Haku

Hakusi sanalla 'epidemiat' tuotti 543 tulosta
Fess-haku
  1. 24.2.2022 | Sairaalahoidon tarve on pysynyt tasaisen korkealla tasolla. Kolmansien rokoteannosten ottamista suositellaan kaikille 18 vuotta täyttäneille. Kun rajoitukset keventyvät, ihmisten omaehtoiset toimet korostuvat tartuntojen leviämisen ehkäisyssä, koska epidemiatilanne on edelleen vakava.
    https://stm.fi/-/ihmisten-omaehtoiset-toimet-korostuvat-kun-epidemia-jatkuu-ja-koronarajoitukset-keventyvat
  2. Tartuntatautien neuvottelukunnan tehtävänä on: 1) seurata tartuntatautitilanteen yleistä kehitystä ja tartuntatautien vastustamistyön toteutumista, 2) tehdä tarvittaessa ehdotuksia tartuntatautien vastustamistyön ja sitä koskevan lainsäädännön kehittämisestä, 3) antaa lausuntoja valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittävistä tartuntatautien vas-tustamistyöhön liittyvistä kysymyksistä, 4) seur...
    https://stm.fi/hanke?tunnus=STM071:00/2016
  3. 29.4.2021 | Uusien koronavirustapausten määrät jatkavat laskemistaan, mikä kertoo siitä, että Suomessa epidemia on toistaiseksi rauhoittumassa. Annetut suositukset ja rajoitukset ovat selvästi tuottaneet tulosta ja estäneet tartuntoja. Kevään edetessä rokotusten eteneminen ja kausivaihtelu alkavat tukemaan epidemiatilanteen kohenemista. Kansalaisten kiitettävä suositusten ja rajoitusten noudattaminen on myös edesauttanut epidemian rauhoittumista.
    https://stm.fi/-/koronavirustapausten-maarat-edelleen-laskussa-epidemia-on-toistaiseksi-rauhoittumassa
  4. 10.3.2026 | Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi tartuntatautilaista. Lakiuudistuksen tavoitteena on tehostaa tartuntatautien torjuntaa sekä vahvistaa varautumista epidemioihin ja pandemioihin. Lausuntoja voi antaa 10.3.–3.5.2026.
    https://stm.fi/-/stm-pyytaa-lausuntoja-tartuntatautilaista
  5. Suomen viranomaisten vastuut tartuntatautien torjunnassa.
    https://stm.fi/tartuntataudit_vastuut
  6. Tälle sivulle on koottu kaikki sosiaali- jaa terveysministeriön antamat ohjeet koronavirustilanteessa.
    https://stm.fi/stm-ohjeet-koronavirustilanteessa
  7. Covid-19 on heinäkuusta 2023 alkaen luokiteltu valvottavaksi tartuntataudiksi samalla kun pandemian aiheuttanut uusi koronavirus SARS-CoV-2 poistettiin yleisvaarallisten tartuntatautien luettelosta.
    https://stm.fi/korona
  8. 18.3.2021 | EU-maiden tilanne – 14 vrk ilmaantuvuus Viikot 8-9 18.3.2021 https://www.ecdc.europa.eu/en/covid-19/situation-updates/weekly-maps-coordinated-restriction-free-movement • Ilmoitettuja tapauksia yhteensä: 69 497 (+ 804 tapausta) • I l maantuvuus: >1...
    https://stm.fi/documents/1271139/65720186/koronainfo+diat.pdf/2582f8b2-7080-f503-aa5a-5181ea9efc24?t=1616052451649
  9. 15.4.2021 | https://www.ecdc.europa.eu/en/covid-19/situation-updates/weekly-maps-coordinated-restriction-free-movement EU/EEA-maiden tilanne – 14 vrk ilmaantuvuus Viikot 12-13 Uudet COVID-19 tapaukset (päivittäin) 300 000 6 000 Kuolemantapaukset (päivittäin) ...
    https://stm.fi/documents/1271139/70808082/150421_STM_THL_tilannekatsaus.pdf/2f0221e7-0a35-bf0c-4a0d-e2ce6e375fd4?t=1618468268304
  10. 1.4.2021 | 1.4.2021 1.4.2021 https://www.ecdc.europa.eu/en/covid-19/situation-updates/weekly-maps-coordinated-restriction-free-movement Viro: 1286/14vrk/100t Puola: 961/14vrk/100t Ranska: 709/14vrk/100t EU-maiden tilanne – 14 vrk ilmaantuvuus Viikot 10-11 Es...
    https://stm.fi/documents/1271139/68267877/uusin+STM+THL+COVID-19+tilannekatsaus+1.4.2021_FINAL.pdf/0a7a3880-f2fe-7e1e-9f1d-12ac69e0db46?t=1617266332608
  11. 29.12.2020 | Maailmanlaajuisesti yli 76 miljoonaa tapausta ja noin 1,7 miljoonaa tautiin menehtynyttä 12/29/2020https://www.ecdc.europa.eu/en/geographical-distribution-2019-ncov-cases 2 Iso-Britannia ja Etelä-Afrikka – koronatapausten ilmaantuvuus noussut 29.1...
    https://stm.fi/documents/1271139/51864465/STM_THL_koronainfo-20201229.pdf/9ae97f8b-9b4a-a63c-a019-1424d6aa4bde?t=1609234458988
  12. 26.1.2021 | TILANNEKATSAUS KORONAVIRUS- TILANTEESTA https://www.ecdc.europa.eu/en/covid-19/situation-updates/weekly-maps-coordinated-restriction-free-movement 26.1.2021 • Ilmoitettuja tapauksia yhteensä: 43120 (+348) • Ilmaantuvuus: 70,4 / 100 000 väestö / 14...
    https://stm.fi/documents/1271139/57527712/COVID-19+tilannekatsaus+26.1.2021,+Taneli+Puumalainen,+THL.pdf/096efbf0-3690-4463-25f9-912dfa060183?t=1611666873149
  13. 4.3.2021 | 4.3.2021 Maailmanlaajuisesti yli 114 miljoonaa tapausta ja yli 2,5 miljoonaa tautiin menehtynyttä 3/4/2021 https://www.ecdc.europa.eu/en/geographical-distribution-2019-ncov-cases https://covid19.who.int/ 2 EU-maiden tilanne – 14 vrk ilmaantuvuus V...
    https://stm.fi/documents/1271139/63557268/tilannekatsaus+4.3.2021.pdf/92bce93e-b1c9-054b-8839-076983929a81?t=1614842850179
  14. 10.12.2020 | Globaali tilanne – ilmaantuvuus viimeisen 14 vrk aikana /100 000 https://www.ecdc.europa.eu/en/geographical-distribution-2019-ncov-cases EU-maiden tilanne – 14 vrk alueellinen ilmaantuvuus Viikot 45-46 Viikot 47-48 https://www.ecdc.europa.eu/en/co...
