Ministeri Risikko: Kuntapäättäjät mukaan kehittämään terveyskeskuksia
"Kuntien terveyspalveluissa on huomattavia eroja, jotka eivät selity sillä, että rikkaissa kunnissa toteutettaisiin aina parhaimmat palvelut. Miksi samalla rahalla saadaan aikaiseksi sekä toimivaa että toimimatonta? Kuntapäättäjät ovat ratkaisevassa asemassa terveyskeskuspalvelujen kehittämisessä ja parantamisessa", sanoi peruspalveluministeri Paula Risikko tiistaina 10. maaliskuuta Toimiva terveyskeskus -kutsuseminaarissa.
Ministeri Risikon mukaan painopiste on siirrettävä nyt palvelujen kehittämiseen ja siihen tarvitaan yhteistyötä.
"Mikäli kunnissa nyt talouden taantuman seurauksena säästetään ennaltaehkäisevästä työstä ja sosiaali- ja terveyspalveluista, maksetaan tästä iso lasku tulevina vuosina," arvioi ministeri Risikko.
Helsingin Messukeskuksessa järjestettävään seminaariin kokoontui noin kolmesataa terveyskeskusammattilaista ympäri Suomen pohtimaan terveydenhuollon tulevaisuuden haasteita ja keinoja niihin vastaamiseksi. Seminaarissa mietitään, miten Toimiva terveyskeskus -toimenpideohjelma viedään yhdessä käytäntöön ja millaista tukea siinä tarvitaan.
"Toimiva terveyskeskus -kutsuseminaarissa keräämme terveyskeskusten ja sosiaali- ja terveyskeskusten näkemyksiä siitä, millä tavoin terveyskeskuksia sekä niiden palveluja voidaan yhdessä kehittää. Monissa terveyskeskuksissa on kehitetty erittäin toimivia palveluja,joista muiden on syytä ottaa mallia", kertoi ministeri Risikko.
"On virheellistä kuvitella, että vain päättäjät tietävät, mitä peruspalveluille pitää tehdä. Meidän on kuultava nyt kunnolla sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön sekä asiakas- ja potilasjärjestöjen mielipiteitä. Nämä henkilöt ovat asiantuntijoita siinä, millaisia palvelukokonaisuuksia sairaat ihmiset tarvitsevat", ministeri Risikko painotti.