Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Ministeri Huovinen: Kriisitilanteissa tarvitaan eri toimijoiden tiivistä yhteistyötä

Sosiaali- ja terveysministeriö
5.6.2014 9.32
Tiedote -

Peruspalveluministeri Susanna Huovisen mukaan erityisesti lasten, nuorten ja nuorten perheiden kohdalla yhteistyö terveydenhuollon, sosiaalihuollon, kirkollisen sektorin ja järjestöjen välillä on tärkeää.

"Toimiva ja vaikuttava psykososiaalinen tuki edellyttää monien toimijoiden yhteistoimintaa", ministeri Huovinen totesi puhuessaan Kriisityön päivillä 5. kesäkuuta Helsingissä.

Noin kaksi kolmasosaa ihmisistä selviytyy äkillisten, järkyttävien kokemusten jälkeen ilman ulkopuolista asiantuntija-apua, omin voimin ja läheistensä tuella.

"Selviytymisemme polut ja keinot ovat yksilöllisiä. Enemmistö ihmisistä löytää oman polkunsa, joka ei johda kriisin ja järkytyksen lukkiutumiseen, vaan toipumiseen. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että monien tapahtumien jälkeen hyvin suuri joukko ihmisiä tarvitsee tukea ja apua. Myös me sosiaali- ja terveysalan kentällä ja hallinnossa toimivat ihmiset", ministeri sanoi.

"Järkytysten kohtaaminen on osa elämää, aivan samoin kuin on tuen saaminen ja autetuksi tuleminen. Meillä kaikilla ei välttämättä kuitenkaan ole lähiomaisia tai muuta sosiaalista verkostoa, jolta saisi tukea. Joskus traumaattinen tapahtuma on koskenut koko perhettä tai laajempaa yhteisöä, jolloin läheistukeen ei voi turvata."

Suomi on saanut arvokasta tietoa Norjalta terroritekojen tapahtumista ja niiden auttamistoimista.

"Norjan terroritapahtumien jälkeen Suomi oli yksi niistä tahoista, jolta pyydettiin tukea auttamistoimien arviointiin. Olemme samalla saaneet arvokasta tietoa omien kehittämistoimiemme taustaksi. Kun Norjan auttamistoimia peilattiin Suomen järjestelmään ja arvioitiin vastaavan terroriteon seurauksia ja mahdollisia toimia Suomessa, kävi ilmi, että sosiaali- ja terveydenhuollolla on merkittävä rooli turvallisuustoimijoiden yhteistyössä. Hallitus linjasikin iltakoulussaan 5.1.2013, että sosiaali- ja terveydenhuollon asemaa keskeisenä turvallisuusviranomaisena tulee vahvistaa".

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä järjestöjen ja seurakuntien toimijat ovat tärkeitä ja keskeisiä toimijoita kriisin sattuessa.

"Meidän tulee pysyä lähellä avun tarvitsijoita. Meidän on tärkeää kehittää osaamistamme auttajina, ja jakaa kokemuksia menetelmistä auttaa. Meidän tulee lisäksi ottaa vastuu siitä, että kehitämme kykyä johtaa ja koordinoida auttamistoimia. Meidän tulee varmistaa, että kaikille avun tarvitsijoille tarjotaan apua. Myös niille, jotka sitä eivät jaksa tai osaa pyytää", ministeri muistutti puheensa lopussa.

Lisätietoa

erityisavustaja Laura Lindeberg, p. 0295 163 110, [email protected]



Susanna Huovinen
Sivun alkuun