    https://stm.fi/documents/1271139/49769174/COVID-19+tilannekatsaus+10.12.2020.THL+ja+STM_uusi.pdf/b26ec460-e2b5-f70f-279b-803af9a6574d?t=1607586984923
  15. 29.9.2021 | TOIMENPIDESUOSITUKSET EPIDEMIAN LEVIÄMISEN ESTÄMISEKSI Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt hybridistrategian toimintasuunnitelman ja siihen liittyvien toimenpidesuositusten päivittämistyön. Ennen päivityksen loppuun saattamista noudatet...
    https://stm.fi/documents/1271139/63746544/31082021_Ohjauskirje_Toimenpidesuositukset+epidemian+levi%C3%A4misen+est%C3%A4miseksi.pdf/f441149a-4c41-b3e4-19b4-dcd698b8185c?t=1632913118548
  16. 17.12.2020 | Globaali tilanne – ilmaantuvuus viimeisen 14 vrk aikana /100 000 (14.12.2020) https://www.ecdc.europa.eu/en/geographical-distribution-2019-ncov-cases - 71 503 614 tapausta - 1 612 833 kuollutta EU-maiden tilanne – 14 vrk alueellinen ilmaantuvuus –...
    https://stm.fi/documents/1271139/50959163/STM_THL_koronainfo_171220_Puumalainen_LMVP_verkkoon.pdf/8d5dfdb5-dbc7-1216-9462-7b01c4509827?t=1608189540687
  17. Korona-tiedonhallintaratkaisujen kansainvälisestä yhteistyöstä vastaava työryhmä STM055:00/2020 Kehittäminen Hankkeen perustiedot Päättynyt Hankenumero STM055:00/2020 Asianumerot VN/10578/2020 Asettaja sosiaali- ja terveysministeriö Toimikausi/aik...
    https://stm.fi/hanke?tunnus=STM055:00/2020
  18. 14.4.2022 | Tausta ja tilannekuva Loppuvuonna 2021 ilmaantunut omikron- virusmuunnos levisi ennen näkemättömällä laajuudella ja nopeudella väestöön, lisäten sairaalahoidon tarvetta ja epidemian torjuntatoimien perusterveydenhuollolle aiheuttamaa kuormitusta m...
    https://stm.fi/documents/1271139/104717833/9.2.2022_Alueellisina+epidemian+torjuntatoimenpitein%C3%A4+k%C3%A4ytett%C3%A4vien+rajoitusten+harkinta+talvella+2022.pdf/92d17e71-ebed-0b4a-bd42-c8b868ae41ee?t=1649939301917
  19. Ympäristöterveys Sosiaali- ja terveysministeriö pyrkii tunnistamaan, ehkäisemään ja poistamaan elinympäristössä esiintyviä terveyshaittoja. Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa terveydensuojelua ja vastaa terveydensuojelulainsäädännön kehittämise...
    https://stm.fi/ymparistoterveys
  20. 21.12.2021 | Hallitus on neuvotellut tiistaina 21. joulukuuta koronatilanteesta ja linjannut uusista rajoituksista ja muista tarvittavista toimenpiteistä. Rokotuskattavuuden noston lisäksi tarvitaan sekä valtakunnallisia että alueellisia tehokkaasti lähikontakteja rajoittavia toimia, joilla epidemian leviämistä voidaan hidastaa. Näin saadaan lisäaikaa kolmansien rokoteannosten antamiselle.
    https://stm.fi/-/194055633/hallitukselta-linjauksia-uusista-koronarajoituksista-rokotukset-edelleen-avain-epidemian-hallintaan
  21. 29.9.2021 | RAJOITUSTOIMENPITEET VIRUSMUUNNOKSEN JA EPIDEMIAN LEVIÄMISEN ESTÄMISEKSI Sosiaali- ja terveysministeriö on 1.3.2021 antamallaan kirjeellä Rajoitustoimenpiteet virusmuunnoksen ja epidemian leviämisen estämiseksi – tason kaksi käyttöönotto ohjannut ...
    https://stm.fi/documents/1271139/63746544/8.4.2021_STM+Ohjauskirje_Rajoitustoimenpiteet+virusmuunnoksen+ja+epidemian+levi%C3%A4misen_.pdf/5c250734-d7a9-1a6b-3261-bda000fc78cf?t=1632913119811
  22. 29.9.2021 | RAJOITUSTOIMENPITEET VIRUSMUUNNOKSEN JA EPIDEMIAN LEVIÄMISEN ESTÄMISEKSI Sosiaali- ja terveysministeriö on 1.3.2021 ja 9.4.2021 antamillaan kirjeillä Rajoitustoimenpiteet virusmuunnoksen ja epidemian leviämisen estämiseksi ohjannut leviämisvaiheen...
    https://stm.fi/documents/1271139/63746544/23042021_STM_Ohjauskirje+RAJOITUSTOIMENPITEET+VIRUSMUUNNOKSEN+JA+EPIDEMIAN+LEVI%C3%84MISEN.pdf/a4d8f665-a610-fd74-cd82-b5fc55fbda52?t=1632913118771
  23. 22.12.2021 | Valtioneuvosto on antanut periaatepäätöksen valtakunnallisen hätäjarrumekanismin käyttöönotosta. Koronaepidemian hallinnassa siirrytään takaisin laajoihin rajoituksiin ja suosituksiin, joita ohjataan valtakunnallisesti voimassa olevalla lainsäädännöllä. 
    https://stm.fi/-/koronan-torjunnassa-otetaan-kayttoon-hatajarru-tavoitteena-hidastaa-epidemian-leviamista
  24. Koronavirusepidemiaa koskevat infot ja tilannekuvat Sosiaali- ja terveysministeriön järjestämien koronavirusepidemiaa koskevien tiedotustilaisuuksien linkit, tallenteet ja esitysaineistot julkaistaan tällä sivulla. STM:n järjestämien infojen talle...
    https://stm.fi/korona-tilannekuvat
  25. Tartuntatautien neuvottelukunnan tehtävänä on: 1) seurata tartuntatautitilanteen yleistä kehitystä ja tartuntatautien vastustamistyön toteutumista, 2) tehdä tarvittaessa ehdotuksia tartuntatautien vastustamistyön ja sitä koskevan lainsäädännön kehittämisestä, 3) antaa lausuntoja valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittävistä tartuntatautien vas-tustamistyöhön liittyvistä kysymyksistä, 4) seur...
