Merenkulun vakavat työtapaturmat ilmoitettava työsuojelupiiriin
Työnantajan on tehtävä kaikista vakavista työtapaturmista ilmoitus työsuojelupiiriin. Merenkulun työtapaturmista on ilmoitettava myös silloin, kun ne sattuvat Suomen aluevesirajojen ulkopuolella. Suomen vesillä sattunut tapaturma ilmoitetaan siihen piiriin, jonka alueella se sattuu, ja kansainvälisillä vesillä sattunut siihen piiriin, jonka toimialueelle alus on rekisteröity. Kuolemaan ja vaikeaan vammaan johtaneet tapaturmat ilmoitetaan myös poliisille ja vakuutusyhtiölle.
Merenkulkijoille sattuu keskimäärin enemmän tapaturmia kuin muilla toimialoilla ja laadultaan ne ovat vakavampia kuin teollisuudessa. Työsuojelupiireille vakavista tapaturmista kuitenkin ilmoitetaan vain murto-osa.
Ilmoitus työtapaturmasta kannattaa tehdä välittömästi, jotta työsuojelupiiri pääsee tutkimaan sen syyt tuoreeltaan ja tarvittaessa yhteistyössä poliisin kanssa. Työsuojelupiiri tekee tutkimuksesta pöytäkirjan, jossa se antaa ohjeita vastaavien tapaturmien välttämiseksi. Tapaturmaselostukset kirjataan sosiaali- ja terveysministeriön valtakunnalliseen tapaturmaselostusrekisteriin, joka on avattu Internetissä kaikkien nähtäväksi.
Sama menettely koskee myös ammattitauteja, mutta ilmoituksen työsuojeluviranomaisille tekee lääkäri. Työsuojelupiiri puolestaan toimittaa ammattitauti-ilmoitukset Työterveyslaitoksen työperäisten sairauksien rekisteriin.
Meri- ja rannikkoliikenteen toimialatilaston mukaan vuosittain sattuu yli 500 työtapaturmaa. Näistä yli kuukauden työstä poissaoloon johtaa 50 - 70. Vuosittainen vaihtelu tosin on suuri. Vaarallisin työvaihe on aluksen kiinnittäminen ja irrottaminen.
Lisätietoja: yli-insinööri Harri Halme p. (03) 260 8416 tai 0500 514 907