Ministeri Risikko: Vireillä uudistuksia syrjäseutujen apteekkien turvaamiseksi
"Apteekkitoiminnan uudistaminen siten, että apteekkien myyntikate olisi vähemmän sidottu lääkkeen tukkuhintaan, on mielestäni kannatettavaa", sanoo sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko. "Näin voidaan paremmin turvata maan kattavan apteekkiverkoston säilymistä."
Kesäkuun lopussa valmistui ministeriön tilaama Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean esitys apteekkitoiminnan kehittämiseksi. Fimean mukaan reseptilääkkeiden lääketaksassa voitaisiin siirtyä hinnoittelumalliin, jossa apteekin tulot perustuisivat enemmän tehtyyn asiantuntijatyöhön ja vähemmän lääkkeen tukkuhintaan. Viime vuosina reseptilääkkeiden hintojen lasku on heikentänyt erityisesti syrjäseutujen apteekkien taloutta.
Ministeri Risikko pitää perusteltuna Fimean ehdotusta lääketaksan muuttamisesta. "Esitetty uudistus turvaa sitä, että meillä on hyvä lääkkeiden ja ammatillisen lääkehoidon saatavuus eri puolilla maata. Uudistus myös kannustaa apteekkeja potilaiden lääkeneuvontaan ja yhteistyöhön terveydenhuollon kanssa. Se edistää osaltaan potilaiden hoidon onnistumista", ministeri Risikko arvioi.
"Uuden lääketaksan valmistelua jatketaan osana lääkekorvausjärjestelmän uudistamistyötä, jonka on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. On tärkeää tehdä uudistus siten, ettei se nosta potilaiden lääkekuluja", ministeri Risikko sanoo.
Fimea ehdottaa, että apteekkimaksu perittäisiin erisuuruisena apteekilta ja sivuapteekilta, jos niiden yhteenlaskettu liikevaihto olisi alle 3,5 miljoonaa euroa. Tämä kannustaisi sivuapteekkien pitoon ja edistäisi maan kattavien apteekkipalvelujen säilymistä. "Uudistus on kannatettava ja sen toteutusaikataulu arvioidaan syksyllä", toteaa ministeri Risikko.
Fimea ehdottaa myös lääkelakiin muutoksia, joilla tarkennetaan apteekkien ja sivuapteekkien perustamiskriteereitä, kehitetään annosjakelua sekä tehostetaan apteekkitalouden läpinäkyvyyttä ja viranomaisvalvontaa. Näiden valmistelu jatkuu ministeriössä ja aikataulu tarkentuu syksyn aikana.
Fimean ehdotukset pohjautuvat STM:n apteekkitoiminnan kehittämistyöryhmän ehdotuksiin.
Ministeri Risikko tutustuu apteekkien arkeen ja e-reseptijärjestelmään tiistaina 17.6. Oriveden apteekissa. Iltapäivällä ministeri tapaa apteekkiasiakkaita klo 13-14.30.
sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko, p. 050 511 3107
lakimies Mari Laurén, p. 0295 163 375
Muualla verkossa
2.7. Fimean ehdotukset maankattavien apteekkipalvelujen turvaamiseksi
Avohuollon apteekkitoiminnan kehittämistarpeet, työryhmän selvitys 2011