Omaishoitajien ja -hoidettavien yhdenvertaisuutta parannetaan kehittämisohjelman avulla
Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä ryhtyy valmistelemaan kansallista omaishoidon kehittämisohjelmaa. Tavoitteena on muun muassa parantaa omaishoitajien ja hoidettavien yhdenvertaisuutta, lisätä omaishoidon tuen saatavuutta ja kattavuutta sekä tukea omaishoitajien jaksamista.
Omaishoidon tuki on kokonaisuus, joka muodostuu hoidettavalle annettavista tarvittavista palveluista sekä hoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista. Se on harkinnanvarainen sosiaalipalvelu, jota kunta järjestää sitä varten varaamiensa määrärahojen rajoissa. Vuonna 2010 kunnat maksoivat noin 153 miljoonaa euroa omaishoidon tuen hoitopalkkioita.
Omaishoidon tuen kattavuudessa ja saantiperusteissa on kuntien välisiä eroja. Hoitopalkkioiden vähimmäismäärät on säädetty laissa, mutta hoitopalkkion luokkien määrä ja palkkion suuruus eri palkkioluokissa vaihtelevat. Tämä aiheuttaa eri kunnissa asuvien omaishoitajien eriarvoisuutta. Hallitusohjelman yhtenä tavoitteena on parantaa omaishoitajien ja hoidettavien yhdenvertaisuutta yhtenäistämällä tuen myöntämisperusteet.
Kansalliseen omaishoidon kehittämisohjelmaan kirjataan tällä ja seuraavalla hallituskaudella toteutettavat tavoitteet ja toimenpiteet, toimenpiteiden kustannus- ja vaikutusarviointi sekä toimeenpanosuunnitelma.
Omaishoitajien elämäntilanteet vaihtelevatOmaishoitajien ja hoidettavien tarpeet ja elämäntilanteet vaihtelevat. Omaisiaan hoitavat paitsi eläkeläiset myös ansiotyössä käyvät henkilöt, virka- tai muilla vapailla olevat sekä työttömät henkilöt. Omaishoitajina on myös kokonaan työelämän ulkopuolella olevia työikäisiä, kuten alaikäistä lasta tai lapsia päätoimisesti hoitavia vanhempia. Lisäksi omaishoitajuus koskee eri kulttuuriryhmiin kuuluvia henkilöitä.
Omaisten ja läheisten hoitamia vanhuksia, vammaisia ja pitkäaikaissairaita henkilöitä on huomattavasti enemmän kuin omaishoidon tuen saajia. Vuonna 2010 omaishoidon tuella hoidettavia oli noin 37 500. Heistä kaksi kolmasosaa oli 65 vuotta täyttäneitä, ja 75 vuotta täyttäneestä väestöstä noin 4,2 prosenttia hoidettiin omaishoidon tuen avulla. Omaishoitajista puolet oli yli 65-vuotiaita.
Lisätietojaneuvotteleva virkamies Anne-Mari Raassina, p. 09 160 74438