Ministeri Räty: Sote-palvelut rakennettava ihmisen näkökulmasta
Tilaisuudessa julkistettiin Sitran, Kelan ja Oulun kaupungin tekemä tutkimus, jonka mukaan kymmenen prosenttia väestöstä kerryttää suurimman osan yhteiskunnan maksamista sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista. Juuri tämän väestönosan palveluja tulisi johtaa keskitetymmin ja luoda sujuvat palveluketjut. Nykyinen siilomainen palvelujärjestelmä on tehoton näiden asiakkaiden ja kustannusten kannalta.
Ministeri Rädyn mukaan tutkimustulokset vahvistavat sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistamisen välttämättömyyden.
"Paljon palveluja käyttävät ihmiset tarvitsevat ammattilaisen ohjausta palveluissa. Vastuun on oltava yhdessä paikassa ja tietojärjestelmien on palveltava asiakasta. Näiden ihmisten palvelut on yhdistettävä paremmin, jotta voimme tulevaisuudessa hoitaa ihmisiä vaikuttavammin."
"Lisäksi tarvitsemme monikanavarahoituksen selkiyttämistä, jotta rahat ja vastuu olisivat samoissa käsissä. Nyt päätöksenteko on hajanaista, eikä mistään saada kokonaiskuvaa kustannusten syntymisestä," ministeri Räty totesi.
Ministeri Rädyn mukaan kaikille tulisi turvata pääsy peruspalveluihin vapaan hakeutumisoikeuden mallin kautta. "Julkisten palvelujen pullonkaulojen ja jonojen ylläpito on tuhlausta, joka lisää vain kustannuksia. Julkisen ja yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon voimavarat on hyödynnettävä täysimääräisesti. Asiakkaan valinnanvapaus on keino parantaa palvelujen saatavuutta ja lisätä myös tervettä kilpailua, jolloin palvelujen laatu paranee."
"Jatkossa valmisteltaessa sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteen ja rahoituksen uudistamista, kaiken vertailun pohjalla tulisi olla todennettu tieto kustannuksista. Näin päästäisiin myös ideologisista väitteistä todennettuun tietoon siitä, mitkä ovat eri vaihtoehtojen vaikutukset", Räty painotti.
erityisavustaja Emma Hannonen, [email protected]