Saamenkieliset palvelut turvaavat kulttuurin säilymistä

Saamelaiset ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa ja se asettaa Suomelle erityisiä velvoitteita ja haasteita saamelaiskulttuurin säilyttämiseksi ja edistämiseksi. Saamen kielten elvytysohjelmaa valmistellaan parhaillaan opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla. Sosiaali- ja terveysministeriö on mukana ohjelman valmistelussa.

Kaikkien kolmen saamen kielen sekä kulttuurin asema halutaan turvata niin saamelaisten kotiseutualueella kuin sen ulkopuolella.

"Noin 70 prosenttia saamenkielisistä lapsista asuu jo kotiseutualueen ulkopuolella, lähinnä pääkaupunkiseudulla, Rovaniemellä ja Oulussa. He tarvitsevat tukea kielen ylläpitoon, tämä koskee erityisesti lasten varhaiskasvatusta. Kotiseutualueella tarvitaan sitten tietenkin muitakin saamenkielisiä sosiaali- ja terveyspalveluja", sosiaalineuvos Viveca Arrhenius kertoo.

Vuodesta 2002 valtion budjetissa on ollut erityismääräraha saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen. Viime vuosina summa on ollut 600 000 euroa. Saamelaiskäräjät tekevät rahojen tarkoituksenmukaisesta kohdentamisesta suunnitelman, jonka mukaan kunnat sitten järjestävät palveluja.

"Määräraha on ollut suuri apu, vaikka se koskeekin vain kotiseutualuetta. Kuntien pitäisi kohdistaa kuitenkin myös omaa rahaa saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen, koska kunnalla on vastuu kaikista kuntalaisista", Arrhenius sanoo.

Omankielisen palvelun merkitys on suurin niille ryhmille, jotka eivät hallitse valtakieltä kunnolla. Saamenkielisiä palveluita onkin järjestetty erityisesti lapsille ja ikäihmisille. Lisäksi Arrhenius mainitsee dementoituvat ja kehitysvammaiset ihmiset sellaisina haavoittuvina ryhminä, joille saamenkieliset palvelut pitäisi turvata.

Toisaalta joissain palveluissa äidinkielen käyttö olisi tärkeää palvelun erityisluonteen vuoksi.

"Olen itse yllättynyt siitä, että mielenterveyspalveluja ei ole nähty niin tärkeinä. Itse asettaisin ne muiden terveyspalveluiden edelle, koska mielenterveysongelmia ei pysty selvittämään kuin omalla äidinkielellään", sanoo Arrhenius.

"Varsinkin sosiaali- ja terveydenhuollossa, myös päivähoidossa, henkilöstön pätevyys on tärkeää. Jos kielitaito asetetaan koulutuksen edelle, riskinä on, että vähemmistökielellä tarjotut palvelut ovat huonompilaatuisia. Haasteena onkin turvata riittävä määrä ammatillisesti pätevää ja kaksikielistä henkilöstöä sosiaali- ja terveydenhuollossa", Arrhenius toteaa.

"Kaksikielisyys kehittyy, kun lapsi oppii ensin hyvin äidinkielensä ja sitten myöhemmin valtakielen. Sen takia olisi tärkeää, että myös kotiseutualueen ulkopuolella olisi sellaisia palveluja tai tiloja, joissa eri sukupolvet voisivat toimia yhdessä saameksi. Myös vähemmistöllä itsellään on vastuu siitä, että lapset oppivat molemmat kielet ja kouluttautuvat", muistuttaa Arrhenius.

Käytännössä saamenkielisten palvelujen käyttäminen voi olla haastavaa pitempien etäisyyksien vuoksi. Vanhemmilta saatetaan myös vaatia tavallista enemmän oma-aloitteisuutta.

Ministeriö haluaa toimia esimerkkinä ottamalla saamelaisten näkökulman huomioon lainsäädännön valmistelussa. Käytännössä tämä tarkoittaa Saamelaiskäräjien kuulemista.

"Vaikka meillä ei ole mitään pysyvää neuvottelurakennetta, ministeriöllä kuitenkin on säännönmukainen neuvotteluyhteys Saamelaiskäräjiin. Tässä myös kuntien tulisi olla mukana. Nyt meillä on aika niukasti tietoa saamelaisalueen kuntien tilanteesta ja ongelmista", Arrhenius huomauttaa.

Vähemmistöjen tarpeet on muistettava myös ministeriön jakaessa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisrahoja. Kansallisesta terveydenhuollon kehittämisohjelmasta (Kaste) rahoitetaan Tenojoki-hanketta. Hankkeessa Utsjoen kunta selvittää mahdollisuuksia ostaa saamenkielisiä sosiaali- ja terveyspalveluita Norjan puolelta. Hanke osoittaa aikanaan, olisiko tässä yksi tulevaisuuden ratkaisu saamenkielisten palveluiden turvaamiseksi.

Toimittanut Milla Meretniemi

SaamelaiskäräjätLinkki toiselle sivustolle