen asunto- ja toimitilarakentaja, jonka erikoisalana ovat peruskorjausrakentaminen ja energiatehokas rakentaminen.
Rakennustyötä tekevät kärsivät tyypillisesti tuki- ja liikuntaelinoireista. Oireilu alkaa yleensä jo alle 50 vuoden iässä. Työnjohtotyö puolestaan kuormittaa työntekijää henkisesti. Lujatalossa varhainen välittäminen on toiminut tehokkaasti. Sairauspoissaolojen ja tapaturmien väheneminen ovat sekä lisänneet työn tuottavuutta että poistaneet häiriötekijöitä rakennusprojektien käytännön toteutuksesta. Lujatalossa on tapahtunut suuri asennemuutos ikääntyneitä ja osatyökykyisiä kohtaan ja nykyisin työssäoloa halutaan tukea eri keinoin vanhuuseläkeikään saakka. Tämä on niin yrityksen, yksilön kuin yhteiskunnankin etu. Työpaikoilla on ymmärretty työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden merkitys.
EU-OSHA:n kansainvälinen tuomaristo myönsi kunniamaininnan Teknologiateollisuus ry:n ”Strategisella työhyvinvoinnilla pitkiä työuria” -toimintatavalle.
Teknologiateollisuus ry on työnantajajärjestö, joka on yhdessä työntekijäliittojen kanssa kehittänyt yrityksille työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen keskittyvän Työkaari kantaa -hankkeen. Hankkeen tavoitteena on työurien eheytyminen ja piteneminen. Teknologiateollisuudessa on otettu työhyvinvoinnin kehittämisessä käyttöön hankkeen opit ja toimintamallit. Toiminnan arvioinnissa käytetään strategisina mittareina asiakastyytyväisyyttä ja henkilöstötyytyväisyyttä. Esimiestyöllä on suora vaikutus henkilöstön hyvinvointiin ja siksi siihen panostetaan Teknologiateollisuus ry:ssä paljon
Hyvien käytäntöjen -kilpailu on osa EU:n vuosien 2016 - 2017 Terveellinen työ - Elämän eri vaiheissa -kampanjaa.
Lisätietoja:
Ylitarkastaja Hannu Stålhammar, STM, p. 050 575 2151, [email protected]
Työturvallisuuspäällikkö Jukka Moilanen, Lujatalo Oy, p. +358 44 5852 824, [email protected]
Työhyvinvointipäällikkö Sari Tiainen, Lujatalo Oy, p. +358 44 5852 629, [email protected]
Toimitusjohtaja Jorma Turunen, Teknologiateollisuus ry, p. +358 500 445444, [email protected]
Uudistamispäällikkö Tarja Ihalainen, Teknologiateollisuus ry, p. +358 50 406 3786, [email protected]