Ministeri Biaudet: Home- ja sisäilmaongelmat seuraavaan hallitusohjelmaan
TEKESin ja sosiaali- ja terveysministeriön selvitysten mukaan sisäilmaongelmat maksavat kansantaloudelle puolestatoista kahteen miljardiin euroon vuodessa. Summa on hätkähdyttävän suuri. "Huono sisäilma ja kosteusvauriot ovat inhimillisesti ja taloudellisesti merkittäviä tekijöitä sekä kotitalouksille että koko yhteiskunnalle. Siksi on syytä nostaa homeongelma esiin seuraavassa hallitusohjelmassa. Nyt tarvitaan kättä pitempää tämän ihmisiä koettelevan ongelman ratkaisemiseksi", peruspalveluministeri Eva Biaudet sanoi puhuessaan työterveyspäivillä Helsingissä 30. lokakuuta.
Sisäilmaan liittyvät allergiset sairaudet, tupakansavualtistumisesta, radonista ja asbestista aiheutuvat kuolemantapaukset, sisäilman epäpuhtauksien aiheuttamat sairauspoissaolot, tutkimus- ja lääkekulut sekä työkyvyn menettäminen aiheuttavat taloudellisten menetysten lisäksi inhimillisiä kärsimyksiä, joita ei voida mitata rahassa, sanoi Biaudet.
Sisäilmaongelmat näyttäytyvät työpaikoilla terveysongelmina ja viihtyvyysongelmina. Viihtyvyyden merkitystä tuottavuudelle on viime vuosina tutkittu yhä enemmän, koska näin voidaan arvioida sisäilman parantamiseksi tehtyjen investointien taloudellista merkitystä. Työterveyslaitoksen äskettäisen tutkimuksen mukaan huonelämpötilan nousu kahdella asteella suositusten mukaisesta arvosta vähensi työn tuottavuutta jopa viisi prosenttia. Luku tuntuu pieneltä, mutta suurissa yrityksissä viiden prosentin lasku työn tuottavuudessa voi merkitä kymmenien tuhansien eurojen tappioita kuukaudessa, ministeri huomautti.
Biaudet sanoi seuranneensa huolestuneena keskustelua päiväkotien ja koulujen huonosta sisäilmasta. Kuntien säästötoimet ovat johtaneet siihen, että esimerkiksi siivouksen laadusta on tingitty. Talonmiehet, jotka aikaisemmin vastasivat rakennusten kunnosta on korvattu monissa kunnissa ostopalveluilla. Kukaan ei enää henkilökohtaisesti huolehdi siitä, että vika tai kosteusvaurio korjattaisiin viivyttelemättä. Tästä seuraa, että sisäilman laatu ei aina vastaa viranomaisten vaatimusten tasoa, ja ongelma voi pahimmillaan johtaa lasten ja työntekijöiden sairastumiseen.
Sosiaali- ja terveysministeriö ja ympäristöministeriö asettivat viime viikolla kaksi asiantuntijaa selvittämään kotien homevaurioiden taloudellisia seuraamuksia ihmisille. Tarkoituksena on selvittää, miten valtio voisi tukea taloudellisesti kaikkein pahimmassa asemassa olevia homevaurioiden uhreja. Biaudet on esittänyt, että urakoitsijalle tulisi rahastointivaatimus öljy-yhtiöiden tapaan. Urakoitsijan maksamat maksut voisivat olla porrastettuja rakennustavasta ja muista laatukriteereistä riippuen. Kun vahinko tapahtuu, rahasto maksaisi asukkaalle korvausta. Ministeriä on jo moitittu siitä, että tämä nostaisi asuntojen hintoja. "Ihmettelenpä, mikä tulee ajan mittaan kalliimmaksi?", Biaudet kysyy.