Stop influenssa -materiaalia julkisiin tiloihin
Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ovat valmistelleet yhteistyössä influenssa A(H1N1) -kansalaismateriaalia. Stop influenssa -materiaaleissa palautetaan mieliin perusviestit, joiden avulla kansalaiset voivat myös itse estää viruksen leviämistä, välttyä sairastumasta ja hoitaa influenssaa.
Influenssa A(H1N1) -viruksen tartunnat ovat jo levinneet maailmanlaajuisesti. Suomessa viranomaiset varautuvat monin eri tavoin uuden influenssanviruksen aiheuttaman epidemian leviämiseen. Koska väestölle ei ole aiempien infektioiden tuomaa suojaa, taudin leviämistä ja vakavuutta on vaikea ennustaa. Stop influenssa -materiaaleissa tarjotaan tietoa ja keinoja, joilla tartuntoja voidaan estää ja hoitaa oireita kotona sekä ohjata riskiryhmiin kuuluvia ja vakavaoireisia hoitoon.
Kolmen ulkojulisteen sarja Stop influenssa katukuvaan ensiksiMaanantaina 10.8. keskeisille jalankulkijoiden reiteille ilmestyvät herätejulisteet: Pese kädet, Yski nenäliinaan tai hihaan ja Sairasta kotona. Julisteet ovat kahden viikon ajan esillä Helsingissä, Tampereella, Turussa, Vantaalla, Espoossa, Lahdessa, Kouvolassa, Oulussa, Seinäjoella, Rovaniemellä ja Kuopiossa.
Stop influenssa -aineistoja voi lähiviikkoina tulostaa verkossa olevasta materiaalipankista www.thl.fi, A(H1N1).
Lisätietojatiedottaja Pia Okamo, THL, puh. 020 610 7059