Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Sairausvakuutuksesta säästetään 75 miljoonaa euroa

Sosiaali- ja terveysministeriö
18.12.2014 14.14
Tiedote

Sairausvakuutuksessa säästetään hammashuollon Kela-korvauksista, matkakorvauksista sekä Kelan harkinnanvaraisesta kuntoutuksesta yhteensä 75 miljoonaa euroa. Näin toteutetaan hallituksen kehyspäätökset vuosilta 2013 ja 2014.

Hammashuollossa potilas saa hampaiden tarkastuksesta Kela-korvauksen jatkossa vain joka toinen vuosi. Näin yksityisen hammashuollon korvauskäytäntö seuraa julkisessa hammashuollossa tehtyä linjausta, jonka mukaan hampaat tarkastetaan vain joka toinen vuosi. Korvaus maksetaan kuitenkin edelleen joka vuosi, jos tiheämpi käyntiväli on potilaan terveydentilan vuoksi tarpeellinen.

Samalla alennetaan potilaalle yksityisen hammaslääkärin ja suuhygienistin antamasta hoidosta maksettavia Kela-korvauksia. Keskimäärin yksityisestä hammashoidosta korvataan potilaalle jatkossa 24,1 prosenttia nykyisen 29,5 prosentin sijaan. 

Sairausvakuutuksesta korvattavien matkojen matkakohtainen omavastuu nousee 14,25 eurosta 16 euroon. Samalla matkakustannusten vuosittainen omavastuu eli niin kutsuttu matkakatto nousee 242,25 eurosta 272 euroon. Matkakatto vastaa edelleen 17 yhdensuuntaisen matkan yhteenlaskettuja omavastuuosuuksia. Lisäksi potilaita ohjataan entistä voimakkaammin tilaamaan matkansa Kelan kanssa suorakorvaussopimuksen tehneiden välityskeskusten kautta. Jos potilas tilaa matkan käyttämättä välityskeskusta, matkakohtainen omavastuu on 32 euroa eikä sitä lasketa mukaan matkakattoon.

Kelan harkinnanvaraiseen kuntoutukseen on lain mukaan käytettävä rahasumma, joka vastaa neljää prosenttia vakuutetuilta kerättävistä sairausvakuutusmaksuista. Lakisääteistä vähimmäismäärää alennetaan kahteen prosenttiin sairausvakuutusmaksuista. Eduskunta kuitenkin päättää edelleen valtion harkinnanvaraiseen kuntoutukseen käytettävien varojen todellisesta määrästä.

Jotta sairausvakuutuksen säästöt kohdistuvat valtion rahoitusosuuteen, sairausvakuutuksen rahoitusosuuksia muutetaan siten, että vakuutetut rahoittavat sairaanhoitovakuutuksen kuluista 55,1 prosenttia ja valtio 44,9 prosenttia.

Sairausvakuutuksen säästöt toteutetaan asteittain ensi vuodesta alkaen ja ne ovat täysimääräiset vuonna 2017. Hallitus esitti asiaa koskevien lakien vahvistamista torstaina 18. joulukuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lait perjantaina, ja ne tulevat voimaan 1.1.2015.

Lisätietoja

hallitussihteeri Sanna Pekkarinen, p. 02951 63434, [email protected]

Sivun alkuun