Päättäjät uskovat työelämän tasa-arvon kasvuun
Vain joka toisen suomalaisen päättäjän mielestä naisilla on yhtä hyvät mahdollisuudet edetä urallaan kuin miehillä. Peräti 85 prosenttia on kuitenkin sitä mieltä, että tulevaisuuden työelämä takaa tasa-arvoiset mahdollisuudet molemmille sukupuolille. Organisaatioiden päättäjät uskovat, että tasa-arvo on nousussa työelämässä.
Naisten urakehitystä koskevia mielipiteitä kartoittaneeseen kyselyyn vastasi 1 100 ylimmän johdon, keskijohdon sekä henkilöstöjohdon päättäjää yrityksistä ja julkiselta sektorilta.
Valtaosa suomalaisista yritysjohtajista on miehiä. Toimitusjohtajista vajaa kymmenes on naisia, hallitusten jäsenistä alle neljäsosa. Päättäjät uskovat silti, että työelämän tasa-arvo vahvistuu tulevina vuosina.
Kolme neljästä vastaajasta on sitä mieltä, että naisia on tulevaisuudessa keskeisissä ja johtavissa asemissa yhtä paljon kuin miehiä. Vain 8 prosenttia vastaajista uskoo, että naisten osuus asiantuntija- ja johtotehtävissä pysyy tulevaisuudessa ennallaan.
”Kyselyn tulokset kuvastavat päättäjien luottamusta asenteiden muutokseen ja konkreettisiin toimenpiteisiin, joiden avulla työelämästä kehitetään entistä tasa-arvoisempaa. Monissa organisaatioissa on jo käytössä tasa-arvosuunnitelma”, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön ylitarkastaja Päivi Yli-Pietilä.
Tasa-arvo lähtee liikkeelle kasvatuksesta
Vastaajat tunnustavat kasvatuksen merkityksen. Puolet vastaajista on sitä mieltä, että tyttöjä kasvatetaan tällä hetkellä työelämän menestyjiksi siinä missä poikiakin. Kuitenkin 95 prosenttia on sitä mieltä, että tyttöjä pitäisi kasvattaa enemmän samalla tavoin kuin poikia. 85 prosenttia uskoo, että tämän päivän pienillä tytöillä on tulevaisuudessa yhtä hyvät mahdollisuudet työelämässä kuin pojilla. Miehet suhtautuvat asiaan vielä hieman naisia optimistisemmin, heistä peräti 91 prosenttia uskoo tyttöjen parempaan tulevaisuuteen.
Sosiaali- terveysministeriön naisten urakehitystä tukevaan hankkeeseen liittyvä kysely toteutettiin verkossa toimivassa Soprano eSearch -tutkimusympäristössä 11.–19.10.1007.
Lisätietoja:
viestintäjohtaja Eeva Larjomaa, STM, puh. (09) 160 74182, 050 500 4504.
tiedottaja Pirkko Jyväkorpi, STM, puh. (09) 160 74787, 050 381 3462
projektijohtaja Miia Eloranta, Soprano Oyj, puh. 020 744 5019
www.mahdollistamenestys.fi
Taustaa
Sosiaali- ja terveysministeriön naisten urakehitystä tukevan kampanjan tavoitteena on herättää keskustelua naisten urakehityksestä. Kampanjan avulla halutaan kannustaa naisia tuomaan esiin oma osaamisensa ja hakeutumaan keskeisille paikoille. Myös tietoisuutta naisten johtajapotentiaalista halutaan nostaa.
Kampanja on osa hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen samapalkkaisuusohjelmaa. Viestintätoimisto Soprano toteuttaa kampanjan ministeriön toimeksiannosta.