Lasten päivähoidosta annetun asetuksen (239/1973) 6.5 §:n täsmentäminen; KT 9/2007
Lasten päivähoidosta annetussa asetuksessa (239/1973, jäljempänä päivähoitoasetus) olevaa päiväkodin henkilöstömitoituksesta poikkeamisen sallivaa säännöstä (6 §:n 5 momentti) on täsmennetty. Säännöksen sanamuotoa on muutettu siten, että se vastaa nykyistä paremmin alkuperäistä tarkoitusta. Täsmentämisen tavoitteena on kiinnittää kuntien huomiota säännöksen noudattamiseen ja siten edistää päivähoidon turvallisuutta. Valtioneuvosto antoi 21. joulukuuta 2006 asetuksen lasten päivähoidosta annetun asetuksen 6 §:n muuttamisesta (1345/2006). Asetuksen muutos tulee voimaan 1.8.2007.
Päivähoitoasetuksen 6 §:n 1 momentin mukaan päiväkodissa tulee hoito- ja kasvatustehtävissä olla vähintään yksi säädetyn ammatillisen kelpoisuuden omaava henkilö enintään seitsemää kokopäivähoidossa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta tai enintään neljää alle kolmivuotiasta lasta kohden. Vastaavasti enintään 13 osapäivähoidossa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden tulee olla vähintään yksi kelpoisuuden omaava henkilö (6 §:n 2 momentti ).
Edellä mainittua asetuksen 6 §:ssä tarkoitettua lasten ja henkilöstön välistä suhdelukua tarkastellaan päiväkotikohtaisesti. Päiväkodissa tulee olla suhdeluvun edellyttämä määrä hoito- ja kasvatushenkilöstöä hoitosuhteessa olevaan ja tosiasiassa päivähoitopaikkaa käyttävään lapsimäärään nähden. Henkilöstön työajan käyttö tulee kohdentaa tarkoituksenmukaisella tavalla suhteessa lasten läsnäoloon.
Mahdollisuus poiketa edellä mainitusta suhdeluvusta määritellään päivähoitoasetuksen 6 §:n 5 momentissa, joka 1.8.2007 lähtien on seuraavanlainen:
"Kunta voi poiketa 1 ja 2 momentissa säädetystä suhdeluvusta, jos lasten keskimääräiset hoitopäivät ovat jatkuvasti huomattavasti vähäisemmät kuin toimintapäivät. Poikkeaminen voi tapahtua siten, ettei lapsia ole muutoin kuin lyhytaikaisesti yhtäaikaisesti hoidossa enempää kuin kokonaissuhdeluku edellyttää."
1.8.2007 saakka voimassa olevan päivähoitoasetuksen 6 §:n 5 momentin mukaan "kunta voi poiketa pykälän 1 ja 2 momentissa säädetystä suhdeluvusta, jos lasten keskimääräiset hoitopäivät ovat jatkuvasti huomattavasti vähäisemmät kuin toimintapäivät. Poikkeaminen voi tapahtua siten, ettei lapsia ole jatkuvasti yhtäaikaisesti hoidossa enempää kuin kokonaissuhdeluku edellyttää."
Täsmennys on siis toteutettu korvaamalla nykyisen 6 §:n 5 momentin toisen virkkeen kohta ettei lapsia ole "jatkuvasti" sanoilla ettei lapsia ole "muutoin kuin lyhytaikaisesti". Uusi sanamuoto vastaa paremmin säännöksen alkuperäistä tarkoitusta ja sillä korostetaan poikkeamisen tilapäisyyttä.
Lasten päivähoidon henkilöstömitoituksen toteutumisestaSuuressa osassa kuntia henkilöstömitoitus päivähoidossa toteutuu jo nyt. Lasten päivähoidon tilannekatsauksen (sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2006:16) mukaan päiväkodeissa henkilöstömitoitus toteutui erittäin hyvin 15 prosentissa kunnista ja hyvin 63 prosentissa kunnista. Kohtalaisesti mitoitus toteutui 21 prosentissa kunnista. Joissakin kunnissa poikkeamissäännöksen soveltamisessa on kuitenkin esiintynyt ongelmia.
Tilannekatsauksen mukaan kunnissa päivähoitoasetuksen 6 §:n 5 momenttia sovelletaan toisistaan poikkeavissa tilanteissa ja eri tavoin. Säännöksellä tarkoitetaan poikkeamista henkilöstömitoituksesta tilanteessa, jossa lapsimäärä ylittää tilapäisesti ennalta sovittujen hoitoaikojen mukaisen lapsimäärän. Yleisimmät syyt säännöksen soveltamiseen olivat kyselyn mukaan henkilöstöön liittyviä. Säännöstä sovelletaan sen sanamuodon vastaisesti hoito- ja kasvatushenkilöstön poissaoloista johtuvissa tilanteissa, kuten henkilöstön sairaustapauksissa. Sairaus oli syynä suhdeluvusta poikkeamiseen usein tai melko usein 42 prosentissa vastanneista kunnista. Suurissa kunnissa vastaava luku oli 60 prosenttia. Koulutuksen tai muun vastaavan syyn takia suhdeluvusta poikettiin yhtä usein. Lasten läsnäolosta aiheutuva syy soveltaa säännöstä oli perusteluna usein tai melko usein 23 prosentissa kunnista. Noin puolessa kunnista tämä oli harvoin syynä ja 16 prosentissa ei koskaan.