    https://stm.fi/hanke?tunnus=STM067:00/2013
  26. Tartuntatautien valvonnan määräraha Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ilmoittaa haettavaksi avustukset tartuntatautien valvonnan määrärahasta. Vuoden 2026 tartuntatautien valvonnan määrärahan avustusten hakuaika on 1.10. – 14.11.2025 . Jaettava...
    https://stm.fi/rahoitus-ja-avustukset/tartuntatautien-valvonnan-maararahat
  27. Tartuntatautien neuvottelukunta, 1.6.2020-31.5.2023 STM052:00/2020 Toimielin Hankkeen perustiedot Päättynyt Hankenumero STM052:00/2020 Asianumerot VN/9455/2020 Asettaja sosiaali- ja terveysministeriö Toimikausi/aikataulu 1.6.2020 – 31.5.2023 Asett...
    https://stm.fi/hanke?tunnus=STM052:00/2020
  28. 19.9.2025 | WHO:n pandemiasopimus hyväksyttiin WHO:n yleiskokouksessa 20.5.2025. Sopimukseen neuvotellaan vielä patogeenien saatavuutta ja hyötyjenjakoa koskeva liite. Liitteestä käytiin neuvotteluja Genevessä 15.–19.9.2025.
    https://stm.fi/-/who-n-pandemiasopimukseen-neuvotellaan-liite-taudinaiheuttajien-saatavuudesta-ja-hyotyjenjaosta
  29. 10.12.2020 | Hallitus keskusteli neuvottelussaan 9. joulukuuta hallituksen käyttöön laadituista skenaarioista. Skenaarioita on kolme, ja niissä tarkastellaan mahdollisia epidemiologisia kehityskulkuja ja niiden taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Skenaarioiden aikajänne ulottuu joulukuusta 2020 kesäkuun 2021 loppuun.
    https://stm.fi/-/194055633/hallitus-keskusteli-epidemian-sosiaalisia-ja-taloudellisia-vaikutuksia-tarkastelevista-skenaarioista
  30. 28.8.2025 | Sosiaali- ja terveysministeriön asettama asiantuntijatyöryhmä selvitti, miten kliinisen mikrobiologian laboratoriotoiminta on Suomessa viime vuosina muuttunut ja miten sitä pitäisi kehittää. Työryhmä julkisti loppuraporttinsa 22.8.2025.
    https://stm.fi/-/luotettava-laboratorioanalytiikka-auttaa-suojaamaan-vaestoa-tartuntataudeilta
  31. Suomen tartuntatautilainsäädäntö uudistetaan vuosien 2023–2025 aikana. Sosiaali- ja terveysministeriö asettaa hankkeelle ohjausryhmän sekä valmistelutyöryhmän. Tavoitteena on tehostaa tartuntatautien torjuntaa sekä vahvistaa varautumista epidemioihin ja pandemioihin.
    https://stm.fi/hanke?tunnus=STM071:00/2023
  32. Sosiaali- ja terveysministeriön yleistiedoksiannot koronavirustilanteessa.
    https://stm.fi/stm-yleistiedoksiannot-korona
  33. Koronavirusepidemiasta aiheutuvien kustannusten korvaaminen kunnille.
    https://stm.fi/korona-kustannusten-korvaukset
  34. Usein kysyttyä koronakorvauksista kunnille Tälle sivulle on koottu kysymyksiä ja vastauksia valtionavustuksesta, jolla kunnille, kuntayhtymille ja Ahvenanmaan maakunnalle korvataan covid-19-epidemiasta aiheutuneita kustannuksia vuonna 2022. Valtio...
    https://stm.fi/korona-kustannusten-korvaukset/ukk
  35. Vuoden 2022 valtionavustushaut Alla listattuna valtionavustushakuja vuonna 2022. Päättyneet valtionavustushaut Valtionavustus julkiselle sosiaali- ja terveydenhuollolle covid-19-epidemian lisäkustannuksiin Vuoden 2022 korvauksista järjestetään vai...
    https://stm.fi/vuoden-2022-valtionavustushaut
  36. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain 3 luvun väliaikaisesta muuttami- sesta ja sairausvakuutuslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännök- sen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä e...
    https://stm.fi/delegate/file/112808
  37. 27.6.2025 | Tasavallan presidentti on vahvistanut kansallisesti kansainvälisen terveyssäännöstön (IHR) muutokset. Eduskunta hyväksyi muutokset täysistunnossa 18.6.2025. IHR on kansainvälinen sopimus, jonka tarkoituksena on ehkäistä, torjua ja hallita tartuntatautien leviämistä kansainvälisesti.
    https://stm.fi/-/suomi-hyvaksyi-kansallisesti-kansainvaliseen-terveyssaannostoon-tehdyt-muutokset
  38. 14.3.2025 | Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti 11.3. sidosryhmätilaisuuden, jossa keskusteltiin WHO:ssa neuvoteltavasta pandemiasopimuksesta. Sopimuksen tavoitteena on vahvistaa kansainvälistä varautumista pandemioihin ja muihin terveysuhkiin.
    https://stm.fi/-/sidosryhmat-keskustelivat-who-n-pandemiasopimuksesta
  39. 20.5.2025 | Maailman terveysjärjestö WHO:n yleiskokous järjestetään Genevessä 19.–27.5. Suomen valtuuskuntaa kokouksessa on johtanut sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen. Kokouksessa hyväksyttiin 20.5. WHO:n uusi pandemiasopimus.
    https://stm.fi/-/who-n-yleiskokous-hyvaksyi-uuden-pandemiasopimuksen
  40. 17.4.2025 | Neuvottelut WHO:n uudesta pandemiasopimuksesta saatiin päätökseen 16.4. ja sopimus on tarkoitus hyväksyä WHO:n yleiskokouksessa toukokuussa.
    https://stm.fi/-/who-n-jasenmaat-paasivat-sopuun-uudesta-pandemiasopimuksesta
  41. 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettua lakia. Es...
    https://stm.fi/delegate/file/198135
  42. 12.4.2024 | Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uudistetun sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen pandemiavarautumissuunnitelman, jonka tavoitteena on edistää terveysturvallisuutta ja torjua haittoja, joita pandemia ihmisille ja yhteiskunnalle aiheuttaa.
    https://stm.fi/-/uudessa-pandemiavalmiussuunnitelmassa-huomioitiin-koronavuosien-kokemuksia
  43. 27.5.2024 | Maailman terveysjärjestö WHO:n 77. yleiskokous järjestetään 27.5 – 1.6. 2024 Genevessä. Kyseessä on yksi järjestön merkittävimmistä yleiskokouksista vuosiin. Suomen edustajana kokoukseen osallistuu sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen.
