Sosiaaliturvauudistuksen kolumni
Miksi oikeudet ja velvollisuudet palveluihin eroavat Suomessa muista maista? 

Sosiaaliturvakomitea määritteli kesällä neljä sosiaaliturvan keskeistä ongelmakokonaisuutta. Ensi viikolla komitea käsittelee viimeistä näistä eli palvelujen ja etuuksien yhteensovittamisen ongelmia. Selvitystyössä on noussut yhä selkeämmin esiin se, että palvelujen ja etuuksien yhteensovittaminen Suomessa eroaa verrokkimaistamme. Eron aiheuttaa erilainen oikeuksien ja velvollisuuksien tasapaino sosiaaliturvassa, niin yksilön kuin yhteiskunnan näkökulmasta. 

Jo sosiaaliturvakomitean työtä viime hallituskaudella valmistellut TOIMI-hanke toi esiin suomalaiset palvelujen ja etuuksien yhteensovittamisen ongelmat. Muihin maihin verrattuna Suomessa ollaan pitkään rahaetuuksilla ilman velvollisuuksia osallistua tai oikeuksia päästä palveluihin.[1]

Lainsäädännön valossa voi näyttää siltä, että yksilöllä on vahvat velvoitteet ja oikeudet palveluihin, mutta niillä on vähän merkitystä, jos palveluja ei tarjota oikea-aikaisesti tai jos palvelut eivät vastaa ihmisten tarpeita. Muihin Pohjoismaihin verrattuna voidaan karkeasti sanoa, että ihminen jää Suomessa usein yksin etuuden kanssa. 

Eurooppalaisissa uudistuksissa palvelut ja etuudet on saatu toimimaan yhteen 

Monissa Euroopan maissa on tehty laajoja hallinnon organisaatiomuutoksia, joissa etuusjärjestelmiä ja palvelujärjestelmiä on tuotu yhteen.[2] Tunnetuin näistä on Iso-Britannian yhden luukun periaatteella toimiva Jobcentre plus, jossa työvoimahallinto ja toimeentuloturvaetuuksien hallinnointi yhdistettiin saman katon alle jo vuonna 2002. Tanskassa Jobcentereissä on työpalvelukeskusperiaatteen mukaisesti yhdistetty työnhakijapalvelut ja osatyökykyisten työllistymispalvelut, jotta työttömien tilannetta voidaan kartoittaa ja heitä voidaan ohjata paremmin heidän tarpeidensa mukaisiin palveluihin. Norjassa valtion ja kuntien yhteisissä NAV-toimistoissa palvellaan nyt kaikkia työvoimahallinnon tai sosiaalivakuutuksen palveluja tai etuuksia tarvitsevia asiakkaita, ei vain pitkäaikaistyöttömiä. Kaikissa näissä järjestelmissä ensisijaisena tavoitteena on työllistyminen ja oikeudet etuuksiin on kytketty sekä oikeuksiin saada palveluja että velvollisuuksiin osallistua määrättyihin toimenpiteisiin tai palveluihin. 

Suomessa etuuksien ja palvelujen yhteensovittamista vaikeuttavat hallinnonalojen mukaisesti siiloutuneet palvelut.  Sosiaali-, terveys-, kuntoutus-, työllisyys- ja koulutuspalvelut toimivat usein erillään sekä toisistaan että etuusjärjestelmistä. Oikeudet päästä palveluihin ja velvollisuudet osallistua niihin vaihtelevat eri etuuksiin kytkeytyvissä palveluissa, mikä katkoo toimivien palvelupolkujen syntyä. Ilman oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainoa palvelujen ja etuuksien yhteensovittaminen on vaikeaa. Muiden maiden kokemusten perusteella toimivat palvelu- ja etuuspolut näyttävät edellyttävän, että yksilöillä on oikeus päästä oikea-aikaisesti tarvitsemiinsa palveluihin ja myös velvoite osallistua niihin kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaisesti. Ne myös edellyttävät, että yhteiskunnalla on selkeä ja johdonmukainen velvollisuus tarjota ja järjestää tarvittavat palvelut. 

Uuden yhteiskuntasopimuksen äärellä?

Suomessa oikeudet etuuksiin ovat perinteisesti vahvat. Palvelutuotantoa on kehitetty runsaasti viime vuosikymmeninä esimerkiksi TYP-toimintamalleissa, mutta edelleenkin etuuksien ja palvelujen kytkökset ovat usein löyhiä. Vaikeaa on ollut myös oikeuksien ja velvollisuuksien yhdistäminen palveluihin. Suomessa esimerkiksi perustoimeentulotuki tulkitaan perusoikeudeksi, minkä johdosta osallistumisvelvoite soveltuu huonosti sen pariksi. Monissa Euroopan maissa, kuten Alankomaissa, oikeudet ja velvollisuudet muodostavat sen tasapainon, jonka perusteella yhteiskunnan sosiaaliturvaan kohdennettuja varoja jaetaan. Tällöin osallistuminen yhteiskunnan toimintaan työn tai muun toiminnan kautta on ehto sosiaaliturvan myöntämiselle, ja samalla yhteiskunta ottaa velvollisuudekseen taata pääsyn tarvittaviin palveluihin. Tämä on myös Tanskasta lähtöisin olevan ja sittemmin Euroopan Union ajaman joustoturvan (flexicurity) ydin. 

Osalle työelämän ulkopuolella olevista on ensisijaista toimintakyvyn ja itsenäisen toimijuuden tukeminen, jotta ihminen pärjää omassa arjessaan. Työllä on kuitenkin tutkitusti keskeinen osallisuutta, hyvinvointia ja terveyttä edistävä vaikutus. Suomen työelämä hyväksyy heikosti ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta kykene täyteen työpanokseen. Ihminen, jonka toiminta- ja työkyky on heikentynyt, tarvitsee aktiivista ja kokonaisvaltaista tukea. Rahaetuuksien maksaminen ilman velvollisuuksia tai oikeuksia palveluihin ja muuhun tarvittavaan tukeen ei tätä täytä.

Palvelujen ja etuuksien yhteensovittamisen ongelmien taustalla näyttää olevan yhteisenä rakenteellisena tekijänä muista maista poikkeava oikeuksien ja velvollisuuksien tasapaino sosiaaliturvassa. Haluammeko muuttaa oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainoa sosiaaliturvassa ja siihen liittyvissä palveluissa lähemmäksi muita Pohjoismaita ja Eurooppaa? Muutos edellyttää avointa keskustelua yksilöiden ja yhteiskunnan vastuunjaosta ja sitä kautta mahdollisesti uuden yhteiskuntasopimuksen kirjaamista, mikä on ennen kaikkea poliittinen kysymys. 

Minna van Gerven
Professori, Helsingin yliopisto

Pasi Moisio
Sosiaaliturvakomitean puheenjohtaja

[1] TOIMI-hanke, Keskeisiä esityksiäLinkki toiselle sivustolle

[2] VN Polku, käynnissä oleva VN TEAS tutkimushankeLinkki toiselle sivustolle