Ministeri Biaudet: Rahasto auttamaan homeongelmista kärsiviä
Peruspalveluministeri Eva Biaudet selvityttää erilaisia keinoja auttaa taloudellisesti asunnon homeongelmista kärsiviä. Kysymykseen voisi tulla esim. öljyvahinko- tai palontorjuntarahaston kaltainen rahasto, johon kerättäisiin varoja esim. rakennuslupamaksujen keräämisen yhteydessä. Yksi vaihtoehto voisi olla myös rakentajan maksama vakuutusmaksu, jonka suuruus määräytyisi sen mukaan, kuinka hyvä rakennustapa on valittu kosteusvaurioiden ehkäisyn kannalta. Ministeri Biaudet pitää rakentajan vastuuta rahoituksessa tärkeänä, koska selvitysten mukaan noin puolet homeongelmista aiheutuu rakentajan virheistä tai laiminlyönneistä.
Ministeri Biaudet katsoo, että on kohtuutonta, että ihmiset, jotka omaa syyttään ovat homeongelmien takia joutuneet taloudelliseen ahdinkoon ja kenties menettäneet terveytensäkin, eivät saa mistään taloudellista tukea.
Paha homeongelma omistusasunnossa johtaa perheen usein velkakierteeseen ja ylivelkaantumiseen. Tällä hetkellä homeongelman takia velkaantuneet jäävät ongelmineen yksin, koska vakuutukset eivät tavallisesti korvaa homeongelman aiheuttamia kustannuksia. Vakuutukset korvaavat vesivahingot tiettyyn rajaan asti, mutta esimerkiksi talon ostaja, joka myöhemmin huomaa asunnossa homevaurion, ei yleensä saa vakuutuskorvauksia. Asukkaalla on tavallisesti asunnosta asuntolainaa ja homevaurion korjaamiseen tarvitaan lisää remonttilainaa. Pahimmassa tapauksessa asunto voidaan todeta asumiskelvottomaksi, mutta velat on silti maksettava.
Vuonna 1996 tehdyn selvityksen mukaan terveystarkastajille tuli 90 000 kosteusvaurioita koskevaa yhteydenottoa vuodessa. 50 000 asuntoa tarkastettiin ja 20 000 tarkastusta johti korjausmääräyksiin. Yhteydenotot ovat sen jälkeen hieman vähentyneet, mutta niitä on edelleen runsaasti.
Lisätietoja:
Johtaja Risto Aurola, STM, puh. 09-160 74127