    https://stm.fi/-/sosiaaliturvaministeri-sanni-grahn-laasonen-who-n-yleiskokoukseen-geneveen
  44. 6.10.2025 | PÄÄTÖS 10.2.2025 1 (1) VN/27474/2024 Sosiaali- ja terveysministeriö Meritullinkatu 8, Helsinki | PL 33, 00023 Valtioneuvosto 0295 16001 | stm.fi | @STM_Uutiset Tartuntatautien valvonnan vuoden 2025 määrärahasta rahoitettavat hankkeet Valtion talou...
    https://stm.fi/documents/1271139/1360026/2025%20P%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s%20%20K%C3%A4ytt%C3%B6suunnitelma.pdf/e900da9a-3902-f350-2412-e9c9014249e2?t=1759750884751
  45. 19.3.2024 | Maailman terveysjärjestö WHO:ssa valmistellaan pandemiasopimusta, jonka avulla pyritään parantamaan kansainvälistä pandemiavarautumista ja -vastetta. Sopimuksesta neuvotellaan seuraavan kerran 18.–29.3. Genevessä, ja Suomi on neuvotteluissa mukana.
    https://stm.fi/-/who-n-pandemiasopimuksesta-neuvotellaan-18.-29.3.-genevessa
  46. 21.12.2023 | Suomen tartuntatautilainsäädäntö uudistetaan vuosien 2023–2025 aikana. Uudistuksen aikana järjestetään useita teematyöpajoja, joissa keskeiset sidosryhmät pääsevät esittämään näkemyksiään. Ensimmäinen työpaja järjestettiin 18.12. teemalla elinkeinotoiminta ja työ.
    https://stm.fi/-/tyopajassa-toivottiin-etta-tartuntatautilaista-tulee-yhdenvertaisempi-eri-toimialoja-kohtaan
  47. 21.9.2023 | Suomen tartuntatautilainsäädäntö uudistetaan vuosien 2023–2025 aikana. Sosiaali- ja terveysministeriö asettaa hankkeelle ohjausryhmän sekä valmistelutyöryhmän. Tavoitteena on tehostaa tartuntatautien torjuntaa sekä vahvistaa varautumista epidemioihin ja pandemioihin.
    https://stm.fi/-/tartuntatautilainsaadanto-uudistetaan-vuosina-2023-2025
  48. 23.10.2025 | Tartuntatautien valvonnan määrärahan valtion-avustushaku vuodelle 2026 7.10.2025 Tartuntatautien valvonnan määrärahan valtionavustushaku vuodelle 2026 Sisältö Yleisesti tulevasta hausta Valtionavustusten kehittämishanke ja uusi järjestelmä - mikä ...
    https://stm.fi/documents/1271139/232012623/2025_10_07_Hakijainfon_esitykset.pptx/bd1c637c-4f41-bfdc-d159-c1ac19e2a3f7?t=1761222911421
  49. 27.1.2025 | Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi, jonka avulla toteutettaisiin kansallisesti kansainvälisen terveyssäännöstön (IHR) muutokset. Lausuntoaika on 27.1.–7.3.2024.
    https://stm.fi/-/stm-pyytaa-lausuntoja-kansainvalisen-terveyssaannoston-muutosten-toteutuksesta
  50. 26.4.2023 | Suomi osallistuu uuden kansainvälisen pandemiasopimuksen valmisteluun. Suomen tavoitteena on, että sopimuksella parannetaan globaalia terveysturvallisuutta. Suomi kuitenkin korostaa valtioiden omaa vastuuta terveysturvallisuudesta ja siihen varautumisesta.
    https://stm.fi/-/sidosryhmia-kuultiin-who-n-pandemiasopimuksen-neuvotteluista
  51. 13.7.2022 | Yhteiskunnassa on levinnyt laajasti näkemys, että korona olisi ohi ja olisimme siirtyneet jo epidemian jälkeiseen aikaan. Kansainvälinen kehitys ei tue tällaista näkemystä.
    https://stm.fi/-/korona-tappaa-edelleen
  52. 5.12.2022 | Maailman terveysjärjestö WHO:ssa valmistellaan uutta kansainvälistä pandemiasopimusta parantamaan pandemiavarautumista ja -vastetta. Tavoitteena on, että sopimus valmistuu vuoden 2024 toukokuussa. Tuoreimmat neuvottelut käydään 5.–7.12. Genevessä.
    https://stm.fi/-/genevessa-neuvotellaan-talla-viikolla-who-n-tulevasta-pandemiasopimuksesta
  53. 17.2.2022 | Koronaepidemia on tasaantunut parin viimeisen viikon aikana. Sairaalahoidon tarve on pysynyt tasaisen korkealla tasolla ja tehohoidon kuormitus samalla tasolla kuin viime viikolla. Kolmansien rokoteannosten ottamista suositellaan kaikille 18 vuotta täyttäneille, mutta erityisen tärkeää se on riskiryhmille ja 60 vuotta täyttäneille. Rajoitusten keventyessä korostuvat ihmisten omaehtoiset toimet tartuntojen leviämisen estämiseksi.
    https://stm.fi/-/koronaepidemia-on-tasaantunut-sairaalahoidon-tarve-viela-suurta
  54. 24.3.2022 | Suomen koronavirusepidemia ei osoita laantumisen merkkejä, joskin epidemian voimakkuudessa on alueellista vaihtelua. Sairaalahoito on edelleen kuormittunutta. Tehohoidon tarve on pysynyt ennallaan. Rokotukset suojaavat vakavalta koronataudilta edelleen hyvin. Rajoitusten kevennyttyä korostuvat ihmisten omaehtoiset toimet tartuntojen leviämisen estämiseksi.
    https://stm.fi/-/koronapotilaita-edelleen-paljon-sairaalahoidossa-omaehtoiset-toimet-tartuntojen-leviamisen-estamiseksi-tarkeita
  55. 19.5.2022 | Koronavirus levisi vuoden 2022 alkupuolella väestössä laajasti myös ikääntyneiden keskuudessa. Tämä johti koronatartuntaan 30 vuorokauden sisällä liittyvän kuolleisuuden nousuun, joka on kuitenkin kääntynyt selvään laskuun huhti-toukokuun vaihteessa. Huomattavista tartuntamääristä huolimatta vähintään kolme rokotusannosta saaneiden kuolleisuus on pysytellyt selvästi muita alhaisemmalla tasolla. Yli puolet 80 vuotta täyttäneistä on saanut neljännen rokoteannoksen.
