Ministeri Hyssälä lapsiasiavaltuutetusta
Lapsuus ja lapsen näkökulman esille tuominen yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa on saamassa aivan uudenlaista ulottuvuutta. Lapsipolitiikka on nousemassa näkyväksi ja tunnustetuksi osaksi yhteiskuntakehitystä, kun Suomen ensimmäinen lapsiasiavaltuutettu astuu tänään virkaansa, peruspalveluministeri Liisa Hyssälä totesi 1. syyskuuta Jyväskylässä.
Valtuutetun työsarka on laaja. Lapsiasiavaltuutetun tehtävä kohdentuu selkeästi yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttamiseen ja osallistumiseen. Tavoitteena on yhteiskunnan rakenteellinen muuttaminen lapsen edun mukaisesti. Lapsiasiavaltuutettu ei siten voi toimia yksittäisten lasten tai perheiden asioiden käsittelijänä. Lapsiasiavaltuutettu ei myöskään ole valitusviranomainen, ministeri Hyssälä korostaa. Lapsiasiavaltuutettu suuntaa toimintansa koko yhteiskuntaan, pitää yhteyksiä lapsiin ja nuoriin sekä välittää heiltä saamaansa tietoa päätöksentekoon.