Ministeri Huovinen: Sukupuolten palkkaero edelleen suuri Samapalkkaisuusohjelma saa jatkoa
"Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen Samapalkkaisuusohjelman johtoryhmä on päättänyt että kolmikantaista työtä sukupuolten palkkaerojen kaventamiseksi jatketaan. Tavoitteena tulisi olla, että vuoteen 2025 mennessä miesten ja naisten välinen palkkaero on korkeintaan 10 prosenttia" sanoi tasa-arvoasioista vastaava ministeri Susanna Huovinen tänään avatessaan Samapalkkafoorumin Helsingissä.
Vuonna 2006 käynnistetty Samapalkkaisuusohjelma päättyy ensi keväänä. Ohjelman tavoitteena on ollut kaventaa sukupuolten palkkaero 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Ohjelman aikana naisten ja miesten ero on kaventunut keskimäärin 20 prosentista 17 prosenttiin.
"Työ on siis vielä kesken. Viimeisten kahden vuoden aikana palkkaero ei ole kaventunut lainkaan. Naisten ja miesten palkkaeron pienentäminen voi onnistua vain jos naisten keskipalkat nousevat nopeammin kuin miesten. Tarvitaan siis euroja ja sukupuolten tasa-arvoa tukevaa sopimuspolitiikkaa."
Samapalkkaisuus on kansainvälinen ja kansallinen velvoite sekä perus- ja ihmisoikeus. Muun muassa YK:n naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen valvontaelin, CEDAW-komitea, on velvoittanut Suomea ryhtymään välittömiin toimiin sukupuolten palkkaeron poistamiseksi. Eteenpäin Suomessa on kuitenkin menty, vaikkakin hitaasti.
"Merkittäviä panostuksia on tehty palkkausjärjestelmiin, työpaikan tasa-arvosuunnitelmiin ja naisten työuriin. Aiempaa läpinäkyvämmistä palkkauskäytännöistä ovat hyötyneet eniten vaativimmissa tehtävissä toimivat naiset. Työpaikan tasa-arvosuunnitelmien kattavuutta ja laatua on parannettu. Myös työ- ja virkaehtosopimuksilla on pyritty vaikuttamaan sukupuolten palkkaeroon" muistutti Huovinen.
"On paljon näyttöä siitä, että oikeudenmukaiseksi koettu työelämä tuottaa hyvinvointia. Eriarvoinen palkka jäytää oikeudentajua ja haittaa naisten resurssien täysimääräistä käyttöä. Suomalaisen työelä-män kehittämisen visio on, että Suomen työelämä on Euroopan paras vuonna 2020. Mielestäni tasa-arvoinen palkkaus kuuluu tämän kehittämisstrategian osaksi" sanoi Huovinen.
Lisätietoja
Projektipäällikkö Outi Viitamaa-Tervonen, p. 0295 163 230, [email protected]
Muualla palvelussamme