Suositus toiminnallisten häiriöiden hoidon järjestämisestä lausunnolle
Noin 3-5 prosenttia väestöstä potee pitkittyneitä, toimintakykyä vaikeasti rajoittavia häiriöitä ja oireyhtymiä, joiden syy jää epäselväksi erikoissairaanhoidon tutkimusten jälkeen. Koska Suomesta puuttuvat yhteiset hoitokäytännöt, hoitoketjut ja hoidon porrastus toiminnallisiin häiriöihin, potilaita tutkitaan ja hoidetaan väärissä paikoissa tai turhaan. Tämä aiheuttaa huomattavaa rasitusta ja kustannuksia sekä potilaalle että terveydenhuoltojärjestelmälle.
Tämän vuoksi sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt asiantuntijaryhmää tekemään suosituksen toiminnallisten häiriöiden hoidon järjestämisestä. Suositusluonnos on nyt lausunnolla 20.5.2018 asti.
Vaikeissa toiminnallisissa häiriöissä esiintyvät oireet ovat tyypillisiä myös monissa hyvin tunnetuissa sairauksissa. Siksi toiminnallisen häiriön toteaminen edellyttää aina, että muut häiriöt on riittävällä varmuudella poissuljettu.
Toiminnallisten häiriöiden tunnistaminen ja hoitaminen vaatii osaamista. Suositusluonnoksessa ehdotetaan muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tiedon lisäämistä sekä hoitomuotojen sisältöjen kehittämistä.
Lisäksi esitetään malli hoidon porrastukseen. Hoito porrastettaisiin oireiden vaikeuden ja toimintakyvyn laskun mukaan. Perustasolla eli terveyskeskuksissa ja työterveyshuollossa olisi keskeinen rooli lievempien häiriöiden tunnistamisessa ja hoidossa sekä vaikeista oireista kärsivien potilaiden kannattelevassa hoidossa erikoissairaanhoidon jälkeen. Sairaanhoitopiireihin esitetään kaikkein vaikeimpien toiminnallisten häiriöiden hoitoon erikoistuneita yksiköitä tai työryhmiä.
- Luonnos asiantuntijaryhmän suositukseksi: Toiminnallisten häiriöiden hoidon järjestäminen
- Lausuntopyyntö
Lisätietoja
johtaja Tuija Kumpulainen, p. 02951
(Soittopyynnön voi jättää myös tekstiviestillä.)