Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre: Ansiopäivärahojen rahoitus tarkastelussa Kelan remontissa - ei taso

Sosiaali- ja terveysministeriö
4.6.2003 8.18
Puhe -

Viime viikonvaihteen STT:n haastatteluani ansiosidonnaisten Kelan etuuksien osalta on toistuvasti tulkittu väärin. Totesin STT:n toimittajalle, että Kelan rahoitusremontin yhteydessä työryhmä esittää uutta rahoitusmallia, jossa työnantajat ja palkansaajat rahoittaisivat ansiosidonnaiset etuudet kulujen mukaisesti. Valtion takuusuoritus korvattaisiin siis sairausvakuutusmaksun korotuksella, jonka vastapainoksi työryhmän mukaan tuloveroa alennettaisiin.

En ole missään vaiheessa esittänyt ansiosidonnaisten sairauspäivärahojen leikkausta. Sellaista ei ole myöskään Kelan rahoitusvajetta selvittänyt työryhmäkään esittänyt. Haastatteluni tekstissä todetaan, että Kelan rahoitusremontin yhteydessä tarkastellaan myös ansiosidonnaisia etuuksia. Huomaamatta on jäänyt, että olen puhunut rahoituksesta, en tasosta.

Yksityislääkärikäyntien ja tutkimusten Kela korvaus asia tulee nousemaan esille, kun kansallisen terveysohjelman hoitotakuu tulee voimaan. Sen mukaan kunnan on järjestettävä potilaan tarvitsema hoito määräajassa joko kunnallisena tai tarvittaessa yksityisen sektorin toimesta asiakkaan maksun muuttumatta. Kunta maksaisi siis yksityisen hoidon sen osuuden, jonka potilas nyt maksaa. Potilas ei siis hakisi Kelakorvausta. Kelan raha kuuluu minun mielestäni siinä tilanteessa kunnille. Vaikka valtio lisää merkittävästi kuntien valtionosuusrahaa terveydenhuoltoon, tarvitaan jokainen lisäeuro, jotta terveyskeskukset saadaan kuntoon.

Sivun alkuun