Ministeri Hyssälä: Yhä terveemmät ikäihmiset ovat suuri voimavara
Väestön ikärakenteen muutoksen tuomiin haasteisiin vastataan parhaiten yhteistyöllä. Sektorirajoja ylittävä yhteistyö ei kuitenkaan synny itsestään, vaan sille on luotava edellytykset. On luotava kulttuuri, joka samanaikaisesti edistää terveyttä, ylläpitää työkykyä ja ehkäisee työhön liittyviä vaaroja, sanoi peruspalveluministeri Liisa Hyssälä EU:n demografiafoorumissa 31. lokakuuta Brysselissä.
Terveyssektorilla tulisi panostaa työelämän laadun parantamiseen ja terveyden edistämiseen. Työn ja terveyden yhteyksien huomioon ottaminen tuottaa myönteisiä tuloksia niin työterveydelle kuin kansanterveydelle. Pitkäjänteisellä koko elämänkaaren kattavalla terveyden edistämistyöllä on suuri merkitys. Terveyden perusta luodaan jo lapsuudessa. Myös koko aktiivi-iän elinolot ja elintavat vaikuttavat vanhuusiän terveydentilaan.
Ikääntymiseen liittyvät ongelmat korostuvat huonommassa sosiaalisessa asemassa olevilla. Sosiaalisen tasa-arvon edistäminen, väestöryhmien välisten hyvinvointi- ja terveyserojen vähentäminen on haaste niin EU:ssa kuin kansallisesti.
Suuri, aikaisempaa terveempi ja paremmin koulutettu ikäihmisten joukko on suuri voimavara, jota ei saa hukata. Emme saa hyväksyä vanhentunutta mielikuvaa passiivisista ihmisistä, jotka vain tarvitsevat palveluja. On luotava puitteet ikääntyneiden osallistumiselle työelämään, yhteiskunnalliseen toimintaan, itsensä kehittämiseen ja terveyden ylläpitämiseen. Vanhuus on täynnä mahdollisuuksia oleva jakso. Yksi tärkeimmistä haasteistamme onkin muuttaa suhtautumistamme vanhuuteen, sanoi ministeri Hyssälä.