Päivähoidon tilannekatsauksen mukaan lyhytaikaisiin sijaisuuksiin ei ollut saatavilla riittävästi henkilöstöä noin 40 prosentissa kunnista. Kuitenkin sijaisjärjestelyjen toimivuudella ja riittävällä resursoinnilla voidaan varmistaa henkilöstömitoituksen toteutuminen mahdollisimman hyvin.
Päiväkotien henkilöstömitoituksen seurantaa toteutetaan kunnissa eri tavoin päivähoidon tilannekatsauksen mukaan. Viikoittain tai päivittäin seurantaa toteutetaan noin 40 prosentissa kunnista. Kuukausittain seurantaa päiväkodeissa tehtiin 30 prosentissa kunnista. Henkilöstömitoituksen seuranta on tarpeellista ja se edistää henkilöstövoimavarojen tarkoituksenmukaista kohdentamista.
Päivähoitoasetuksen 6 §:n 5 momentin soveltaminenSosiaali- ja terveysministeriö haluaa kiinnittää erityisesti kuntien ja samalla toimintaa ohjaavina ja valvovina viranomaisina lääninhallitusten huomiota lasten päivähoidosta annetun asetuksen 6 § 5 momentissa tarkoitettuihin päiväkodin henkilöstömitoituksesta poikkeamisen edellytyksiin ja tuoda esiin säännöksen alkuperäistä tarkoitusta.
Päivähoitoasetuksen 6 §:n 5 momentti mahdollistaa satunnaisen ja lyhytaikaisen poikkeamisen pykälän 1 ja 2 momentissa säädetystä suhdeluvusta. Poikkeaminen edellyttää kussakin päiväkodissa tilannekohtaista ja lapsen varhaiskasvatus/palvelusuunnitelmassa määriteltyä lapsen hoitoaikaan perustuvaa harkintaa.
Poikkeaminen on mahdollista esimerkiksi silloin, kun päiväkodissa on lapsia, jotka jatkuvasti ovat hoidossa vain osan viikkoa tai vastaavasti muissa tilanteissa, joissa lasten keskimääräiset hoitopäivät jäävät huomattavasti vähäisemmiksi kuin päiväkodin toimintapäivät. Tällaisissa tilanteissa päiväkodilla on mahdollisuus suunnitella käytettävissä olevia resurssejaan säännöksen ensimmäisen virkkeen mukaisesti ottaen huomioon etukäteen tiedossaan olevat lasten poissaolot ja myönnetyn päivähoitopaikan tosiasiallinen käyttö.
Näissä tilanteissa saattavat samaa päivähoitopaikkaa käyttävät lapset olla lisäksi satunnaisesti ja lyhytaikaisesti samanaikaisesti paikalla esimerkiksi sen vuoksi, ettei aamupäivällä päiväkodissa olevaa lasta ole noudettu ennen kuin iltapäiväksi tuleva lapsi tuodaan päiväkotiin.
Lähtökohtaisesti suhdeluvusta poikkeaminen päivähoitoasetuksen 6 §:n 5 momentin tarkoittamalla tavalla ei voi jatkua päivittäin eikä se voi kestää koko hoitopäivän ajan, vaan sen tulee olla luonteeltaan lyhytaikaista.
Lapsia päiväkotiin otettaessa tulee lähtökohtana olla se, että asetuksen 6 §:n 1 ja 2 momentin mukainen henkilöstömitoitus toteutuu. Lapsia ei tule sijoittaa samalle paikalle, jos lapsilla on hoidontarvetta samoina ajankohtina. Päiväkodeissa tulee olla kaikkina toimintapäivinä käytettävissä vähintään suhdeluvun edellyttämä henkilöstöresurssi.
Henkilöstömitoitusta tulee noudattaa myös henkilöstön sairaus- ja vuosilomien sekä muiden ennakoitavissa olevien poissaolojen, esimerkiksi koulutukseen osallistumisen vuoksi sekä mahdollisten lomautusten aikana varautumalla niihin etukäteen. Suhdeluvusta poikkeaminen ei näiden syiden perusteella ole asetuksen mukaan mahdollista. Saman päivän aikana tapahtuviin yllättäviin sairauslomiin tulee pyrkiä saamaan sijainen mahdollisimman pian.
Päivähoitoa järjestettäessä lasten turvallisuudesta huolehtiminen on ensisijaisen tärkeää. Ammattitaitoisen hoito- ja kasvatushenkilöstön riittävä määrä päivähoidossa on perusedellytys lasten turvallisuuden takaamiseksi ja päivähoitolain kasvatustavoitteitten toteuttamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö painottaa kuntien ja lääninhallitusten velvollisuutta huolehtia henkilöstömitoituksen toteutumisesta päivähoidossa.
LisätietojaYlitarkastaja Tarja Kahiluoto, puh. (09) 1607 3227