Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Suolistosyövän seulontakokeilu käynnistyy 2004

Sosiaali- ja terveysministeriö
19.12.2003 11.00
Tiedote -

Sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijatyöryhmä on laatinut suunnitelman suolistosyöpien seulontaohjelmaksi syöpäjärjestöjen asiantuntijatyöryhmän pohjalta. Seulonta koskee alkuvaiheessa 60-69-vuotiaita miehiä ja naisia. Hanke käynnistyy pilottitutkimuksena 2004, kun Pirkanmaalle perustettava seulontakeskus aloittaa toimintansa. Aluksi selvitetään toiminnan soveltuvuus ja vaikuttavuus väestöpohjaisena ohjelmana muutamissa kunnissa. Paksu- ja peräsuolen syöpiä yhdessä kutsutaan suolistosyöväksi ja ne ovat yleisyydeltään kolmantena Suomessa eturauhas- ja rintasyövän jälkeen. Uusia tapauksia todetaan lähes 2500 vuodessa ja tautiin kuolee noin tuhat ihmistä vuodessa.

Suolistosyövän aiheuttamaa kuolleisuutta voidaan pienentää seulonnalla noin 20 %. Seulontapositiivisten ensisijainen jatkotutkimus on täydellinen suoliston tähystys. Jatkotutkimukset hoidetaan normaalin terveydenhuoltojärjestelmän piirissä. Väestöseulonta on vireillä eri maissa, mutta sitä ei ole vielä käynnistetty missään muualla.

Seulonnan tavoitteena on vähentää suolistosyövän aiheuttamaa kuolleisuutta. Ohjelman aikana selvitetään myös syöpien levinneisyyttä, hoitoa ja seurantaa sekä potilaiden elämänlaatuun ja ohjaukseen liittyviä tekijöitä. Kustannuksista vastaa pääasiassa tutkittavan kotikunta kuten kohdunkaula- ja rintasyöpäseulonnoissakin.

Ennen suolistosyövän kattavan kansallisen seulonnan käynnistymistä tehdään selvitys siitä, mitkä seulonnanvaikutukset meillä olisivat. Kokeilu antaa kunnille aikaa varautua mahdollisesti käynnistettävän seulonnan kustannuksiin ja jatkotutkimuksien järjestämiseen. Seuranta hoidettaisiin seulontakeskuksissa eri puolilla maata.

Lisätietoja antavat: sosiaali- ja terveysministeriössä lääkintöneuvos Sakari Lankinen puh.(09)16074131, gsm 050-3830658 ja Stakesissa professori Marjukka Mäkelä puh.(09) 39672290, gsm 040-5267880.

Sivun alkuun