Hyppää sisältöön
Media

Perjantai ja kolmastoista päivä on Tapaturmapäivä

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 11.9.2013 12.18
Tiedote -

Perjantaina 13. syyskuuta on valtakunnallinen Tapaturmapäivä. Erityisteemana on työpaikkojen turvallisuustyö: miten työpaikoilla voidaan vaikuttaa henkilöstön turvallisuuteen niin työpaikalla kotona, vapaa-ajalla kuin liikenteessäkin.

Tapaturmapäivän teemalla "Ennakoi, etteivät jäisi viimeisiksi sanoiksi" kiinnitetään huomiota arjen tilanteisiin, joissa hetken harkinnalla voi olla suuri merkitys.

Tapaturmapäivän teemaa tuodaan esille "kuolemattomilla viimeisillä sanoilla", joita yleisö saa ehdottaa lisää Facebookissa. Sivustollamme on myös e-postikortteja, joissa "viimeiset sanat" voi kirjoittaa erilaisiin tilanteisiin liittyvien kuvien puhekupliin. Lisäksi Tapaturmapäivän spotteja nähdään Ylen kanavilla ja kuullaan kaupallisilla radioasemilla.

Järjestämme Tapaturmapäivänä 13.9. kello 10-11 webinaarina paneelikeskustelun, joka on katsottavissa myös jälkikäteen Tapaturmapäivä.fi-sivustolla.

Tapaturmapäivä.fi

Vuosittain Suomessa sattuu yli miljoona fyysisen vamman aiheuttavaa tapaturmaa, ja niihin kuolee lähes 2 800 ihmistä. Tapaturmista seuraa yli 400 000 lääkärikäyntiä ja yli 100 000 sairaalahoitojaksoa. Valtaosa tapaturmista sattuu kotona ja vapaa-aikana, ja näistä aiheutuu huomattavasti enemmän sairauspoissaoloja kuin työtapaturmista.

Tapaturmapäivää on vietetty vuodesta 1995, aina vuoden jonain perjantaina 13. päivä. Päivän tavoitteena on kiinnittää huomio keinoihin, joilla jokapäiväisiä vaaratilanteita voi välttää.

Tapaturmapäivän järjestävät yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriö, sisäasiainministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, Tapaturmavakuutuslaitosten Liitto, Finanssialan Keskusliitto, Työturvallisuuskeskus, Liikenneturva, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos, Puolustusvoimat, Poliisihallitus, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK, Onnettomuustutkintakeskus ja SuomenKuntaliitto.

Tapaturmapäivä.fi-sivuston Materiaalit-sivulta löytyy muun muassa valmiita palstanpäitä toimituksenne käyttöön.

Lisätietoja

Neuvotteleva virkamies Merja Söderholm, STM, valtakunnallisen tapaturmayhteistyöryhmän puheenjohtaja, p. 0295 163 344, [email protected]
Ylitarkastaja Hannu Tapola, STM, p. 0295 163 470, [email protected]

 



Sivun alkuun