    https://stm.fi/-/yli-puolet-80-vuotta-tayttaneista-on-saanut-neljannen-rokoteannoksen
  56. 2.6.2022 | Koronaepidemian tilannekuva- ja mallinnusryhmän toimikausi päättyy kesäkuussa 2022. Joka toinen viikko julkaistu tilannearvioraportti, jossa on seurattu koronaepidemiaa ja sen hillitsemiseksi tehtyjä toimia, jää nyt tauolle ja syksyn mahdollisiin käytäntöihin palataan myöhemmin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) seuraa edelleen koronaepidemian etenemistä ja julkaisee tiedot verkkosivuillaan.
    https://stm.fi/-/koronaepidemian-tilannekuva-ja-mallinnusryhma-julkaisee-toistaiseksi-viimeisen-raporttinsa
  57. 21.4.2022 | Erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa hoidettavien koronapotilaiden määrä on laskenut hieman. Rokotukset suojaavat vakavammilta tautimuodoilta edelleen hyvin. Neljänsiä koronarokoteannoksia suositellaan 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille sekä 80 vuotta täyttäneille ja kaikille hoivakodeissa asuville iäkkäille.
    https://stm.fi/-/kolmesti-koronarokotetuista-80-vuotta-tayttaneista-alle-puolet-on-saanut-neljannen-annoksen-sairaalahoidon-tarve-painottuu-iakkaampiin
  58. 5.5.2022 | Erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa hoidettavien koronapotilaiden määrä on huhtikuun aikana kääntynyt laskuun. Myös jätevesiseurannan tulokset viittaavat epidemian laskusuuntaan. Neljänsiä koronarokoteannoksia suositellaan 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille sekä 80 vuotta täyttäneille ja kaikille hoivakodeissa asuville iäkkäille.
    https://stm.fi/-/sairaalahoitoa-tarvitsevien-koronapotilaiden-maara-on-kaantynyt-laskuun
  59. 3.3.2022 | Kolmansien rokoteannosten ottamista suositellaan kaikille 18 vuotta täyttäneille. Koronarajoitukset ovat keventyneet, mutta ihmisten on edelleen tärkeä pysyä sairaana kotona, käyttää maskia julkisissa sisätiloissa sekä huolehtia hyvästä käsihygieniasta.
    https://stm.fi/-/sairaalahoidossa-on-edelleen-paljon-koronapotilaita
  60. 7.4.2022 | Koronavirusepidemia ei edelleenkään osoita laantumisen merkkejä Suomessa. Erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa hoidettavien potilaiden kokonaismäärä on pysytellyt korkealla tasolla vuodenvaihteesta 2021−2022 asti. Rokotukset suojaavat vakavammilta tautimuodoilta edelleen hyvin. Ihmisten omaehtoiset toimet ovat tärkeitä tartuntojen ehkäisyssä.
    https://stm.fi/-/sairaalahoidossa-olevien-koronapotilaiden-maara-pysyy-korkealla-tasolla
  61. 10.3.2022 | Koronavirusta kiertää väestössä edelleen laajasti. Rokotteet suojaavat kuitenkin edelleen hyvin vakavaa tautia vastaan. Riskiryhmäläisten ja yli 60-vuotiaiden on erityisen tärkeää ottaa kaikki kolme rokoteannosta. Rajoitusten keventyessä korostuvat ihmisten omaehtoiset toimet tartuntojen leviämisen estämiseksi.
    https://stm.fi/-/koronaa-esiintyy-laajasti-mutta-rokotteet-antavat-hyvan-suojan-vakavaa-tautia-vastaan
  62. 2.6.2022 | Hallituksen esitys tartuntatautilain väliaikaisista muutoksista on lausunnolla 1.6–24.7.2022. Tarkoituksena on palauttaa tartuntatautilakiin osa väliaikaisista pykälistä, joiden avulla koronaepidemiaa voidaan tarvittaessa hillitä. Rajoituksiin turvaudutaan vain, jos epidemiatilanne sitä ehdottomasti vaatii.
    https://stm.fi/-/tartuntatautilain-muutoksista-pyydetaan-lausuntoja
  63. 14.7.2022 | Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman koronaepidemian tilannekuva- ja mallinnusryhmän toimikausi päättyi kesäkuussa 2022. Säännöllisesti julkaistu tilannearvioraportti jäi samalla tauolle. STM seuraa kuitenkin epidemiatilannetta jatkuvasti yhteistyössä THL:n kanssa.
    https://stm.fi/-/stm-ja-thl-seuraavat-koronatilannetta-ja-varautuvat-syksyyn
  64. 10.2.2022 | Epidemian aiheuttama sairaalahoidon tarve on pysynyt tasaisen korkealla tasolla kahden viikon ajan. Tehohoidon kuormitus on laskenut huomattavasti tammikuun puolivälin jälkeen. Kolmannet rokotusannokset ovat tärkeä keino estää vakavia tautimuotoja ja hillitä sairaalahoidon kuormitusta.
    https://stm.fi/-/koronaepidemian-tilannekuva-olennaisesti-ennallaan
  65. 5.1.2022 | Suomessa todettiin 7 vuorokauden aikana (26.12.2021–1.1.2022) arviolta yli 38 700 uutta koronavirustapausta, edellisen viikon aikana todettiin noin 19 600 tapausta. 4.1.2022 mennessä on todettu yhteensä 363 varmistettua omikron-löydöstä. Sairaalahoidon kokonaiskuormitus on kasvanut, ja tehohoidon tarve on pysynyt samalla korkealla tasolla.
    https://stm.fi/-/suomessa-viikossa-lahes-39-000-uutta-koronavirustapausta-sairaala-hoidon-kuormitus-edelleen-huolestuttavaa
  66. 14.9.2021 | Koronavirustestaus kohdistuu jatkossa ensisijaisesti virukselle altistuneiden, rokottamattomien oireisten sekä rokottamisen jälkeenkin vakavalle koronavirusinfektiolle alttiiden henkilöiden testaamiseen, todetaan sosiaali- ja terveysministeriön päivitetyssä kansallisessa covid-19-testaus- ja jäljitysstrategiassa.
    https://stm.fi/-/kansallinen-koronatestaus-ja-jaljitysstrategia-paivitettiin-testausta-ja-jaljitysta-halutaan-kohdentaa-entista-paremmin
  67. 2.9.2021 | Uusien koronatapausten määrä on Suomessa edelleen vähentynyt, mutta viime viikolla raportoitu suotuisa kehitys on hidastunut. Viikolla 34 uusia tapauksia todettiin yhteensä 4 064, mikä on noin 300 vähemmän kuin edeltävällä viikolla, jolloin tapauksia todettiin 4 386. Tauti leviää edelleen erityisesti nuorten ja aikuisten rokottamattomien henkilöiden piirissä.
