Työssäoloaikaa lasketaan rekisteröidyistä ansioista
Työeläkeuudistuksen yhteydessä työsuhderekisteri muuttuu työansiorekisteriksi, eikä työsuhteiden alkamis- ja päättymistietoja enää rekisteröidä samalla tarkkuudella kuin ennen. Lisäksi vakuuttamisvelvollisuuden piiriin kuuluvan työn ansioraja alenee vuoden 2007 alusta olennaisesti. Siksi eräiden etuuksien saamiseen vaadittava työssäoloaika lasketaan rekisteröidyistä ansioista rekisteröidyn työssäoloajan sijaan. Hallitus esitti asiaa koskevien lakien vahvistamista torstaina 21. joulukuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lait perjantaina.
Laskentatapaa sovelletaan muun muassa työttömyysturvalaissa määriteltyihin korotettuun ansio-osaan, peruspäivärahan korotusosaan ja koulutuspäivärahaan. Lisäksi sitä sovelletaan vuorotteluvapaalakiin ja aikuiskoulutuslakiin.
Työssäoloehtoon luettavan kokoaikatyön vähimmäispalkka on 940 euroa kuukaudessa. Kun työssäoloehdon täyttää 18 tunnin viikkotyöllä, työssäoloehdon täyttävän työn palkka on vähintään 423 euroa kuukaudessa. Jakamalla tällä vähimmäispalkalla eläkelakien mukaiset ansiot saadaan kyseisen vuoden työssäolokuukausien määrä. Aikuiskoulutustuessa jakaja on 940, sillä sen saamisen ehtona on vain viiden vuoden työssäoloaika. Molempia jakolukuja tarkistetaan vuosittain TyEL:n palkkakertoimella.
Uuteen työssäoloajan laskentaan siirrytään asteittain. Lait tulevat voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007.
Lisätietoja antaa hallitusneuvos Esko Salo, puh. (09)160 73180