Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Valtioneuvosto päätti lisärahoituksesta Maailman terveysjärjestö WHO:lle

Sosiaali- ja terveysministeriöUlkoministeriöValtioneuvoston viestintäosasto
16.4.2020 14.05
Tiedote 254

Valtioneuvosto vahvisti tänään 16. huhtikuuta periaatepäätöksellään Maailman terveysjärjestö WHO:lle Suomen myöntämän sitomattoman vapaaehtoisrahoituksen määrän. Vapaaehtoisrahoitus, joka lakkautettiin vuonna 2016, palautetaan näin ollen vuoden 2015 tasolle eli 5,5 miljoonaan euroon.

Suomen maksamiin WHO:n jäsenmaksuosuuksiin ja muihin jäsenmaksuluonteisiin maksuihin WHO:n alaisiin elimiin päätöksellä ei ole vaikutusta, kuten ei myöskään WHO:lle tänä vuonna myönnettyyn 1 miljoonan rahoitukseen COVID-19 varautumis- ja vastesuunnitelman rahoittamiseksi.

Päätös perustui eilen 15. huhtikuuta hallituksen yhdessä sopimalle linjalle, jolla halutaan tukea WHO:n työtä ja roolia poikkeuksellisen haastavan tilanteen keskellä. Samalla Suomi ilmaisee tukensa tehokkaan ja vahvan monenkeskisen järjestyksen puolesta ja rohkaisee muutakin kansainvälistä yhteisöä toimimaan samoin.

Lisätietoja: kv-asioiden erityisavustaja Lauri Voionmaa, valtioneuvoston kanslia, p. 029 5160306 ja ylijohtaja Päivi Sillanaukee, sosiaali- ja terveysministeriö, p. 0295163356

Sivun alkuun