    https://stm.fi/-/koronavirustartuntojen-vaheneminen-hidastunut-sairaalahoidon-tarve-on-pysynyt-ennallaan
  68. 30.9.2022 | Eri tahot käyvät parhaillaan läpi maailmaa ravistelleen koronapandemian oppeja. Maailman terveysjärjestö WHO:ssa valmistellaan uutta pandemiasopimusta parantamaan pandemiavarautumista ja -vastetta. STM järjesti sidosryhmille keskustelutilaisuuden sopimusneuvotteluista 28.9.
    https://stm.fi/-/saatytalolla-keskusteltiin-who-n-tulevasta-pandemiasopimuksesta
  69. 5.8.2021 | Uusien koronatapausten määrä on kasvanut 56 prosenttia viikon aikana. Viikolla 30 (26.7.-1.8.) uusia tapauksia todettiin yhteensä 4574, kun edeltävällä viikolla tapauksia todettiin 2925.
    https://stm.fi/-/koronatartuntojen-maara-kasvoi-lahes-60-prosenttia-viikossa
  70. 12.8.2021 | Uusien koronatapausten määrä on hieman kasvanut verrattuna edelliseen viikkoon. Viikolla 31 (2.-8.8.) uusia tapauksia todettiin yhteensä 5 017, kun edeltävällä viikolla tapauksia todettiin 4 618. Koronaepidemia leviää tällä hetkellä erityisesti rokottamattomien nuorten aikuisten keskuudessa. Koronatestejä tehtiin valtakunnallisesti noin 133 000, joista positiivisten näytteiden osuus oli 3,8 prosenttia.
    https://stm.fi/-/koronatartuntojen-maara-kasvaa-edelleen-karanteenimaarayksia-lahes-9900
  71. 15.7.2021 | Uusia koronatapauksia todettiin yhteensä 1 651 viimeisen täyden kalenteriviikon aikana (viikko 27, 5. 11.7.). Tapausmäärä on ollut kasvussa viimeiset kolme viikkoa. Kesäkuun puolivälissä (viikolla 24) todettiin noin 540 tapausta, jonka jälkeen tapausmäärä on noin kolminkertaistunut.
    https://stm.fi/-/koronatartuntoja-paljon-nuorten-aikuisten-baari-ja-juhlailloissa-sairaalakuormitus-maltillista-
  72. 19.8.2021 | Uusien koronatapausten määrä on pysynyt lähes samalla tasolla verrattuna edelliseen viikkoon. Viikolla 32 (9.-15.8.) uusia tapauksia todettiin yhteensä 5163, kun edeltävällä viikolla tapauksia todettiin 5072. Koronatartunnat leviävät tällä hetkellä erityisesti rokottamattomien nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa.
    https://stm.fi/-/koronatartuntojen-maara-on-edelleen-korkea-kasvu-tasaantunut
  73. 16.9.2021 | Uusien koronavirustapausten määrät Suomessa ovat hiljakseen vähentyneet jo neljättä viikkoa. Viikolla 36 (6.–12.9.) uusia koronavirustapauksia todettiin yhteensä 3 119, mikä oli noin 750 tapausta vähemmän kuin edeltävällä viikolla, jolloin tapauksia todettiin 3 887. Epidemia leviää edelleen erityisesti rokottamattomien 20-49-vuotiaiden ryhmässä.
    https://stm.fi/-/koronavirustartunnat-vahenevat-hitaasti-erikoissairaanhoidon-kuormitus-pysynyt-ennallaan
  74. 3.2.2022 | Kolmansien rokoteannosten ottaminen on erityisen tärkeää 60 vuotta täyttäneille ja riskiryhmille.
    https://stm.fi/-/suomessa-koronasta-johtuvan-tehohoidon-tarve-selvassa-laskussa
  75. 2.12.2021 | Uusien koronavirustapausten määrä Suomessa nousee edelleen. Viikolla 47 todettiin yli 8 000 uutta koronatapausta. Määrä on yli 500 enemmän kuin edeltävällä viikolla 46. Kahden viimeksi kuluneen viikon aikana (15.–28.11.) uusia koronatartuntoja ilmaantui Suomessa 279 sataatuhatta asukasta kohden. Viikkojen 44–45 aikana uusia tartuntoja ilmaantui 201 sataatuhatta asukasta kohden. Suomessa ei ole toistaiseksi todettu omikronvirusmuunnoksen aiheuttamaa koronatautia.
    https://stm.fi/-/koronavirustapausten-maara-edelleen-kasvussa-tehohoito-kuormittunut
  76. 26.8.2021 | Uusien koronavirustapausten määrä näyttää Suomessa kääntyneen laskuun. Viime viikolla (viikko 33) uusia tapauksia todettiin yhteensä 4 334, mikä on noin 800 vähemmän kuin edeltävällä viikolla, jolloin tapauksia todettiin 5 176. Todettujen tartuntojen määrä on kuitenkin edelleen suuri ja tartunnat leviävät yhä erityisesti rokottamattomien nuorten ja aikuisten piirissä.
    https://stm.fi/-/koronavirustapausten-kasvu-on-taittunut
  77. 29.12.2021 | Suomessa todettiin viikolla 51 arviolta yli 16 200 uutta koronavirustapausta, edellisellä viikolla 50 todettiin noin 13 800 tapausta. 29.12. mennessä on todettu yhteensä 172 varmistettua omikron-löydöstä. Sairaalahoidon ja tehohoidon kuormitus on pysynyt tasaisena joulunpyhien yli.
    https://stm.fi/-/positiivisten-koronatestien-maara-kasvussa-kaikista-testeista-positiivisia-oli-viikolla-51-10-7-
  78. 9.9.2021 | Uusien koronatapausten määrä vähenee Suomessa edelleen, mutta tartuntoja todetaan vielä paljon. Viikolla 35 (30.8.–5.9.) uusia tapauksia todettiin yhteensä 3 842, mikä oli noin 300 tapausta vähemmän kuin edeltävällä viikolla, jolloin tapauksia todettiin 4 175.
    https://stm.fi/-/koronaepidemian-hidas-supistuminen-jatkuu-taysi-rokotussarja-suojaa-hyvin-tartunnalta
  79. 21.12.2021 | Suomessa todettiin viikolla 50 arviolta yli 13 400 uutta koronavirustapausta, edellisellä viikolla 49 todettiin noin 10 600 tapausta. 20.12. mennessä on todettu yhteensä 83 varmistettua Omikron-löydöstä. Sairaalahoidon ja erityisesti tehohoidon kuormitus on kasvussa.
