Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Ministeri Huovinen: Työttömien terveyspalvelujen kehittämistä kannattaa jatkaa

Sosiaali- ja terveysministeriö
4.12.2013 10.05
Tiedote -

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen on tyytyväinen THL:n tänään julkaiseman työttömien terveyspalveluja koskevan kyselyn tuloksiin.

"On ansiokasta, että kunnat järjestävät työttömien terveystarkastuksia ja niihin liittyviä palveluja huomattavasti enemmän, kuin vielä muutama vuosi sitten. Terveystarkastusten ansiosta työttömien tilanteita on pystytty kartoittamaan paremmin ja he ovat päässeet paremmin tarvitsemiensa palvelujen piiriin. Työttömien terveyden edistämisen ja sairauksien vähentäminen paitsi lisää ihmisten hyvinvointia ja työkykyä, myös vähentää kunnalle syrjäytymisestä aiheutuvia kustannuksia."

Kyselyn mukaan työttömien terveyttä sekä työ- ja toimintakykyä tukevat terveydenhuollon palvelut ovat alkaneet kiinnittyä työttömien palvelukokonaisuuteen.

"Yhteistyö terveydenhuollon, TE-toimiston sekä sosiaalitoimen välillä on selkeästi parantunut. Yhteistyötä on syytä jatkossakin tiivistää, koska monet työttömät tarvitsevat samanaikaisesti eri toimijoiden järjestämiä terveyttä, työkykyä ja työllistymistä tukevia palveluja."

Ministeri Huovinen haluaa, että työttömien terveyspalveluja kehitetään jatkossakin.

"Työttömien terveyspalvelujen varmistaminen sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistuksessa on tärkeää. Nämä palvelut on syytä huomioida myös muissa uudistuksissa, kuten työvoiman palvelukeskusten lakisääteistämisessä sekä osatyökykyisten työllisyysratkaisuissa."

Työttömien terveyspalvelujen kehittymiseen ja yleistymiseen on vaikuttanut terveydenhuoltolain voimaantulo, joka velvoittaa kuntia järjestämään työttömille terveysneuvontaa ja -tarkastuksia. Sosiaali- ja terveysministeriö on ohjeistanut kuntia työttömien terveystarkastusten järjestämisessä.

Lisätietoja

erityisavustaja Laura Lindeberg, p. 040 8268292
ylitarkastaja Ritva Partinen, p. 0295 163 330

 

Muualla palvelussamme Kunnan tehtävänä on järjestää työttömien terveyspalvelut Muualla verkossa

Työttömien terveyspalvelut. Valtakunnallisen terveyskeskuskyselyn 2013 tulokset

Terveyskeskuskysely 2013: Työttömien terveystarkastukset lisääntyneet kunnissa (THL)

 

 

Susanna Huovinen
Sivun alkuun