STM ja THL tiedottavat
Koronavirustartuntojen väheneminen hidastunut – sairaalahoidon tarve on pysynyt ennallaan
Uusien koronatapausten määrä on Suomessa edelleen vähentynyt, mutta viime viikolla raportoitu suotuisa kehitys on hidastunut. Viikolla 34 uusia tapauksia todettiin yhteensä 4 064, mikä on noin 300 vähemmän kuin edeltävällä viikolla, jolloin tapauksia todettiin 4 386. Tauti leviää edelleen erityisesti nuorten ja aikuisten rokottamattomien henkilöiden piirissä.
Kahden viimeksi kuluneen viikon aikana (16.–29.8.) uusia tartuntoja ilmaantui 152 sataatuhatta asukasta kohden, eli 18 prosenttia vähemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana (2.–15.8.), jolloin tartuntoja ilmaantui 185 sataatuhatta asukasta kohden.
Epidemia on tällä hetkellä voimakkain rokottamattomien työikäisten parissa, mutta heilläkin tapausmäärät ovat kääntyneet laskuun. Vaikka lapsilla on kesän epidemia-aallon myötä ollut enenevästi tapauksia, rokottamattomien työikäisten aikuisten henkilöiden koronavirustapausten ilmaantuvuus on silti korkeampi kuin alle 10-vuotiaiden lasten.
Ennätysmäärä testejä
Koronavirustesteissä on käyty edelleen aktiivisesti. Testejä tehtiin viime viikolla ennätysmäärä, yli 172 000 kappaletta. Positiivisten testien osuus testatuista näytteistä on yhä pienentynyt, ja oli viime viikolla 2,4 prosenttia. Todetuista tartunnoista 5 prosenttia oli peräisin ulkomailta, ja 0,5 % näistä tartunnoista seuranneita jatkotartuntoja.
Viiveetön tartunnanjäljitys ja karanteenitoimet ehkäisevät tehokkaasti jatkotartuntoja. Viikolla 34 karanteeniin asetettiin 11 123 henkilöä, noin viidennes vähemmän kuin edeltävällä viikolla. Osalla alueista tartunnanjäljitys on pahoin ruuhkautunut, ja eristysten ja karanteenien asettamisessa on viiveitä.
Suuri tapausmäärä kuormittaa huomattavasti perusterveydenhuoltoa ja heijastuu sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyyteen ja sitä kautta myös erikoissairaanhoidon potilaiden jatkohoidon järjestämiseen
Erikoissairaanhoidon tarve on viime viikkoina pysynyt kohtuullisen matalana. Koronapotilaita oli 1.9. sairaanhoitopiirien oman ilmoituksen mukaan sairaalahoidossa yhteensä 97, joista perusterveydenhuollon osastoilla 26, erikoissairaanhoidon osastoilla 50 ja teho-osastoilla 21 potilasta. Koko epidemian aikana tautiin liittyviä kuolemia on ilmoitettu 1.9. mennessä yhteensä 1 030.
Puolet väestöstä saanut toisen rokoteannoksen
Koko maassa noin 72 prosenttia väestöstä on saanut ainakin yhden rokoteannoksen ja toisen annoksen 50 prosenttia. 12-15-vuotiaiden ikäryhmässä jo noin 57 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Kaikissa yli 40-vuotiaiden ikäryhmissä ensimmäisen rokoteannoksen on saanut yli 80 prosenttia mutta nuorten aikuisten rokotustahti on hidastunut. Kaikkiaan 16–29-vuotiaista 71 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen
Epidemiologista tilannetta seurataan viikoittain. Tilannekatsaus julkaistaan torstaisin kello 10.
Tänään julkaistu epidemian seurantaraportti sekä edelliset raportit ovat luettavissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilla.
- Koronaviruksen seuranta (THL)
- Koronaepidemia: alueiden tilanne, suositukset ja rajoitukset (THL)
- Koronavirus lukuina (HUS)
- Toimintasuunnitelma covid-19 -epidemian hillinnän hybridistrategian toteuttamiseen (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2021:21)
- Koronaepidemian vaikutukset hyvinvointiin, palveluihin ja talouteen (THL)
- Covid-19-rokotusten edistyminen (THL)
- Suuntaviivat covid-19-epidemiaan liittyvien rajoitustoimien ja -suositusten hallitulle purkamiselle: Hallituksen muistio 20.4.2021 (VNK)
Lisätietoja:
Liisa-Maria Voipio-Pulkki, strategiajohtaja, STM, [email protected]
Pasi Pohjola, johtaja, STM, [email protected]
Mika Salminen, johtaja, THL, [email protected]
Otto Helve, ylilääkäri, THL, [email protected]