Sosiaali- ja terveyskertomuksessa painotetaan terveyserojen kaventamista
Sosiaali- ja terveyskertomus luovutettiin perjantaina 31. maaliskuuta eduskunnalle. Kertomuksen mukaan sosiaali- ja terveyspolitiikassa keskitytään jatkossa erityisesti väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Väestön terveyden ja hyvinvoinnin kannalta on ratkaisevaa, että vähän koulutetun ja sosiaalisesti riskialttiin väestön suhteellista asemaa onnistutaan kohentamaan.
Kansalaiset ovat pääsääntöisesti terveempiä ja voivat paremmin kuin neljä vuotta sitten. Työolot ovat parantuneet ja eläkkeelle siirrytään nyt iäkkäämpänä kuin ennen. Haasteita ja kasvavia ongelmia kuitenkin on. Kroonisista sairauksista etenkin allergiset sairaudet, tyypin 2 diabetes ja alkoholin aiheuttamat terveyshaitat lisääntyvät. Sosiaalinen hyvinvointi lisääntyy mutta polarisoituu samalla. Pitkäaikaistyöttömyys, asunnottomuus ja päihteiden käyttö ovat edelleen hyvinvoinnin haasteina. Aihetta huoleen antavat myös lastensuojelun kasvava tarve sekä henkilöstöpula sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Sosiaali- ja terveyspolitiikan keskeisten strategisten tavoitteiden saavuttamista on edistetty monin erityisohjelmin, joista Kansallinen terveydenhuollon hanke, Terveys 2015 -kansanterveysohjelma ja sosiaalialan kehittämishanke ovat keskeisimpiä. Väestön terveyteen ja hyvinvointiin vaikutetaan monien hallinnonalojen päätöksillä ja toimilla. Palvelurakenteen uudistuessa on terveyden ja hyvinvoinnin jatkuvan kehityksen kannalta olennaista se, miten yli hallinnonalojen rajojen ulottuva työ saadaan onnistumaan. Suomen sosiaali- ja terveyspolitiikkaan vaikuttavat erityisesti väestörakenteen kehitys, maan sisäinen muuttoliike, talouskasvu, työllisyys ja työn luonteen muuttuminen sekä EU-jäsenyydestä johtuvat erityispiirteet.
Sosiaali- ja terveyskertomus kuvaa Suomen kansalaisten hyvinvoinnin tilaa ja toimia, joita sen säilyttämiseksi ja kohentamiseksi on tehty. Kertomus julkaistaan joka neljäs vuosi. Se annetaan eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen liitteenä.
Julkaisutiedot: Sosiaali- ja terveyskertomus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:4. Julkaisua myy Yliopistopaino puh. (09) 7010 2363www.yliopistopaino.fi/kirjamyynti STM:n verkkosivuilla www.stm.fi > Julkaisut