Sosiaalihuollon henkilöstön kelpoisuusvaatimukset täsmentyvät
Lastentarhanopettajan varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneiden opintojen laajuudesta, eritystyöntekijän erikoistumiskoulutuksesta tai jatkotutkinnosta sekä sosiaalityöntekijän kelpoisuusvaatimusten siirtymäsäännöksistä säädetään elokuun alusta voimaan tulevalla asetuksella. Lastentarhanopettajan tehtäviin kelpoisuusvaatimuksena olevan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkinnon tulee sisältää yhteensä vähintään 60 opintoviikkoa varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opintoja.
- Erityislastentarhanopettajalta edellytetään säädettyjen asetusten mukaisia erityisopettajan opintoja.
- Kasvatus- ja perheneuvolan sosiaalityöntekijältä edellytetään kasvatus- ja perheneuvonnan erikoistumiskoulutusta tai siihen rinnasteista vähintään lukuvuoden pituista erikoistumiskoulutusta.
- Myös sosiaalityöntekijän kelpoisuusvaatimukset määritellään asetuksella täsmällisesti.
Valtioneuvoston asetus täydentää lakia sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista, joka myös tulee voimaan elokuun alusta. Valtioneuvosto antoi asetuksen sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista perjantaina 29. heinäkuuta.
Lisätietoja antavat hallitussihteeri Lotta Silvennoinen, puh. (09) 160 73187 sekä ylitarkastaja Pirjo Sarvimäki, puh (09) 160 73136.