Sotainvalidien puolisoiden etuuksiin korotuksia, vapaaehtoisten rintama-avustus ennallaan
Kuntoutettavien määräksi on arvioitu vuonna 2015 noin 1510 henkilöä, joista sotaleskien osuus on noin 20. Laitoskuntoutuksen pituus on enintään kaksi viikkoa ja päiväkuntoutusjakson pituus enintään 15 päivää. Valtiokonttori valitsee kuntoutettavat hakemusten perusteella.
Valtioneuvosto asetus sotainvalidien puolisoiden, leskien ja sotaleskien kuntoutustoiminnasta on voimassa 1.1.-31.12.2015.
Ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille myönnettävä rintama-avustus säilyy ennallaan. Kertasuorituksena myönnettävän rintama-avustuksen määrä on 540 euroa. Rintama-avustus voidaan myöntää Suomen sodissa vapaaehtoisina palvelleille ulkomaalaisille rintamasotilaille, jotka asuvat Viron tai entisen Neuvostoliiton alueella tai Suomessa. Rintama-avustus myönnettäneen noin 80 henkilölle vuonna 2015.
Lisätietojahallitussihteeri Annika Parsons, p. 0295 163 596
Muualla palvelussamme
Veteraanietuudet
]]>