Toimintaohjelma: Taide ja kulttuuri lisäämään hyvinvointia
OPM ja STM tiedottavat
Kulttuurin hyvinvointivaikutusten edistämiselle on valmistunut toimintaohjelma vuosille 2010 - 2014. Ohjelma esittää 18 toimenpide-ehdotusta, joiden avulla taide ja kulttuuri edistäisivät terveyttä ja hyvinvointia. Ohjelma luovutettiin torstaina peruspalveluministeri Paula Risikolle ja valtiosihteeri Marcus Rantalalle.
Toimintaohjelma keskittyy kolmeen painopistealueeseen, joita ovat kulttuuri osallisuuden, yhteisöllisyyden, arjen toimintojen ja ympäristöjen edistäjänä; taide ja kulttuuri osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä työhyvinvoinnin tukeminen taiteen ja kulttuurin keinoin.
Ohjelman on valmistellut kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin toimeksiannosta VTT Hanna-Liisa Liikanen ja laaja asiantuntijaryhmä. Hanke on osa Terveyden edistämisen politiikkaohjelmaa.
Toimintaohjelmassa esitetään, että taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutusten näkökulmaa olisi vahvistettava kaikilla koulutusasteilla. Taide- ja taitoaineita olisikin lisättävä perusopetuksen tuntijaossa sekä ammatillisen peruskoulutuksen tutkintojen perusteissa.
Ohjelmassa ehdotetaan myös, että kuntalaisten käyttöön tulisi etsiä aktiivisesti yhteisiä toiminta- ja kohtaamispaikkoja. Julkisten rakennusten käyttömahdollisuuksia virka-ajan jälkeen olisi parannettava ja julkiset tilat olisi suunniteltava monikäyttöisemmiksi kuntalaisille.
"Kulttuurilla on paitsi suoria vaikutuksia yhteiskunnan kehittymiseen, myös taloudellisia ja hyvinvoinnin lisääntymiseen liittyviä sosiaalisia vaikutuksia. Opetusministeriöllä oli viime vuonna ensimmäisen kerran käytössään määräraha kulttuurin hyvinvointivaikutuksia edistävien hankkeiden tukemiseen. Tänä vuonna määräraha kaksinkertaistuu", sanoi valtiosihteeri Marcus Rantala julkistamistilaisuudessa.
Peruspalveluministeri Paula Risikon mielestä sosiaali- ja terveydenhuollon kentällä taiteelle ja kulttuurille on valtava tilaus. "Esimerkiksi vanhustyössä ja lastensuojelussa kehittämisen varaa on runsaasti. Kulttuurin tervehdyttävästä voimasta ja suoranaisista terveysvaikutuksista on runsaasti näyttöä ja tutkittua tietoa", ministeri totesi ja lupasi viedä vastuulleen kuuluvia esityksiä eteenpäin.
Ohjelman mukaan kulttuurin terveys- ja hyvinvointivaikutukset olisi jatkossa huomioitava paremmin eri ministeriöiden strategioissa sekä eri toimialojen tulevissa lainsäädännön uudistuksissa, erityisesti sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemassa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön uudistamisessa keväällä 2010.
Vastuuministeriöt ja muut keskeiset toimijat tarvitsevat yhteistyöelimen, joka varmistaisi, että kulttuurin hyvinvointivaikutukset huomioidaan eri hallinnonalojen toiminnassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteyteen esitetään perustettavaksi yksikkö, jolle kuuluisi kulttuurin hyvinvointi- ja terveysvaikutusten tutkimus, kehittäminen ja koordinointi.
Opetusministeriön tulisi kasvattaa kulttuurin hyvinvointivaikutuksia edistävään toimintaan osoitettua määrärahaansa. Myös muiden ministeriöiden sekä Raha-automaattiyhdistyksen tulisi ohjata tukea hankkeisiin, jotka edistävät hyvinvointia taiteen ja kulttuurin keinoin.
Toimintaohjelman toteutumisen väliseuranta on tarkoitus tehdä vuoden 2012 loppuun mennessä ja lopullinen seurantaraportti vuoden 2015 loppuun mennessä.
LisätietojaOPM: kulttuuriasiainneuvos Mervi Tiensuu-Nylund, puh. (09) 160 77266
STM: ohjelmajohtaja Maija Perho, puh. (09) 160 72409