    https://stm.fi/-/koronavirustartunnat-edelleen-kasvussa-erityisesti-tehohoidon-kuormitus-on-kasvanut-koko-maan-alueella
  80. 27.1.2022 | Suomessa todettiin viikon 3 aikana arviolta 52 000 uutta koronavirustapausta, kun edellisen viikon aikana vastaava luku oli 57 000. Covid-19-potilaiden määrä tehohoidossa on vähentynyt, mutta muussa erikoissairaanhoidossa pysynyt valtakunnallisesti ennallaan. Kolmansien rokoteannosten ottaminen on erityisen tärkeää 60 vuotta täyttäneille ja riskiryhmille.
    https://stm.fi/-/suomessa-viikossa-52-000-uutta-koronavirustapausta-tehohoidon-tarve-on-kaantynyt-laskuun
  81. 13.1.2022 | Suomessa todettiin viikon 1 aikana arviolta lähes 53 600 uutta koronavirustapausta, kun edellisen viikon aikana todettiin arviolta yli 42 100 uutta koronavirustapausta. Tartuntoja tulee ilmi myös jo rokotettujen keskuudessa. Erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon tarve on kasvanut huomattavasti tehohoidon kuormituksen ollessa suurta mutta suhteellisen vakaata. Rokotukset suojaavat vakavimmilta tautimuodoilta edelleen hyvin. 
    https://stm.fi/-/suomessa-viikossa-53-600-uutta-koronavirustapausta-sairaala-hoidon-tarve-kasvaa-kolmansia-rokotuksia-annettu-kolmasosal-le-12-vuotta-tayttaneista
  82. 24.6.2021 | Koko maan viikoittainen covid-19-tapausmäärä on vähentynyt noin kolmannekseen toukokuun ensimmäiseen viikkoon verrattuna. Viime viikolla (14.–20.6.) tapausten väheneminen kuitenkin hidastui. Tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 514 uutta tapausta, noin 40 tapausta vähemmän kuin edellisellä viikolla. 
    https://stm.fi/-/epidemiatilanne-on-parantunut-alueilla-ulkomailta-saatujen-tartuntojen-osuus-kasvussa
  83. 15.4.2021 | Uusia koronavirustapauksia on todettu selvästi vähemmän viimeisten parin viikon aikana. Tartuntojen väheneminen Suomessa alkoi jo ennen pääsiäistä. Annetut suositukset ja rajoitukset sekä ravitsemisliikkeiden sulku ovat selvästi tuottaneet tulosta ja estäneet tartuntoja. Myös koronarokotukset ovat vähentäneet tartuntoja erityisesti ikääntyneiden ihmisten keskuudessa.
    https://stm.fi/-/koronatartuntojen-maara-selvasti-laskenut-rajoitusten-lieventaminen-edellyttaa-suotuisan-kehityksen-jatkumista-
  84. 21.9.2021 | Hallitus on antanut esityksen eduskunnalle tartuntatautilain väliaikaisesti voimassa olevien maahantulosäännösten jatkamiseksi. Säännöksillä pyritään suojelemaan väestön terveyttää ehkäisemällä ulkomaista alkuperää olevien koronavirustartuntojen leviämistä Suomeen. Hallituksen esityksen mukaisia terveysturvallisuustoimia on käytössä useissa EU-maissa.
    https://stm.fi/-/hallitus-ehdottaa-tartuntatautilain-maahantulosaannosten-voimassaolon-jatkamista-terveysturvallisuuden-varmistamiseksi
  85. 18.11.2021 | 17.11. mennessä Suomessa rokotusten kohdeväestöstä, eli 12 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista 86,2 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen ja 80,6 prosenttia vähintään kaksi rokoteannosta.
    https://stm.fi/-/80-6-prosenttia-12-vuotta-tayttaneista-on-saanut-kaksi-rokoteannosta-erikoissairaanhoidon-kuormitus-kasvaa-tartunnat-lisaantyvat
  86. 22.7.2021 | Uusien koronatapausten määrä on ollut kasvussa viimeiset neljä viikkoa. Viikolla 28 (12.-18.7.) uusia tapauksia todettiin yhteensä 2 210. Viikoittainen tapausmäärä on nelinkertaistunut ja positiivisten näytteiden osuus on noussut 2,3 prosenttiin kesäkuun puolivälin jälkeen. Rokotuskattavuuden nousun ansiosta vakavien, sairaalahoitoa vaativien tautitapausten määrä ei ole kesän kuluessa noussut suhteessa tartuntojen määrään yhtä nopeasti kuin aiemmin epidemian aikana.
    https://stm.fi/-/koronatartunnat-edelleen-lisaantyneet-tartunnan-saaneilla-ja-altistuneilla-velvollisuus-auttaa-viranomaisia-jatkotartuntojen-estamisessa
  87. 16.12.2021 | Suomessa todettiin viikolla 49 yli 10 500 uutta koronavirustapausta. Tartuntojen 14 vuorokauden ilmaantuvuus on edelleen noussut ja oli viikon 49 lopussa 360 sataatuhatta asukasta kohden. Testejä tehdään noin 145 000 viikossa. Suomessa on 15.12.2021 mennessä todettu yhteensä 34 varmistettua Omikron-löydöstä, lisäksi alustavissa seulontatesteissä on havaittua selkeä noususuunta. Sairaala- ja tehohoidon tarve jatkuu huomattavan suurena koko maassa.
    https://stm.fi/-/suomessa-todettiin-yli-10-500-koronavirustapausta-viime-viikolla
  88. 4.11.2021 | Suomessa rokotusten kohdeväestöstä, eli 12 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista, 86 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen, ja 79 prosenttia kaksi rokoteannosta 3.11. mennessä. Nykyisen arvion mukaan 80 prosentin rokotuskattavuus saavutetaan tämän viikon lopussa.
    https://stm.fi/-/79-prosenttia-12-vuotta-tayttaneista-on-saanut-kaksi-rokoteannosta-tartuntoja-on-paljon-erikoissairaanhoidon-kuormitus-ei-ole-kasvanut
  89. 20.1.2022 | Suomessa todettiin viikon 2 aikana arviolta lähes 55 500 uutta koronavirustapausta, kun edellisen viikon aikana todettiin arviolta yli 57 400 uutta koronavirustapausta. Erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon kuormitus jatkuu suurena. Myös perusterveydenhuollon vuodeosastokuormitus kasvaa nopeasti. Rokotteet suojaavat hyvin vakavalta koronasairaudelta, ja kolmansien rokoteannosten ottaminen on erityisen tärkeää 60 vuotta täyttäneille ja riskiryhmille.
