Ministeri Hyssälä: Helpotusta ruuhkautuneiden työttömyyskassojen maksatuksiin
Hallitus esitti torstaina 28. toukokuuta laajennuksia työttömyyskassojen mahdollisuuksiin ennakkomaksujen maksamiselle. Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän mukaan ennakkomaksujen laajentamisella saadaan helpotusta paikoin kohtuuttomiin kassajonoihin.
"Työttömänä olevien toimeentulon kannalta on erittäin tärkeää, että työttömyysetuus saadaan ajoissa. Taantuman takia osassa työttömyyskassoja ovat käsittelyajat kuitenkin venyneet kohtuuttoman pitkiksi. Viiveet ovat koskeneet lähinnä teollisuus- ja rakennusalojen työttömyyskassoja. Tällä lakiuudistuksella halutaan parantaa nimenomaan työttömien asemaa, että he voivat saada toimeentulon työttömyysetuuden maksun viivästyessä", ministeri Hyssälä toteaa.
Ministeri Hyssälän mukaan kyse on myös asiakkaan aseman parantamisesta.
"Meillä asiakasnäkökulma ei aina ole riittävän vahva, vaan järjestelmät ovat byrokraattisia ja voivat olla joustamattomia. Nyt uudistuksessa huomioidaan asiakas", ministeri Hyssälä sanoo.