Elinkeinoelämässä naisten määrä johtopaikoilla edelleen vähäinen
Naiset ja miehet ovat melko tasaveroisesti edustettuina politiikan johtopaikoilla, mutta elinkeinoelämässä johtajanaisia on tuoreen pohjoismaisen tutkimuksen mukaan edelleen vähän. Suomessa naisten osuus pörssinoteerattujen yhtiöiden hallituksissa oli 15 prosenttia vuonna 2009. Naisten osuuden kasvu on ollut hidasta niin Suomessa kuin Ruotsissa, Tanskassa ja Islannissakin. Yksityisten yhtiöiden hallituksissa naisten osuus on kasvanut Pohjoismaista ripeästi vain Norjassa, jossa on voimassa 40 prosentin kiintiösäännös.
Pohjoismaisissa valtionyhtiöissä naisten osuutta on kasvatettu määrätietoisesti ja sukupuolijakauma onkin muiden yhtiöiden hallituksia tasaisempi. Myös Suomessa valtio on hakenut osin tai kokonaan omistamiensa yritysten johtopaikoille naisia - hyvin tuloksin. Valtion määräysvallassa olevien yhtiöiden hallituksissa naisten osuus on 40 prosenttia.
Vuonna 2009 toteutettu Sukupuoli ja valta -tutkimus vertasi ja kartoitti politiikan ja elinkeinoelämän sukupuolijakaumia Pohjoismaissa viimeisen 15 vuoden aikana. Tutkimuksen toteutti Pohjoismainen tasa-arvotiedon keskus (NIKK) Pohjoismaiden ministerineuvoston toimeksiannosta.
ylitarkastaja Annamari Asikainen, STM, p. 050 512 5617, [email protected]