    https://stm.fi/-/suomessa-viikossa-55-500-uutta-koronavirustapausta-erikoissairaanhoidon-kuormitus-pysynyt-korkeana-kolmannet-rokotukset-kasvussa
  90. 3.6.2021 | Epidemiatilanne Suomessa on viimeksi kuluneen viikon aikana selvästi parantunut. Alueiden epidemiatilanteissa on suuria eroja. Maan etelä- ja lounaisosissa sekä Keski-Pohjanmaalla tapausten ilmaantuvuus on edelleen suurempi kuin muualla maassa. Epidemia on monella alueella kuitenkin rauhoittunut.
    https://stm.fi/-/koronavirustapaukset-ovat-vahentyneet-viikko-viikolta
  91. 11.3.2021 | Suomessa raportoitiin viikolla 9 (1.-7.3.) jälleen ennätys uusista covid-19-tapauksista koko epidemian aikana, lähes 4400 tapausta. Tilanne on vaikea erityisesti Helsingin ja Uudenmaan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueilla. Sairaalahoidon tarve on edelleen kasvanut lähes koko maassa.
    https://stm.fi/-/suomen-epidemiatilanne-jatkuu-vaikeana-uusia-tautitapauksia-jalleen-ennatyksellisen-paljon
  92. 6.5.2021 | Viikolla 17 uusien koronavirustapausten määrät ovat jatkaneet laskemistaan, mutta lasku on jonkin verran hidastunut. Myös erot eri alueiden välillä ovat hieman tasoittuneet. Testeihin hakeudutaan kiitettävän paljon. Sairaalahoidon tarpeen ennustetaan hitaasti vähenevän.
    https://stm.fi/-/koronavirustilanne-kehittynyt-hyvaan-suuntaan-mutta-sairaalahoitoa-tarvitsevien-maara-pysynyt-tasaisena
  93. 10.6.2021 | Koronavirustartuntojen määrät ovat laskussa, ja valtaosalla alueista tartuntoja todetaan vähän. Suomen eteläosissa Covid-19-tapausten ilmaantuvuus on paikoin suurempi kuin muualla maassa. Epidemia on kuitenkin edelleen rauhoittunut myös tiheään asutuilla alueilla.
    https://stm.fi/-/koronavirustartuntojen-maara-laskee-edelleen-
  94. 15.10.2020 | Uusien koronavirustartuntojen määrä on Suomessa noussut merkittävästi viimeisen kuukauden aikana. Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on kasvanut yli kaksinkertaiseksi syyskuun lopun tilanteeseen verrattuna. 
    https://stm.fi/-/koronavirustartuntojen-maara-on-kasvanut-merkittavasti
  95. 23.9.2021 | Suomessa rokotusten kohdeväestöstä, eli 12 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista, 83 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen, ja 67 prosenttia kaksi rokoteannosta. Toisen annoksen rokotuskattavuus on kaikissa yli 60-vuotiaiden ikäryhmissä yli 86 prosenttia. Ikäryhmässä 50–59-vuotta kattavuus on jo lähes 82 prosenttia ja 40–49-vuotiailla yli 73 prosenttia.
    https://stm.fi/-/yli-67-prosenttia-12-vuotta-tayttaneista-on-saanut-kaksi-rokoteannosta
  96. 25.11.2021 | Uusien koronavirustapausten määrä Suomessa nousee edelleen. Viikolla 46 todettiin noin 7 200 uutta koronatapausta. Lokakuun lopussa todettiin yli 4000 tartuntaa viikossa, ja viimeisimmällä viikolla 46 yli 7 000 tartuntaa. Tämä on yli 3000 tartuntaa enemmän viikkotasolla. Tehohoitoon tulleiden koronaviruspotilaiden viikoittainen määrä on lähes kolminkertaistunut kolmen viimeksi kuluneen viikon aikana.
    https://stm.fi/-/koronavirustapausten-maara-nousee-testeja-tehdaan-enemman-ja-sairaalahoidon-tarve-jatkuu-suurena
  97. 11.11.2021 | Suomessa rokotusten kohdeväestöstä, eli 12 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista, 86 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen ja 80 prosenttia kaksi rokoteannosta 10.11. mennessä. Tämän merkkipaalun saavuttaminen ei kuitenkaan yksin riitä kääntämään tartuntoja ja sairaalahoidon tarvetta laskusuuntaan.
    https://stm.fi/-/80-prosenttia-12-vuotta-tayttaneista-on-saanut-kaksi-rokoteannosta-koronavirustartuntojen-maarat-ovat-selvassa-nousussa
  98. 8.7.2021 | Uusia koronatapauksia todettiin 1 282 kappaletta viime viikon aikana (28.6.-4.7.) ja noin 960 sitä edeltävällä viikolla (21.-27.6.). Tartuntamäärä on kaksinkertaistunut tätä edeltävään kahden viikon jaksoon verrattuna: Kahden viimeisen viikon aikana tapauksia todettiin yhteensä 2 240, ja niitä edeltävillä kahdella viikolla 1 093. Viikoittainen tapausmäärä oli alimmillaan viikolla 24 (14.-20.6.), jolloin todettiin yhteensä noin 530 tapausta.
    https://stm.fi/-/koronatartuntojen-maara-kaksinkertaistui-pitkalti-kisaturismin-vuoksi
  99. 21.10.2021 | Suomessa rokotusten kohdeväestöstä, eli 12 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista, 85 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen koronarokoteannoksen, ja 76 prosenttia kaksi rokoteannosta 20.10. mennessä. Nykyisen arvion mukaan 80 prosentin rokotuskattavuus on mahdollista saavuttaa marraskuun ensimmäisellä viikolla, mikäli rokotuskattavuuden nousu ei hidastu.
    https://stm.fi/-/76-prosenttia-12-vuotta-tayttaneista-on-saanut-kaksi-koronarokoteannosta-erikoissairaanhoidon-kuormitus-jatkuu-huomattavan-suurena
  100. 1.7.2021 | Uusia koronatapauksia todettiin viime viikon aikana (21.-27.6.) runsaasti edellisiä viikkoja enemmän, yhteensä 947 tapausta. Tapauksia todettiin yli 400 enemmän kuin edeltävällä viikolla. Uusien tartuntojen määrän kasvun selittää suurimmalta osin jalkapallon EM-kisaturisteilla todetut tartunnat. 
    https://stm.fi/-/koronatapausten-maara-on-kasvussa-tartuntoja-todettu-erityisesti-venajalta-tulleilla-em-kisaturisteilla